vastausaineisto (kys · web view”word of mouth / self publicity -> magazine press”...

155
TAITEEN MAISTERIT TYÖELÄMÄSSÄ VUONNA 1997 VALMISTUNEET 1 TUTKIMUSONGELMA 1.1 Taustatietoa Taideteollinen korkeakoulu on 1990-luvulla lisännyt oppilaskyselyihin perustuvaa koulutuksen arviointia. 90-luvulla opintojaksoja on arvioitu opintojaksojen arviointilomakkeilla. Vuonna 1994 tehtiin periaatepäätös, että opiskelijat täyttävät kaikkien opintojaksojen yhteydessä arviointilomakkeen. Käytäntö vaihtelee tällä hetkellä eri osastoilla. Toiset osastot näkevät yhteiset suulliset palautekeskustelut tarkoituksenmukaisemmiksi. Vuonna 1993 alettiin korkeakoulun opiskelijoille tehdä säännöllisesti valmistumisen yhteydessä lähtökyselyitä osana systemaattista opiskelijaseurantajärjestelmää. Aikaisemmin lähtökyselyitä tehtiin satunnaisesti. Vuosina 1993-96 käytössä oli suppeampi ns. vanha lähtökysely. Kyselyä uudistettiin ja laajennettiin. Uudistettu kysely on ollut käytössä 1997 alkaen. Systemaattiseen opiskelijaseurantaan kuuluu kaksi vuotta valmistumisen jälkeen lähetettävä kysely. Ensimmäinen kysely tehtiin vuonna 1998. Aikaisemmin, vuosina 1994-96 lähetettiin kysely vuosina 1993-95 valmistuneille vuosi valmistumisen jälkeen. Koulutuskeskus ja rekrytointipalvelut ovat tehneet Taideteollisen korkeakoulun imago 1997-tutkimuksen (TANGO) kohderyhmänään työnantajat. Muita

Upload: others

Post on 24-Feb-2020

3 views

Category:

Documents


0 download

TRANSCRIPT

TAITEEN MAISTERIT TYÖELÄMÄSSÄVUONNA 1997 VALMISTUNEET

1 TUTKIMUSONGELMA

1.1 Taustatietoa

Taideteollinen korkeakoulu on 1990-luvulla lisännyt oppilaskyselyihin perustuvaa koulutuksen arviointia. 90-luvulla opintojaksoja on arvioitu opintojaksojen arviointilomakkeilla. Vuonna 1994 tehtiin periaatepäätös, että opiskelijat täyttävät kaikkien opintojaksojen yhteydessä arviointilomakkeen. Käytäntö vaihtelee tällä hetkellä eri osastoilla. Toiset osastot näkevät yhteiset suulliset palautekeskustelut tarkoituksenmukaisemmiksi.

Vuonna 1993 alettiin korkeakoulun opiskelijoille tehdä säännöllisesti valmistumisen yhteydessä lähtökyselyitä osana systemaattista opiskelijaseurantajärjestelmää. Aikaisemmin lähtökyselyitä tehtiin satunnaisesti. Vuosina 1993-96 käytössä oli suppeampi ns. vanha lähtökysely. Kyselyä uudistettiin ja laajennettiin. Uudistettu kysely on ollut käytössä 1997 alkaen.

Systemaattiseen opiskelijaseurantaan kuuluu kaksi vuotta valmistumisen jälkeen lähetettävä kysely. Ensimmäinen kysely tehtiin vuonna 1998. Aikaisemmin, vuosina 1994-96 lähetettiin kysely vuosina 1993-95 valmistuneille vuosi valmistumisen jälkeen.

Koulutuskeskus ja rekrytointipalvelut ovat tehneet Taideteollisen korkeakoulun imago 1997-tutkimuksen (TANGO) kohderyhmänään työnantajat. Muita kertaluontoisia kyselytutkimuksia ovat Sari Karttusen Taideteollinen korkeakoulutus ja työmarkkinat vuodelta 1994 ja Raportti Taideteollisen korkeakoulun jatko-opiskelijoille tehdystä kyselystä vuodelta 1995.

1.2 Tutkimuksen tavoitteet

Taiteen maisterit työelämässä –kyselylomake on systemaattisen seurannan väline, joka tukee peruskoulutuksen kehittämistä. Se lähetetään kaksi vuoitta sitten valmistuneille taiteen maistereille. Tavoitteena on, että jatkuva seuranta osoittaa asiakastyytyväisyyden ja koulutuksen laadun kehityssuunnan. Lomakkeen avulla hankitaan tietoa valmistuneiden työllistymisestä, koulutuksen antamista työelämävalmiuksista, tyytyväisyydestä koulutukseen, ja koulutuksen kehittämisalueista. Saatuja tietoja voidaan verrata lähtökyselyiden 1993-96, uudistetun tutkinnon suorittajan lähtökyselyihin sekä kyselyiden Taideteollisesta korkeakoulusta valmistuneille 1993-96 tuloksiin.

Toimenpideohjelma peruskoulutuksen kehittämiseksi 20.9.1996 asettaa korkeakoulun määrälliseksi tavoitteeksi, että 80% opiskelijoista suorittaa tutkinnon tavoiteajassa. Laadullisena tavoitteena on, että kaikki TaiK:sta valmistuvat työllistyvät koulutustaan

vastaaviin tehtäviin vuoden sisällä valmistumisestaan. Taiteen maisterit työelämässä – kyselyn kautta voidaan seurata myös näiden tavoitteiden saavuttamista. Kyselyn tuottamia koulutusohjelmakohtaisia tutkimustuloksia voidaan käyttää myös osastojen joka syksyisissä tulosneuvotteluissa.

1.3 Taustatutkimus

Taustatietoja on saatu tutustumalla korkeakoulun eri yksiköiden toimintaan. Tutkimusongelmaan on syvennytty tarkemmin aikaisemman tutkimus- ja oppilaskyselyaineistojen avulla.

Taustatutkimuksen lähdeaineisto

Karttunen, Sari 1995 Taideteollinen korkeakoulutus ja työmarkkinat. Taiteen keskustoimikunta.

Taideteollisen korkeakoulun imago 1997. Tango 97 –projektin loppuraportti. TaiK:n koulutuskeskus sekä ura- ja rekrytointipalvelut.

Taideteollisen korkeakoulun opinto-opas 1999-2001. TaiK:n opintoasiat

Taideteollisen korkeakoulun jatko-opinto-opas 1999-2001. TaiK:n opintoasiat

Taideteollisen korkeakoulun valintaopas 2000. TaiK:n opintoasiat Taiteen maisterit työelämässä kysely 1996 valmistuneille. TaiK:n opintoasiat.

1.4 Tutkimuksen toteuttaminen

Tutkimuksen kohderyhmänä ovat vuonna 1997 valmistuneet taiteen maisterit.

Kyselylomakkeen saatekirje on päivätty 10.11.1999 Lähetetty saatekirje on liitteenä 18 ja lomake liitteenä 19. Vastaajien aktiivisuutta kohotettiin 1000 mk:n apuraha arvonnalla. Muistutuskirje on päivätty 8.2.2000 . Vastaukset saatiin 8.3.2000 mennessä.

Ulkomaisille valmistuneille lähetettiin kyselyn englanninkielinen versio, joka on liitteenä 20.

1.5 Rajoitukset

2

Koulutusohjelmakohtaiset vastaajalukumäärät ovat pääosin alle kymmenen luokkaa, joten koulutusohjelmakohtaisilla analyyseillä ei ole tilastollisia perusteita. Tällaiset tulokset ovat lähinnä suuntaa antavia eivätkä tilastollisesti merkittäviä.

Vuonna 1997 valmistumispäivämäärät olivat 21.3.1997, 16.5.1997, 24.10.1997 ja 12.12.1997. Tästä johtuen vastaajien työmarkkinoilla olo aika vaihtelee, minkä vuoksi heidän työttömyys- ja työssäolojaksonsa eivät ole täysin verrannollisia.

Kysymyksen 11 B-kohtaan, jossa kysytään vastaushetken pääasiallista työtilannetta, olivat jotkut vastaajat rastittaneet ohjeen vastaisesti kaksi kohtaa, jotka molemmat on otettu huomioon taulukoissa painoarvolla 0,5.

Kirjalliset avovastaukset koulutusohjelmittain on kirjattu eri järjestykseen eri kysymyksissä niin, ettei jälkeenpäin voida päätellä, millainen yksittäisen vastaajan vastaussarja on.

2 VASTAUSAINEISTO (kys. 1,46,47,48 )

Taideteollisesta korkeakoulusta valmistui vuonna 1997 134 opiskelijaa taiteen maisteriksi Kysely lähetettiin kaikille valmistuneille.

Kyselyn palautti 69 henkilöä, jolloin vastausprosentiksi saatiin 51% Heistä 67% oli naisia ja 33% prosenttia miehiä (n=67). Asuinmaakseen ilmoitti 92% Suomen ja 8% ulkomaan

3

(n=53).Asuinpaikkana pääkaupunkiseutu on suosituin. Pääkaupunkiseudulla asuu 78%, muussa suuressa kaupungissa 15% ja pikkupaikkakunnalla 7% vastaajista (n=59).Vastaajien tulot olivat keskimäärin 100 000 –120 000 markkaa vuodessa. Tuloista tarkemmin kohdassa 9.Englanninkielisiä lomakkeita palautettiin kolme kappaletta. Lavastustaiteen, Pallas –kuvataiteet ja Design leadership koulutusohjelmista ei tullut lainkaan vastauksia.

TAULUKKO 1 valmistuneet ja vastanneet koulutusohjelmittain

koulutusohjelma valmistuneet n vastanneet, n vastaus %Elokuvataide 15 5 33Graafinen suunnittelu 7 3 43Keramiikka- ja lasisuunnittelu 12 7 58Lavastustaide 3 0 0Uusi media 4 2 50Tekstiilitaide 13 9 69Vaatesuunnittelu pukutaide 13 8 61Sisustusarkkitehtuuri ja huonekalusuunnittelu 11 6 54Kuvaamataidon opetus 26 16 61Pallas kuvataiteet 0 0 0Teollinen muotoilu 14 6 43Käsi- ja taideteollinen ala 6 3 50Design leadership 0 0 0Valokuvataide 10 4 40yhteensä 134 69 51

3 OPINNOT TAIK:SSA

3.1 Opiskeluaika (kys. 3)

Kaikkien vastanneiden opiskeluajan keskiarvo on 6 vuotta 8 kk.(n=69).

TAULUKKO 2: Opiskeluaika koulutusohjelmittainElokuvataide 4 v 2 kkGraafinen suunnittelu 5 v 8 kkKeramiikka- ja lasisuunnittelu 6 vUusi media 10 vTekstiilitaide 6 v 4 kkVaatesuunnittelu pukutaide 5 v 8 kkSisustusarkkitehtuuri ja huonekalusuunnittelu 7 vKuvaamataidon opetus 5 v 8 kkTeollinen muotoilu 6 v 3 kk

4

Käsi- ja taideteollinen ala 3 v 8 kkValokuvataide 6 v 11 kkKeskimäärin 6 v 8 kk

3.2 Suoritetut opinnot (kys 2,4 – 6)

Kandidaatin tutkinnon oli suorittanut Taik:ssa 27% vastaajista (n=63).

Keskimääräistä paremmilla arvosanoilla ilmoitti valmistuneensa 38% vastaajista. Arvosanat olivat keskitasoa 48%:lla, Kukaan ei ilmoittanut saaneensa keskitasoa alempia arvosanoja ja 14% ei osannut sanoa arvosanojensa tasoa.(n=69).

Sivuainetta kysyttäessä vastaukset näyttävät seuraavilta. Sivuaineen ilmoitti 18% ja ei sivuainetta 82% (n=60).Kuitenkin kysymykseen missä korkeakoulussa sivuaine oli, tuli vastaus 27%:lta . Näin ollen sivuaine TaiK:ssa (10) 53% sisältyy 3 vastausta, jotka eivät olleet rastittaneet sivuainekysymystä. Samoin sivuaine toisessa korkeakoulussa sisältyy 47% vastaajista, jotka eivät olleet vastanneet sivuainekysymykseen. Molempiin sisältyy vielä yksi vastaaja jolla oli sivuaine sekä TaiK:ssa että toisessa korkeakoulussa (n=18). Yhteensä kysymykseen sivuaineesta tuli vastauksia 67 kpl. Sivuaine oli 27%:lla vastaajista (n=67).Vaihto-opiskelijana ulkomailla oli ollut 29% vastaajista (n=65).Sivuaine ja vaihto-opintojen mukaisissa ryhmissä analysoiduista vuosituloista löytyy tietoa kohdasta 9.

3.3 Opiskeluaikana hankittu työkokemus (kys.7)

Valtaosalla (88%) oli opiskeluaikaista työkokemusta taideteolliselta alalta. Vastaajista 39% oli saanut taideteollisen alan työkokemusta paljon tai melko paljon, 27% jonkin verran, 34% vähän tai ei lainkaan opiskeluaikana (n=69). Kaaviossa 1 on koulutusohjelmittainen tarkastelu työkokemuksesta.

KAAVIO 1 Taideteollisen alan työkokemus opiskeluaikana eri koulutusohjelmissaX-akseli= vastanneet, lukumäärä; Y-akseli koulutusohjelmat:

5

1= Elokuvataide2 =Graafinen suunnittelu 3=Keramiikka- ja lasisuunnittelu, 4=Lavastustaide 5=Uusi media, 6=Tekstiilitaide, 7= Vaatesuunnittelu pukutaide, 8=Sisustusarkkitehtuuri ja huonekalusuunnittelu, 9=Kuvaamataidon opetus,10=Pallas kuvataiteet, 11=Teollinen muotoilu, 12=Käsi- ja taideteollinen ala,13=Design leadership, 14=Valokuvataide

KAAVIO 2: Taideteollisen alan työkokemus opiskeluaikana

6

4 TYÖKOKEMUS ULKOMAILLA JA TALOUDEN ERI SEKTOREILLA (kys. 8.- 9.)

Vastaukset jakautuvat koko lailla tasan yksityisen, julkisen sekä näillä molemmilla sektoreilla työskennelleiden kesken. Yksi vastaaja (2%) ei ole ollut valmistuttuaan lainkaan töissä (n=67).

Oman alan töissä ulkomailla ilmoitti työskennelleensä 18 % (n=66). Näihin sisältyy se 8% vastaajista, jotka ovat myös olleet vaihto-opiskelijana ulkomailla. Kaikkiaan vaihto-opiskelijoina on ollut 29% vastaajista.

TAULUKKO 3 : Työllistyminen yksityiselle ja julkiselle sektorille koulutusohjelmittain

koulutusohjelma yksityinen julkinen molemmat ei töitä yht. nElokuvataide 0% 20% 80% 0% 100% 5Graafinen suunnittelu 33% 0% 67% 0% 100% 3Keramiikka- ja lasisuunnittelu 29% 0% 57% 14% 100% 7Uusi media 100% 0% 0% 0% 100% 2Tekstiilitaide 33% 45% 22% 0% 100% 9Vaatesuunnittelu pukutaide 57% 14% 29% 0% 100% 7Sis.arkkitehtuuri ja huonekalusuun. 60% 20% 20% 0% 100% 5Kuvaamataidon opetus 0% 62% 38% 0% 100% 16Teollinen muotoilu 66% 17% 17% 0% 100% 6Käsi- ja taideteollinen ala 33% 67% 0% 0% 100% 3Valokuvataide 50% 25% 25% 0% 100% 4keskimäärin 33% 31% 34% 2% 100% 67

5 TYÖTILANNE JA TOIMIALA VASTAUSHETKELLÄ (kys. 10)

7

Vastaushetkellä ilmoitti olevansa töissä 87% ja työttömänä 13% vastaajista (n=61).Toimialakysymyksessä 29% vastaajista rastitti useamman kuin yhden vaihtoehdon (n=61).

TAULUKKO 4:Toimialat koulutusohjelmittain

koulutusohjelma suunnittelu opetus tutkimus muu usea* nElokuvataide 20% 40% 40% 40% 60% 5Graafinen suunnittelu 100% 0% 0% 0% 0% 3Keramiikka- ja lasisuunnittelu 50% 25% 0% 75% 50% 4Uusi media 100% 0% 50% 0% 25% 2Tekstiilitaide 50% 62% 12% 0% 25% 8Vaatesuunnittelu pukutaide 57% 14% 29% 43% 14% 7Sis.arkkitehtuuri ja huonekalusuun. 67% 17% 0% 33% 17% 6Kuvaamataidon opetus 27% 93% 7% 20% 33% 15Teollinen muotoilu 50% 17% 33% 17% 17% 6Käsi- ja taideteollinen ala 0% 100% 0% 50% 50% 2Valokuvataide 67% 33% 0% 67% 33% 3keskimäärin 48% 46% 13% 29% 29% 61 useampi kuin yksi rasti toimialakysymykseen

”Muu” vastaukset antavat seuraavanlaisen kuvan Taiteen maisterin työstä

Suunnittelun rastittaneet halusivat ”muuta” -kohdassa korostaa yhteyttään tuotantoon ja myyntiin.Opetuksen rastittaneet halusivat korostaa tekevänsä myös hallinnollisia töitä oppilaitoksessa, luovaa taiteellista toimintaa ja suhdettaan teollisuuteen.Tutkimuksen rastittanut halusi korostaa suhdettaan tuotantoon.

Pelkästään ”muu” -rastin panneet ovat sisäänostajia, ,heillä on suhde oman alansa tuotantoon, museotoimintaan toimitustyöhön, tai jatko-opintoihin, tai he ovat freelancereitaKohdan ”Muu” kaikki vastaukset ovat liitteessä 1.

Työantaja sektoreittain kuva on seuraava:Tarkasteltaessa työllistymissektoreiden toimialoja vain julkisella sektorille työllistyneistä suunnittelutöitä teki 16%(kaikki keskimäärin 48%) opetus 68%(46%) tutkimus 16%(13%) muu 21%(29%)useita rasteja 21%:lla vastaajista.

Vain yksityiselle sektorille työllistyneiden luvut ovat suunnittelu 74%( keskimäärin 48%)opetus 10% (46%) tutkimus 16% (13%) muu 26%(29%) useita rasteja oli 21%:lla vastaajista.

Molemmilla sektoreilla työskennelleistä luvut ovat suunnittelu 52 %( keskimäärin 48%), opetus 62% (46%), tutkimus 9%(13%), muu 29%(29%). Melkein puolet molemmilla sektoreilla työskennelleistä tekee ainakin kahden toimialan työtä (keskimäärin 29%) Yksityispuolella ja julkisella puolella heitä oli noin viidennes, 21%..

8

Ristiintaulukoimalla kysymys 9 yksityinen/julkinen/molemmat sektori ja kysymys 10 toimialasta saadaan seuraavat kolme taulukkoa (n=59).Nämä taulukot ovat vain suuntaa antavia otoksen pienuuden vuoksi.

TAULUKKO 5 JULKISEN SEKTORIN TOIMIALAT KOULUTUSOHJELMITTAIN (%)koulutusohjelma suunnittelu opetus tutkimus muu usea* nElokuvataide 0% 0% 0% 100% 0% 1Graafinen suunnittelu 0% 0% 0% 0% 0% 0Keramiikka- ja lasisuunnittelu 0% 0% 0% 0% 0% 0Uusi media 0% 0% 0% 0% 0% 0Tekstiilitaide 25% 50% 25% 0% 0% 4Vaatesuunnittelu pukutaide 100% 0% 0% 0% 0% 1Sis.arkkitehtuuri ja huonekalusuun. 0% 0% 0% 100% 0% 1Kuvaamataidon opetus 11% 100% 11% 11% 33% 9Teollinen muotoilu 0% 0% 100% 0% 0% 1Käsi- ja taideteollinen ala 0% 100% 0% 50% 50% 2Valokuvataide 0% 0% 0% 0% 0% 0keskimäärin 16% 68% 16% 21% 21% 19* useampi kuin yksi rasti

TAULUKKO 6 YKSITYISEN SEKTORIN TOIMIALAT KOULUTUSOHJELMITTAIN (%)koulutusohjelma suunnittelu opetus tutkimus muu usea* nElokuvataide 0% 0% 0% 0% 0% 0Graafinen suunnittelu 100% 0% 0% 0% 0% 1Keramiikka- ja lasisuunnittelu 0% 0% 0% 100% 0% 1Uusi media 100% 0% 50% 0% 50% 2Tekstiilitaide 100% 50% 0% 0% 50% 2Vaatesuunnittelu pukutaide 50% 25% 25% 50% 25% 4Sis.arkkitehtuuri ja huonekalusuun.100% 0% 0% 33% 33% 3Kuvaamataidon opetus 0% 0% 0% 0% 0% 0Teollinen muotoilu 75% 0% 25% 0% 0% 4Käsi- ja taideteollinen ala 0% 0% 0% 0% 0% 0Valokuvataide 50% 0% 0% 50% 0% 2keskimäärin 74% 10% 16% 26% 21% 19* useampi kuin yksi rasti

TAULUKKO 7 SEKÄ JULKISELLA ETTÄ YKSITYISELLÄ SEKTORILLA TYÖSKENTELLEIDEN TOIMIALAT KOULUTUSOHJELMITTAIN (%)koulutusohjelma suunnittelu opetus tutkimus muu usea* nElokuvataide 25% 50% 50% 50% 75% 4Graafinen suunnittelu 100% 0% 0% 0% 0% 2Keramiikka- ja lasisuunnittelu 67% 33% 0% 67% 67% 3Uusi media 0% 0% 0% 0% 0% 0

9

Tekstiilitaide 50% 100% 0% 0% 50% 2Vaatesuunnittelu pukutaide 100% 0% 0% 0% 0% 1Sis.arkkitehtuuri ja huonekalusuun. 0% 100% 0% 0% 0% 1Kuvaamataidon opetus 50% 83% 0% 0% 33% 6Teollinen muotoilu 0% 100% 0% 100% 100% 1Käsi- ja taideteollinen ala 0% 0% 0% 0% 0% 0Valokuvataide 100% 100% 0% 100% 100% 1keskimäärin 52% 62% 9% 28% 48% 21* useampi kuin yksi rasti

Tarkastelu osoittaa, että julkisella sektorilla yleisin toimiala on opetus 68%, muu 21%, tutkimus ja suunnittelu 16%, useita rasteja 21%.

Yksityisellä sektorilla järjestys on suunnittelu 74%, muu 26% tutkimus 16% opetus 10% useita rasteja 21%.Molemmilla sektoreilla työskentelevät opettavat 62% suunnittelevat 52%, muu 28 % tutkimus 9% useita rasteja 48% Molemmilla sektoreilla työskentelevistä lähes puolet on rastittanut enemmän kuin yhden toimialarastin. He tekevät työtä monella toimialalla sen lisäksi että tekevät töitä sekä julkisella että yksityisellä sektorilla.Kaikkien toimialaan vastanneiden luvut ovat suunnittelu 48% opetus 46% tutkimus 13% muu 29% useita rasteja 29%.

Kyselyn vastausten perusteella Taiteen maisterit ovat työskennelleet tasaisesti julkisella, yksityisellä sektorilla että molemmilla. Lisäksi heidän työnkuvansa käsittää osa-alueita usealta toimialalta. Suosituin kombinaatio on suunnittelu ja opetus.

Toimialoista suunnittelu ja opetus ovat tasaväkisiä, lähes puolet vastaajista.Niistä vastaajista, jotka työskentelevät sekä julkisella, että yksityisellä puolella suurempi osa työskentelee myös useammalla toimialalla kuin vain toisella sektorilla toimivista maistereista.

TAULUKKO 8:TOIMIALAT; KESKIMÄÄRIN LUVUT TYÖSEKTOREITTAIN (%)

julkinen suunnittelu opetus tutkimus muu usea nkeskimäärin 16% 68% 16% 21% 21% 19

yksityinenkeskimäärin 74% 10% 16% 26% 21% 19

molemmatkeskimäärin 52% 62% 9% 28% 48% 21

kaikki, keskimäärin 48% 46% 13% 29% 29% 616 TYÖTILANNE VALMISTUMISEN JÄLKEEN (kys 11)

Tähän kysymykseen oli vastattu sekä ohjeiden vastaisesti, että puutteellisesti.Ohjeiden vastaisesti oli vastattu kysymykseen ”pääasiallinen työtilanteesi tällä hetkellä” rastittamalla enemmän kuin yksi vaihtoehto. Tämä on otettu huomioon painottamalla lukuja.Osa vastaajista on jättänyt rastin pois mutta kuitenkin merkinnyt kuukausimäärän ao. kohtaan. Koska nämä luvut tulevat mukaan kaikkiin keskiarvoihin ja muihin tunnuslukuihin olen lisännyt rastit puuttuviin kohtiin.

10

Publiikkien päivämäärät v. 1997 olivat 21.3,16.5, 24.10 ja 12.12. Näin ollen työssäoloajat eivät ole aivan verrannollisia.

TAULUKKO 9 Työssäoloaika valmistumisen jälkeen koulutusohjelmittain (kaikki työt, kuukausia, keskiarvo)

palkkatyö vastaa koul.

ptyö EI vastaa koul.

Freelancer vastaa koul.

Freel EI vastaa koul.

yrittäjä vastaa

koulutusta

yrittäjä EI vastaa koul.

Työtön muu työ tai

toimintaElokuvataide 15 0 13 0 24 0 6 0

graafinen suun.

28 0 24 0 0 0 0

keram.jalasisuun.

15 9,33 5,67 0 14 0 6 15

lavastustaide 0 0 0 0 0 0 0 0Uusi media 0 0 0 0 0 0 0 11Tekstiilitaide 11,5 19 19 24 18 18 6 3

Vaatet.suun.ja pukutaide

12,5 11,5 4,8 2 12 6 6 8

Sis.arkk.ja huonek.suun.

16,5 18 0 0 27 0 17,5 18

Kuv.taidon opetus

18,7 13 19,25 0 20 0 3 16,5

Pallas 0 0 0 0 0 0 0 0Teol. Muotoilu 16,2 0 3 0 25 0 2 0

Käsi- ja taideteol. ala

9 0 0 0 24 0 0 3

Design leadership

0 0 0 0 0 0 0 0

Valokuvataide 19,5 7 5,5 0 0 0 11 7keskimäärin 16,25 13,39 10,70 13 20,27 12 7,733 10,90

11

TAULUKKO 10 Kaikki työsuhteet valmistumisen jälkeen (prosenttijakauma)

Palkkatyö vastaa koul.

ptyö EI vastaa koul.

Freelancer

vastaa koul.

Freel EI vastaa koul.

Yrittäjä vastaa

koulutusta

yrittäjä EI

vastaa koul.

työtön muu työ tai toiminta

N

Elokuvataide 60 0 60 0 20 0 20 0 5graafinen

suunnittelu33,33 0 33,33 0 33,33 0 0 0 3

Keramiikka- ja lasisuunnittelu

57,14 42,85 14,28 0 28,57 0 28,57 14,28 7

Uusi media 100 0 0 0 0 0 0 50 2Tekstiilitaide 22,22 66,67 66,67 11,11 44,44 11,11 33,33 11,11 9

Vaatetussuun. ja pukutaide

50 62,5 75 25 25 25 37,5 12,5 8

Sis.arkkiteht. ja huonek.suun.

33,33 16,67 0 0 50 0 33,33 16,67 6

Kuv. taidon opetus

93,75 12,5 31,25 0 6,25 0 6,25 12,5 16

Teoll. muotoilu 100 0 16,67 0 16,67 0 16,67 0 6Käsi- ja

taideteol.ala100 0 0 0 33,33 0 0 33,33 3

Valokuvataide 50 50 50 0 0 0 50 50 4keskimäärin 63,77 27,54 36,23 4,35 23,19 4,35 21,74 14,49 69

Työtilanne valmistumisen jälkeen: Työsuhteiden muodon puolesta ja työn koulutusta vastaavuuden puolesta taiteen maistereista koulutusta vastaavaa palkkatyötä on tehnyt 64 %, koulutusta vastaamatonta palkkatyötä on tehnyt 27% , koulutusta vastaavia freelancer-töitä on tehnyt 36%, koulutusta vastaamattomia freelancer-töitä on tehnyt 4%. Yrittäjän koulutusta vastaavissa töissä on on ollut 23% ja yrittäjän koulutusta vastaamattomassa työssä on ollut 4%, työttömänä on ollut 22% ja muuta työtä tai toimintaa (esimerkiksi varusmiespalvelus, hoitovapaa ) on ollut 14%

TAULUKKO 11 Työtilanne vastaushetkellä koulutusohjelmittain (prosenttijakauma)palkkatyö

vastaa koul.

ptyö EI vastaa koul.

Freel. vastaa koul.

Freel EI

vastaa koul.

yrittäjä vastaa koul.

yrittäjä EI vastaa koul.

Työtön muu työ tai

toiminta

Yht. N

Elokuvataide 25% 0% 25% 0% 50% 0% 0% 0% 100% 2graaf. Suunnittelu 33% 0 33% 0% 33% 0% 0% 0% 100% 3keramiikka- ja lasisuunnittelu

17% 0% 17% 0% 17% 0% 33% 17% 100% 6

Uusi media 50% 0% 0% 0% 0% 0% 0% 50% 100% 1Tekstiilitaide 10% 40% 0% 0% 30% 0 20% 0% 100% 5Vaatetussuunn. ja

pukutaide75% 0% 0% 0% 0% 0% 25% 0% 100% 4

Sis.arkkiteht. ja huonekalusuun

60% 20% 0% 0% 20% 0% 0% 0% 100% 5

Kuv.taidon opetus 75% 0% 15% 0% 0% 0% 0% 10% 100% 10Teollinen muotoilu 67% 0% 0% 0% 33% 0% 0% 0% 100% 3Käsi- ja taidteoll. 67% 0% 0% 0% 33% 0% 0% 0% 100% 3

Valokuvataide 33% 33% 0% 0% 0% 0% 17% 17% 100% 3Kaikki 48% 9% 9% 0% 17% 0% 10% 7% 100% 45

Vastaushetkellä koulutusta vastaavassa palkkatyössä oli 48% vastaajista, koulutusta vastaamattomassa palkkatyössä 9% , freelancerina koulutusta vastaavassa työssä 9%,

12

freelancerina koulutusta vastaamattomassa työssä ei ollut kukaan ja yrittäjän koulutusta vastaavassa työssä 17%. Yrittäjänä koulutusta vastaamattomassa työssä oli 0%, työttömänä 10% ja rastin kohdassa muu työ tai toiminta 7% (n=45).

6.1 Palkkatyöläiset

Palkkatyö oli tällä hetkellä pääasiallinen toimeentulon lähde 42 vastaajalle. Heillä on ollut valmistumisen jälkeen keskimäärin 3 ,1 työnantajaa.(n= 42)53% heistä oli vakituisessa työsuhteessa, josta he saivat pääasiallisen toimeentulonsa. Määräaikaisessa työsuhteessa oli 46% vastaajista. Kokopäivätyössä oli 74% vastaajista, osa-aikatyössä 4,7% ja tuntitöissä heistä oli 21%.Ennen nykyisen työpaikan löytymistä vastaajat olivat olleet yhteydessä keskimäärin 4,9 työnantajaan.(n=22)

Nykyisen työnantajan tunsi entuudestaan 50% vastaajista. Nykyistä työnantajaa ei tuntenut entuudestaan 50% vastaajista. (n=42)Työpaikka oli ollut julkisessa haussa 35% vastaajan kohdalla.Työpaikka ei ollut ollut julkisessa haussa 58% vastaajan kohdalla. Sitä oliko työpaikka ollut julkisesti haussa ei osannut sanoa 7% vastaajista(n=42). Palkkatyön ohella on sivutyö on 37% vastaajista ja sitä ei ole 60% vastaajista.(n=42)

6.2 FreelanceritFreelancereita on 10. Heillä on ollut keskimäärin 10,5 työnantajaa/asiakasta. Heidän suhdeverkkonsa nykyisiin työnantajiin/asiakkaisiin on syntynyt 40% työsuhteesta opiskeluaikana, 40%työsuhteesta opiskeluaikaa ennen/jälkeen , harjoittelusta/projektista opiskeluaikana osaston välityksellä 0%, rekrytointipalvelun välityksellä 10%,olen itse lähestynyt tuntemattomia yrityksiä 60%, olen hakenut julkisessa haussa olevia avoimia työpaikkoja 30%,entiset asiakkaat ovat suositelleet minua eteenpäin 30%,ystäväni ovat suositelleet minua eteenpäin 50%. ”Muuta kautta” vastaajia oli 10% ja vastaukset löytyvät liitteestä 2 .Kukaan ei ilmoittanut olevansa vailla suhdeverkkoa.”Parhaat tavat hankkia uusia työnantajia/asiakkaita” kysymykseen vastasi 90% freelancereista ja vastaukset on luettavissa liitteestä 3. (N=10)

6.3 Yrittäjät

Yrittäjiä on 9. Heillä on ollut keskimäärin 13,9 työnantajaa/asiakasta. Heidän suhdeverkkonsa nykyisiin työnantajiin/asiakkaisiin on syntynyt: työsuhteesta opiskeluaikana11%, työsuhteesta opiskeluaikaa ennen/jälkeen 33%, harjoittelusta/projektista opiskeluaikana 56%. Kenenkään suhdeverkko ei ollut syntynyt osaston välityksellä tai rekrytointipalvelun välityksellä .Itse oli lähestynyt tuntemattomia yrityksiä 44%. Kenenkään suhdeverkko ei ollut syntynyt hakemalla julkisessa haussa olevia avoimia työpaikkoja. Entisten asiakkaat ystävät ovat suositelleet vastaajia eteenpäin 67% tapauksista. Muuta kautta suhdeverkkoa oli kehitellyt 44% vastaajista. Nämä vastaukset löytyvät liitteestä 4. Kukaan ei tunnustanut, ettei hänellä olisi suhdeverkkoa.Kohtaan ”parhaat tavat hankkia uusia työnantajia/asiakkaita” vastasi 89% lomakkeen palauttaneista. Ne on luetteloitu liitteessä 5.

13

6.4 Työttömät

Työttömiä (kys.10)oli 8, joista 6 oli vastannut työttömiä koskeviin kysymyksiin. Kysymykseen ”Mistä luulet työnsaannin vaikeuden johtuvan?” vastattiin seuraavasti: alan yritysten heikko taloudellinen tilanne 33,33%, alalla ylitarjontaa työntekijöistä 50%, työkokemuksen puute 50%. Henkilökohtaiset ominaisuudet , sukupuoli, tai asuinpaikka ei kenenkään mielestä ollut syynä työsaannin vaikeuteen. Oma (epä)aktiivisuutta työnhaussa piti puolet vastaajista syynä työn saannin vaikeuteen.

6.5 Opiskeluun liittyvien asioiden vaikutus työnsaantiin (kys.26)

Tässä kysymyksessä esitettiin työnsaantiin liittyviä väittämiä. Vastaukset on koottu alla olevaksi taulukoksi.

TAULUKKO 12: Opiskeluun liittyvien asioiden vaikutus työnsaantiinN KA Samaa

mieltäen osaa sanoa

eri mieltä Yht.

Opintojen laaja-alaisuus auttaa työn löytämisessä.

68 4,1 81% 10% 9% 100%

Opintojen ripeä suorittaminen hyvin arvosanoin auttaa mielekkään työn saamista.

68 2,6 24% 25% 51% 100%

Ulkomailla opiskelu edesauttaa työn löytämistä.

68 3,3 45% 40% 15% 100%

Hyvä kielitaito on perusedellytys hyvän työpaikan saamisessa.

68 3,5 62% 18% 20% 100%

Tasokas portfolio edesauttaa työpaikan löytämistä.

68 3,5 51% 31% 18% 100%

Taiteellinen näkemys vaikuttaa ratkaisevasti työnsaantiin.

68 3,1 49% 10% 41% 100%

Opintoihin sisältyvä harjoittelu/projekti on tuottanut työpaikan myöhemmin.

68 3,3 49% 26% 25% 100%

TaiK:n maine on helpottanut työn saamista.

68 3,6 62% 24% 15% 100%

6.6 Parhaat ja huonoimmat kokemukset työelämässä

6.6.1 Parhaat kokemukset (kys 27)

Parhaimpina kokemuksina työelämässä pidettiin yleisemmin sellaisia, joihin liittyi osaamisen ilo onnistumisen tunne tai työstä pitäminen. Toiseksi ylempiä olivat maininnat hyvästä palauutteesta, arvostuksesta ja luottamuksesta esimiesten, asiakkaiden ja

14

työtovereiden taholta. Seuraava ryhmän muodostivat hyvät työnantajat ja yhteistyökumppanit . Parhaimpina kokemuksina mainittiin myös oman idean/työn toteutus, vastuu ja haasteellisuus, rahalliset edut sekä uuden oppiminen .

Osaamisen ilon ja onnistumisen tunteen sijoittuminen kärkeen yhdessä ulkoapäin tulleen hyvän palautteen kanssa kertoo oman ammatti-identiteetin rakennuspuiden tärkeydestä verrattuna asemaan tai rahaan liittyvien viittausten puutteeseen tai vähäisyyteen. Uuden oppimisen vähäinen merkitys viittaa siihen, että nyt halutaan käyttää koulutuksen tuomia valmiuksia, ei vielä haikailla uusia. Kaikki vastaukset (59 kpl) ovat liitteessä 6.

6.6.2 Huonoimmat kokemukset (kys. 28) Huonoimpia kokemuksia kysyttäessä suurimmaksi ryhmäksi tuli työpaikan ilmapiiristä, esimiehistä ja työtovereista johtuvat asiat. Seuraavat kaksi saman kokoista ryhmää oli ikävät tai koulutusta vastaamattomat työtehtävät ja erilaista työsuhteeseen liittyvät asiat, kuten määräaikaisuus, suhteen ehdot tai sen päättämisestä johtuvat kokemukset . Taloudellinen epävarmuus, maksamattomat tai liian pienet palkat olivat olivat seuraavassa ryhmässä .Samalla tasolla oli kiireen ja suorituspaineen aiheuttamat kokemukset, kuten myös erilaiset kommunikaatio-ongelmat työntilaajan kanssa. Työn/asiakkaiden saantiin liittyvät asiat olivat seuraava ryhmä huonoja kokemuksia. Työssä epäonnistumisen ja valmiuksien puuttuminen mainittiin myös huonoimpana kokemuksena. Kolme vastaajaa ilmoitti ettei heillä ollut huonoja kokemuksia. Kaikki vastaukset (58 kpl) ovat liitteessä 7.

6.7 Tietojen ja taitojen merkitys työelämässä menestymisen kannalta (kys 29)Tässä kysymyksessä esitettiin työelämässä menestymiseen liittyviä väittämiä. Vastaukset on koottu alla olevaksi taulukoksi.

TAULUKKO 13: Tietojen ja taitojen merkitys työelämässä menestymisen kannaltaN KA Samaa

mieltäEn osaa

sanoaEri

mieltäYht.

Yhteistyökyky ja vuorovaikutustaidot

69 4,8 97% 3% 0% 100%

Yrittäjyystaidot 67 3,5 55% 27% 18% 100%Tietokonetaidot 69 3,8 68% 20% 12% 100%Suhdeverkko ja kontaktit 69 4,3 84% 13% 3% 100%Laaja-alainen ammattitaito 69 4,4 88% 7% 4% 100%Kapea, mutta syvä ammattiosaaminen

67 3,2 40% 39% 21% 100%

15

Markkinointitaidot 67 3,5 58% 24% 18% 100%Hyvä tuotantomenetelmien ja -prosessien tuntemus

67 3,4 52% 24% 24% 100%

Itsensä kehittäminen, kouluttautuminen

69 4,3 88% 9% 3% 100%

Kielitaito 69 3,8 64% 23% 13% 100%

6.6 Tärkeimmät ja haitallisimmat luonteenpiirteet työelämässä menestymisen kannalta (kys 30 ja 31)

Pärjätäkseen työelämässä taiteen maisterin on oltava yhteistyökykyinen, joustava, kommunikaatiokykyinen. Lisäksi hänen tulee olla ammattitaitoinen, luova, päämäärätietoinen ja halukas kehittymään. Tämän päälle hänen tulisi olla hyvä itsetunto, hänen tulisi olla innostuva, oma-aloitteinen sitkeä, ja rohkea. Vastaukset (62 kpl) löytyvät liitteestä 8.

Työelämässä menestymistä haittaavat luonteenpiirteet liittyvät ihmisten väliseen kanssakäymiseen työyhteisössä. Tällaisia luonteenpiirteitä ovat ujous, arkuus, eristäytyminen, itsekkyys, ylimielisyys. Laiskuus ja passiivisuus ovat myrkkyä työelämässä menestymiselle. Kaikki vastaukset löytyvät liitteestä 9.Vastauksia tuli 58 kpl.

7 TAIKIN OPETUS

7.1 Tyytyväisyys TaiK:n opetukseen (kys 32)

Kysymykseen ” Oletko tyytyväinen TaiK:ssa saamaasi opetukseen ” tuli 68 vastausta joiden jakauma oheisessa taulukossa. Keskiarvo on 3,6 asteikolla Hyvin tyytyväinen 5Melko tyytyväinen 4, En osaa sanoa 3 , melko tyytymätön 2 , hyvin tyytymätön 1. Keskiarvo on mitattujen keskiarvojen keskivälillä, kuten alla olevasta taulukosta ilmenee.

TAULUKKO 14: Oletko tyytyväinen TaiK:ssa saamaasi koulutukseen ?

Hyvin tyytyväinen

Melko tyytyväinen

En osaa sanoa

Melko tyytymätön

Hyvin tyytymätön

Yhteensä KA N

1997* 15% 57% 7% 18% 3% 100% 3,6 681996* 8% 58% 14% 15% 5% 100% 3,5 651995** 11% 72% 0% 15% 2% 100% 3,7 +1994** 11% 71% 0% 16% 2% 100% 3,7 481993** 7% 65% 4% 17% 7% 100% 3,5 29

Vastausvaihtoehdot::*) 5 = Hyvin tyytyväinen **) 5 = Hyvin tyytyväinen + = ei tietoa 4 = Melko tyytyväinen 4 = Melko tyytyväinen 3= En osaa sanoa 2 = Melko tyytymätön

16

2 = Melko tyytymätön 1 = Hyvin tyytymätön 1 = Hyvin tyytymätön 3 = En osaa sanoa

TAULUKKO 15 Koulutusohjelmittain tyytyväisyys koulutukseen näyttää seuraavaltaHyvin tyyty-väinen

Melko tyyty-väinen

en osaa sanoa

Melko tyytymätön

hyvin tyytymätön

Yht. N

Elokuva-taide

0% 60% 20% 20% 0% 100% 5

graaf.suun. 33% 0% 0% 33% 33% 100% 3keramiik-ka- ja lasisuun.

0% 17% 50% 17% 16% 100% 6

Uusi media 0% 100% 0% 0% 0% 100% 2Tekstiili-taide

11% 67% 11% 11% 0% 100% 9

Vaatetussuun. ja pukutaide

12% 75% 0% 13% 0% 100% 8

Sis.arkkiteht. ja huonekalu-suun.

33% 33% 0% 33% 0% 100% 6

Kuv.taidon opetus

25% 62% 0% 13% 0% 100% 16

Teollinen muotoilu

0% 83% 0% 17% 0% 100% 6

Käsi- ja taideteoll.

33% 67% 0% 0% 0% 100% 3

Valokuva taide

0% 50% 0% 50% 0% 100% 4

yhteensä 15% 57% 7% 18% 3% 100% 68

KAAVIO 3: Tyytyväisyys TaiK:sta saatuun koulutukseen koulutusohjelmittain

17

Asteikko: 5 = Hyvin tyytyväinen, 4 = Melko tyytyväinen, 3= En osaa sanoa, 2 = Melko tyytymätön, 1 = Hyvin tyytymätön.Lavastustaiteesta, Pallas- kuvataiteista ja Design leadership:stä ei ole saatu vastauksia.

7.2 Koulutusohjelmien opintojaksoja koskevat väittämät (kys.33)

Koulutusohjelmien opintojaksoja koskeviin väittämiin annetuista vastauksista on koottu alla oleva yhteenvetotaulukko. Sen jälkeen väittämiä on tarkasteltu koulutusohjemittain.

TAULUKKO16: yhteenveto opintojaksoja koskevista väittämistä vuosilta 1996 ja 1997 keskiarvo

97 96Opetus oli motivoivaa 3,4 2,8Opetus kannusti luovuuteen 3,7 2,6Opintojaksot olivat sisällöllisesti vaativia 2,8 3,3Opiskeluilmapiiri oli hyvä 3,6 2,7Opintoihin sisältyi riittävästi taideaineita 3,7 2,5Opintoihin sisältyi riittävästi ammatillisia aineita 3,5 2,7Opintoihin sisältyi riittävästi yleissivistäviä opintojaksoja. 3,5 2,9Opintoihin sisältyi riittävästi vaihtoehtoisia / vapaasti valittavia aineita 3,6 2,7Harjoittelu/projekti oli niin hyödyllinen, että suosittelen sitä muillekin 3,8 2,3Portofoliosta on tullut työn kehittämisen väline 3,0 3,0Opintoihin pitäisi sisällyttää pakollinen sivuaine 3,0 3,1Toivoisin enemmän numeroarviointia 2,3 4,0Opinnot antoivat valmiudet tehdä taideteollisen alan tutkimusta 2,7 4,0Opinnot antoivat realistisen kuvan työelämästä 2,2 3,7Opinnot antoivat hyvät valmiudet työelämään 2,7 3,4Työelämä on lisännyt arvostustani opintojani kohtaan 3,3 3,1Opettajien opetustaidot olivat keskimäärin hyviä 3,1 3,2Opettajat edustivat alansa huippua 3,0 3,37.2.1 Opetus oli motivoivaa

18

Tähän väittämään tuli 66 vastausta . Alla olevassa kaaviossa on esitetty vastaukset koulutusohjelmittain . Lavastustaiteesta, Pallas- kuvataiteista ja Design leadership:stä ei ole saatu vastauksia. Kaikkien vastausten keskiarvo on 3,39KAAVIO 4 Opetus oli motivoivaa, vastaukset koulutusohjelmittain

Asteikko: 5 = Täysin samaa mieltä, 4= Jokseenkin samaa mieltä, 3 = En osaa sanoa, 2 = Jokseenkin eri mieltä, 1 = Täysin erimieltä..

TAULUKKO 17: Opetus oli motivoivaa vastaukset koulutusohjelmittain (prosenttijakauma)

Täysin samaa mieltä

Joks. samaa mieltä

En osaa sanoa

Joks. eri mieltä

Täysin eri mieltä

Yht N KA

5 4 3 2 1Elokuvataide 25% 25% 0% 25% 25% 100% 4 3Graaf.suunn. 0% 0% 67% 33% 0% 100% 3 2,67Keramiikka- ja lasitaide

0% 33% 17% 50% 0% 100% 6 2,83

Uusi media 0% 100% 0% 0% 0% 100% 2 4Tekstiilitaide 11% 56% 0% 33% 0% 100% 9 3,44Vaatetussuun. ja pukutaide

0% 42% 29% 29% 0% 100% 7 3,14

Sis.arkkiteht. ja huonekalusuun

17% 66% 17% 0% 0% 100% 6 4

Kuvaamataidon opetus

19% 62% 0% 19% 0% 100% 16 3,81

Teollinen muotoilu 0% 33% 17% 50% 0% 100% 6 2,83Käsi- ja taideteoll. 33% 33% 0% 34% 0% 100% 3 3,67Valokuvataide 0% 50% 25% 25% 0% 100% 4 3,25yht. 11% 48% 12% 27% 2% 100% 66 3,39

7.2.2 Opetus kannusti luovuuteen

19

Tähän väittämään tuli 66 vastausta . Alla olevassa kaaviossa on esitetty vastaukset koulutusohjelmittain . Lavastustaiteesta, Pallas- kuvataiteista ja Design leadership:stä ei ole saatu vastauksia. Kaikkien vastausten keskiarvo on 3,68

KAAVIO 5 Opetus kannusti luovuuteen vastaukset koulutusohjelmittain

Asteikko: 5 = Täysin samaa mieltä, 4= Jokseenkin samaa mieltä, 3 = En osaa sanoa, 2 = Jokseenkin eri mieltä, 1 = Täysin erimieltä..

TAULUKKO 18 Opetus kannusti luovuuteen (prosenttijakauma)Täysin samaa mieltä

Joks. samaa mieltä

En osaa sanoa

Joks. eri mieltä

Täysin eri mieltä

yht. N KA

5 4 3 2 1Elokuvataide 0% 50% 25% 25% 0% 100% 4 3,25Graafinen suunnittelu

33% 0% 0% 67% 0% 100% 3 3

Keramiikka- ja lasitaide

17% 66% 0 17% 0% 100% 6 3,83

Uusi media 0% 100% 0% 0% 0% 100% 2 4Tekstiilitaide 44% 34% 11% 11% 0% 100% 9 4,11Vaatetussuun. ja pukutaide

14% 72% 14% 0% 0% 100% 7 4

Sis.arkkiteht. ja huonekalusuun

0% 100% 0% 0% 0% 100% 6 4

Kuvaamataidon opetus

0% 44% 18% 38% 0% 100% 16 3,06

Teollinen muotoilu 33% 33% 17% 17% 0% 100% 6 3,83Käsi- ja taideteoll. 67% 33% 0% 0% 0% 100% 3 4,67Valokuvataide 25% 25% 50% 0% 0% 100% 4 3,75yht. 18% 50% 14% 18% 0% 100% 66 3,68

7.2.3 Opintojaksot olivat sisällöllisesti vaativia

Tähän väittämään vastasi 67 vastaajaa. Koko vastaaja ryhmän keskiarvoksi tuli 2,76.

20

Lavastustaiteesta, Pallas- kuvataiteista ja Design leadership:stä ei ole saatu vastauksia.

KAAVIO 6: ”Opintojaksot olivat sisällöllisesti vaativia” koulutusohjelmittain

Asteikko: 5 = Täysin samaa mieltä, 4= Jokseenkin samaa mieltä, 3 = En osaa sanoa, 2 = Jokseenkin eri mieltä, 1 = Täysin erimieltä..

TAULUKKO 19: ”Opintojaksot olivat sisällöllisesti vaativia” koulutusohjelmittain (prosenttijakauma)

Täysin samaa mieltä

Joks. samaa mieltä

En osaa sanoa

Joks. eri mieltä

Täysin eri mieltä

yht. N KA

5 4 3 2 1Elokuvataide 0% 25% 0% 75% 0% 100% 4 2,5Graaf.suun. 0% 33% 0% 67% 0% 100% 3 2,67Keramiikka- ja lasitaide

0% 0% 29% 56% 15% 100% 7 2,14

Uusi media 0% 0% 0% 100% 0% 100% 2 2Tekstiilitaide 11% 33% 23% 33% 0% 100% 9 3,22Vaatetussuun. ja pukutaide

0% 50% 0% 50% 0% 100% 6 3

Sis.arkkiteht. ja huonekalusuun

0% 14% 57% 29% 0% 100% 7 2,86

Kuvaamataidon opetus

0% 50% 13% 37% 0% 100% 16 3,125

Teollinen muotoilu 0% 0% 0% 50% 50% 100% 6 1,5Käsi- ja taideteoll. 33% 33% 0% 33% 0% 100% 3 3,67Valokuvataide 0% 0% 755 25% 0% 100% 4 2,75yht. 3% 27% 19% 45% 6% 100% 67 2,76

7.2.4 Opiskeluilmapiiri oli hyvä

Tähän väittämään saatiin 67 vastausta. Kaikkien vastaajien keskiarvo on 3,61. Lavastustaiteesta, Pallas- kuvataiteista ja Design leadership:stä ei ole saatu vastauksia. Vastausten jakauma alla olevissa kaaviossa ja taulukossa.

21

KAAVIO 7 Opiskeluilmapiiri oli hyvä

Asteikko: 5 = Täysin samaa mieltä, 4= Jokseenkin samaa mieltä, 3 = En osaa sanoa, 2 = Jokseenkin eri mieltä, 1 = Täysin erimieltä..

TAULUKKO 20: Opiskeluilmapiiri oli hyvä (prosenttijakauma)

Täysin samaa mieltä

Joks. samaa mieltä

En osaa sanoa

Joks. eri mieltä

Täysin eri mieltä

yht. N KA

5 4 3 2 1Elokuvataide 25% 25% 0% 50% 0% 100% 4 3,25Graaf.suun. 0% 67% 33% 0% 0% 100% 3 3,67Keramiikka- ja lasitaide

17% 50% 16% 17% 0% 100% 6 3,67

Uusi media 0% 100% 0% 0% 0% 100% 2 4Tekstiilitaide 0% 50% 12% 38% 0% 100% 8 3,125Vaatetussuun. ja pukutaide

0% 56% 33% 11% 0% 100% 9 3,44

Sis.arkkiteht. ja huonekalusuun

33% 33% 0% 33% 0% 100% 6 3,67

Kuvaamataidon opetus

12% 63% 13% 12% 0% 100% 16 3,75

Teollinen muotoilu 33% 33% 17% 0% 17% 100% 6 3,67Käsi- ja taideteoll. 33% 67% 0% 0% 0% 100% 3 4,33Valokuvataide 50% 25% 0% 0% 25% 100% 4 3,75yht. 16% 51% 14% 16% 3% 100% 67 3,61

7.2.5 Opintoihin sisältyi riittävästi taideaineita

Tähän väittämään saatiin 67 vastausta. Kaikkien vastaajien keskiarvo on 3,70 Lavastustaiteesta, Pallas- kuvataiteista ja Design leadership:stä ei ole saatu vastauksia. Vastausten jakauma alla olevissa kaaviossa ja taulukossa.

22

KAAVIO 8: Opintoihin sisältyi riittävästi taideaineita

Asteikko: 5 = Täysin samaa mieltä, 4= Jokseenkin samaa mieltä, 3 = En osaa sanoa, 2 = Jokseenkin eri mieltä, 1 = Täysin erimieltä.

TAULUKKO 21: Opintoihin sisältyi riittävästi taideaineitaTäysin samaa mieltä

Joks. samaa mieltä

En osaa sanoa

Joks. eri mieltä

Täysin eri mieltä

yht. N KA

5 4 3 2 1Elokuvataide 0% 50% 25% 0% 25% 100% 4 3Graaf.suun. 33% 33% 0% 33% 0% 100% 3 3,67Keramiikka- ja lasitaide

29% 57% 0% 14% 0% 100% 7 4

Uusi media 0% 50% 50% 0% 0% 100% 2 3,5Tekstiilitaide 22% 44% 0% 22% 12% 100% 9 3,444Vaatetussuun. ja pukutaide

29% 43% 14% 14% 0% 100% 7 3,86

Sis.arkkiteht. ja huonekalusuun

33% 50% 0% 17% 0% 100% 6 4

Kuvaamataidon opetus

19% 37% 19% 25% 0% 100% 16 3,5

Teollinen muotoilu 17% 50% 0% 33% 0% 100% 6 3,5Käsi- ja taideteoll. 67% 33% 0% 0% 0% 100% 3 4,67Valokuvataide 25% 75% 0% 0% 0% 100% 4 4,25yht. 24% 46% 9% 18% 3% 100% 67 3,70

7.2.6 Opintoihin sisältyi riittävästi ammatillisia aineita

Tähän väittämään saatiin 66 vastausta. Kaikkien vastaajien keskiarvo on 3,52 Lavastustaiteesta, Pallas- kuvataiteista ja Design leadership:stä ei ole saatu vastauksia. Vastausten jakauma alla olevissa kaaviossa ja taulukossa.

KAAVIO 9: Opintoihin sisältyi riittävästi ammatillisia aineita

23

Asteikko: 5 = Täysin samaa mieltä, 4= Jokseenkin samaa mieltä, 3 = En osaa sanoa, 2 = Jokseenkin eri mieltä, 1 = Täysin erimieltä.

TAULUKKO 22 Opintoihin sisältyi riittävästi ammatillisia aineita (prosenttijakauma)

Täysin samaa mieltä

Joks. samaa mieltä

En osaa sanoa

Joks. eri mieltä

Täysin eri mieltä

yht. N KA

5 4 3 2 1Elokuvataide 25% 25% 0% 25% 25% 100% 4 3Graafi.suun. 33% 33% 0% 33% 0% 100% 3 3,67Keramiikka- ja lasitaide

17% 17% 0% 66% 0% 100% 6 2,83

Uusi media 0% 50% 0% 50% 0% 100% 2 3Tekstiilitaide 22% 56% 11% 11% 0% 100% 9 3,89Vaatetussuun. ja pukutaide

14% 58% 14% 14% 0% 100% 7 3,71

Sis.arkkiteht. ja huonekalusuun

33% 33% 0% 0% 34% 100% 6 3,33

Kuvaamataidon opetus

25% 44% 6% 25% 0% 100% 16 3,69

Teollinen muotoilu 17% 50% 17% 16% 0% 100% 6 3,67Käsi- ja taideteoll. 67% 33% 0% 0% 0% 100% 3 4,67Valokuvataide 0% 25% 0% 75% 0% 100% 4 2,5yht. 23% 41% 6% 25% 5% 100 66 3,52

7.2.7 Opintoihin sisältyi riittävästi yleissivistäviä opintojaksoja

Tähän väittämään saatiin vastausta 67. Kaikkien vastaajien keskiarvo on 3,54 Lavastustaiteesta, Pallas- kuvataiteista ja Design leadership:stä ei ole saatu vastauksia. Vastausten jakauma alla olevissa kaaviossa ja taulukossa.

KAAVIO 10: Opintoihin sisältyi riittävästi yleissivistäviä opintojaksoja

24

Asteikko: 5 = Täysin samaa mieltä, 4= Jokseenkin samaa mieltä, 3 = En osaa sanoa, 2 = Jokseenkin eri mieltä, 1 = Täysin erimieltä.

TAULUKKO 23: Opintoihin sisältyi riittävästi yleissivistäviä opintojaksoja(prosenttijakauma)

Täysin samaa mieltä

Joks. Samaa mieltä

En osaa sanoa

Joks. eri mieltä

Täysin eri mieltä

Yht. N KA

5 4 3 2 1Elokuvataide 25% 25% 0% 50% 0% 100% 4 3,25Graaf.suun. 33% 33% 34% 0% 0% 100% 3 4Keramiikka- ja lasitaide

29% 29% 0% 29% 13% 100% 7 3,29

Uusi media 0% 50% 0% 50% 0% 100% 2 3Tekstiilitaide 44% 44% 12% 0% 0% 100% 9 4,33Vaatetussuun. ja pukutaide

14% 43% 29% 14% 0% 100% 7 3,57

Sis.arkkiteht. ja huonekalusuun

0% 33% 33% 17% 17% 100% 6 2,83

Kuvaamataidon opetus

12% 50% 13% 25% 0% 100% 16 3,5

Teollinen muotoilu 17% 33% 17% 16% 17% 100% 6 3,17Käsi- ja taideteoll. 67% 33% 0% 0% 0% 100% 3 4,67Valokuvataide 0% 50% 25% 25% 0% 100% 4 3,25yht. 21% 41% 15% 19% 4% 100% 67 3,54

7.2.8 Opintoihin sisältyi riittävästi vaihtoehtoisia / vapaasti valittavia opintojaksoja

Tähän väittämään saatiin vastausta 67. Kaikkien vastaajien keskiarvo on 3.63 Lavastustaiteesta, Pallas- kuvataiteista ja Design leadership:stä ei ole saatu vastauksia. Vastausten jakauma alla olevissa kaaviossa ja taulukossa.

KAAVIO 11: Opintoihin sisältyi riittävästi vaihtoehtoisia / vapaasti valittavia opintojaksoja

25

Asteikko: 5 = Täysin samaa mieltä, 4= Jokseenkin samaa mieltä, 3 = En osaa sanoa, 2 = Jokseenkin eri mieltä, 1 = Täysin erimieltä.

TAULUKKO 24: Opintoihin sisältyi riittävästi vaihtoehtoisia / vapaasti valittavia opintojaksoja (prosenttijakauma)

Täysin samaa mieltä

Joks. samaa mieltä

En osaa sanoa

Joks. eri mieltä

Täysin eri mieltä

Yht. N KA

5 4 3 2 1Elokuvataide 25% 25% 0% 50% 0% 100% 4 3,25Graaf.suun. 0% 67% 33% 0% 0% 100% 3 3,67Keramiikka- ja lasitaide

0% 43% 14% 29% 14% 100% 7 2,857

Uusi media 50% 0% 50% 0% 0% 100% 2 4Tekstiilitaide 22% 56% 0% 11% 11% 100% 9 3,67Vaatetussuun. ja pukutaide

29% 0% 43% 29% 0% 100% 7 3,29

Sis.arkkiteht. ja huonekalusuun

0% 66% 17% 17% 0% 100% 6 3,5

Kuvaamataidon opetus

25% 50% 0% 25% 0% 100% 16 3,75

Teollinen muotoilu 50% 17% 17% 16% 0% 100% 6 4Käsi- ja taideteoll. 100% 0% 0% 0% 0% 100% 3 5Valokuvataide 25% 50% 0% 25% 0% 100% 4 3,75yht. 25% 39% 12% 21% 3% 100% 67 3,637.2.9 Harjoittelu / projekti oli niin hyödyllinen, että suosittelen sitä muillekin

Tähän väittämään saatiin vastausta 65. Kaikkien vastaajien keskiarvo on 3.78 Lavastustaiteesta, Pallas- kuvataiteista ja Design leadership:stä ei ole saatu vastauksia. Vastausten jakauma alla olevissa kaaviossa ja taulukossa.

KAAVIO 12: Harjoittelu / projekti oli niin hyödyllinen, että suosittelen sitä muillekin

26

Asteikko: 5 = Täysin samaa mieltä, 4= Jokseenkin samaa mieltä, 3 = En osaa sanoa, 2 = Jokseenkin eri mieltä, 1 = Täysin erimieltä.

TAULUKKO 25: Harjoittelu / projekti oli niin hyödyllinen, että suosittelen sitä muillekin (prosenttijakauma)

Täysin samaa mieltä

Joks. samaa mieltä

En osaa sanoa

Joks. eri mieltä

Täysin eri mieltä

Yht. N KA

5 4 3 2 1Elokuvataide 0% 50% 25% 25% 0% 100% 4 3,25Graaf.suun. 33% 33% 0% 34% 0% 100% 3 3,67Keramiikka- ja lasitaide

57% 14% 14% 0% 14% 100% 7 4

Uusi media 0% 0% 50% 50% 0% 100% 2 2,5Tekstiilitaide 23% 33% 33% 0% 11% 100% 9 3,56Vaatetussuun ja pukutaide

66% 0% 17% 17% 0% 100% 6 4,17

Sis.arkkiteht. ja huonekalusuun

17% 17% 66% 0% 0% 100% 6 3,5

Kuvaamataidon opetus

19% 56% 6% 19% 0% 100% 16 3,75

Teollinen muotoilu 66% 17% 17% 0% 0% 100% 6 4,5Käsi- ja taideteoll. 0% 50% 50% 0% 0% 100% 2 3,5Valokuvataide 50% 25% 25% 0% 0% 100% 4 4,25yht. 32% 31% 23% 11% 3% 100% 65 3,78

7.2.10 Portfoliosta on tullut työn kehittämisen väline

Tähän väittämään saatiin vastausta 67. Kaikkien vastaajien keskiarvo on 3,01 Lavastustaiteesta, Pallas- kuvataiteista ja Design leadership:stä ei ole saatu vastauksia. Vastausten jakauma alla olevissa kaaviossa ja taulukossa.

KAAVIO 13: Portfoliosta on tullut työn kehittämisen väline

27

Asteikko: 5 = Täysin samaa mieltä, 4= Jokseenkin samaa mieltä, 3 = En osaa sanoa, 2 = Jokseenkin eri mieltä, 1 = Täysin erimieltä.

TAULUKKO 26: Portfoliosta on tullut työn kehittämisen väline (prosenttijakauma)Täysin samaa mieltä

Joks. samaa mieltä

En osaa sanoa

Joks. eri mieltä

Täysin eri mieltä

yht. N KA

5 4 3 2 1Elokuvataide 0% 0% 25% 50% 25% 100% 4 2Graaf. Suun. 67% 0% 0% 0% 33% 100% 3 3,67Keramiikka- ja lasitaide

0% 43% 0% 14% 43% 100% 7 2,49

Uusi media 0% 0% 100% 0% 0% 100% 2 3Tekstiilitaide 12% 44% 44% 0% 0% 100% 9 3,67Vaatetussuun. ja pukutaide

29% 29% 14% 29% 0% 100% 7 3,57

Sis.arkkiteht. ja huonekalusuun.

0% 0% 67% 33% 0% 100% 6 2,67

Kuvaamataidon opetus

12% 13% 44% 19% 12% 100% 16 2,94

Teollinen muotoilu 0% 17% 33% 0% 50% 100% 6 2,167Käsi- ja taideteollinen ala

67% 0% 33% 0% 0% 100% 3 4,33

Valokuvataide 0% 25% 75% 0% 0% 100% 4 3,25yht. 13% 19% 37% 15% 15% 100% 67 3,01

7.2.11 Opintoihin pitäisi sisällyttää pakollinen sivuaine

Tähän väittämään saatiin vastausta 67. Kaikkien vastaajien keskiarvo on 3,03 Lavastustaiteesta, Pallas- kuvataiteista ja Design leadership:stä ei ole saatu vastauksia. Vastausten jakauma alla olevissa kaaviossa ja taulukossa.

KAAVIO14: Opintoihin pitäisi sisällyttää pakollinen sivuaine

28

Asteikko: 5 = Täysin samaa mieltä, 4= Jokseenkin samaa mieltä, 3 = En osaa sanoa, 2 = Jokseenkin eri mieltä, 1 = Täysin erimieltä.

TAULUKKO 27: Opintoihin pitäisi sisällyttää pakollinen sivuaine ( prosenttijakauma)

Täysin samaa mieltä

Joks. samaa mieltä

En osaa sanoa

Joks. eri mieltä

Täysin eri mieltä

yht. N KA

5 4 3 2 1Elokuvataide 25% 25% 25% 25% 0% 100% 4 3,5Graaf.suun. 67% 0% 33% 0% 0% 100% 3 4,33Keramiikka- ja lasitaide

14% 29% 14% 29% 14% 100% 7 3

Uusi media 0% 50% 0% 50% 0% 100% 2 3Tekstiilitaide 22% 22% 22% 33% 0% 100% 9 3,33Vaatetussuun. ja pukutaide

14% 14% 43% 29% 0% 100% 7 3,14

Sis.arkkiteht. ja huonekalusuun

17% 33% 33% 17% 0% 100% 6 3,5

Kuvaamataidon opetus

19% 0% 37% 25% 19% 100% 16 2,75

Teollinen muotoilu 0% 0% 33% 50% 17% 100% 6 2,17Käsi- ja taideteoll. 0% 0% 67% 0% 33% 100% 3 2,33Valokuvataide 25% 0% 255 50% 0% 100% 4 3yht. 18% 13% 31% 28% 9% 100% 67 3,03

7.2.12 Toivoisin enemmän numeroarviointia

Tähän väittämään saatiin vastausta 67. Kaikkien vastaajien keskiarvo on 2.31. Lavastustaiteesta, Pallas- kuvataiteista ja Design leadership:stä ei ole saatu vastauksia. Vastausten jakauma alla olevissa kaaviossa ja taulukossa.

KAAVIO 15: Toivoisin enemmän numeroarviointia

29

Asteikko: 5 = Täysin samaa mieltä, 4= Jokseenkin samaa mieltä, 3 = En osaa sanoa, 2 = Jokseenkin eri mieltä, 1 = Täysin erimieltä.

TAULUKKO 28: Toivoisin enemmän numeroarviointia (jakauma prosentteina)

Täysin samaa mieltä

Joks. samaa mieltä

En osaa sanoa

Joks. eri mieltä

Täysin eri mieltä

Yht. N KA

5 4 3 2 1Elokuvataide 0% 25% 25% 25% 25% 100% 4 2,5Graaf.suun. 34% 33% 0% 33% 0% 100% 3 3,67Keramiikka- ja lasitaide

0% 0% 14% 72% 14% 100% 7 2

Uusi media 0% 50% 0% 50% 0% 100% 2 3Tekstiilitaide 0% 22% 11% 33% 33% 100% 9 2,22Vaatetussuun. ja pukutaide

0% 43% 14% 43% 0% 100% 7 3

Sis.arkkiteht. ja huonekalusuun

0% 17% 33% 33% 17% 100% 6 2,5

Kuvaamataidon opetus

0% 0% 31% 19% 50% 100% 16 1,81

Teollinen muotoilu 0% 0% 50% 17% 33% 100% 6 2,17Käsi- ja taideteoll. 0% 0% 0% 67% 33% 100% 3 1,67Valokuvataide 0% 50% 0% 25% 25% 100% 4 2,75yht. 1% 16% 21% 35% 27% 100% 67 2,31

7.2.13 Opinnot antoivat valmiudet tehdä taideteollisen alan tutkimusta

Tähän väittämään saatiin 67 vastausta . Kaikkien vastaajien keskiarvo on 2.66 . Lavastustaiteesta, Pallas- kuvataiteista ja Design leadership:stä ei ole saatu vastauksia. Vastausten jakauma alla olevissa kaaviossa ja taulukossa.

KAAVIO 16: Opinnot antoivat valmiudet tehdä taideteollisen alan tutkimusta

30

Asteikko: 5 = Täysin samaa mieltä, 4= Jokseenkin samaa mieltä, 3 = En osaa sanoa, 2 = Jokseenkin eri mieltä, 1 = Täysin erimieltä.

TAULUKKO 29: Opinnot antoivat valmiudet tehdä taideteollisen alan tutkimusta (prosenttijakauma)

Täysin samaa mieltä

Joks. samaa mieltä

En osaa sanoa

Joks. eri mieltä

Täysin eri mieltä

yht. N KA

5 4 3 2 1Elokuvataide 0% 75% 25% 0% 0% 100% 4 3,75Graaf.suun. 0% 67% 33% 0% 0% 100% 3 3,67Keramiikka- ja lasitaide

0% 57% 0% 29% 14% 100% 7 3

Uusi media 0% 0% 0% 50% 50% 100% 2 1,5Tekstiilitaide 11% 0% 44% 11% 33% 100% 9 2,44Vaatetussuun. ja pukutaide

0% 29% 29% 29% 13% 100% 7 2,71

Sis.arkkiteht. ja huonekalusuun

0% 33% 0% 50% 17% 100% 6 2,5

Kuvaamataidon opetus

0% 31% 12% 19% 38% 100% 16 2,38

Teollinen muotoilu 17% 0% 17% 33% 33% 100% 6 2,33Käsi- ja taideteoll. 33% 33% 0% 0% 34% 100% 3 3,33Valokuvataide 0% 25% 25% 25% 25% 100% 4 2,5yht. 4% 30% 18% 22% 26% 100% 67 2,66

7.2.14 Opinnot antoivat realistisen kuvan työelämästä

Tähän väittämään saatiin 67 vastausta . Kaikkien vastaajien keskiarvo on 2.18 . Lavastustaiteesta, Pallas- kuvataiteista ja Design leadership:stä ei ole saatu vastauksia. Vastausten jakauma alla olevissa kaaviossa ja taulukossa.

KAAVIO 17:Opinnot antoivat realistisen kuvan työelämästä

31

Asteikko: 5 = Täysin samaa mieltä, 4= Jokseenkin samaa mieltä, 3 = En osaa sanoa, 2 = Jokseenkin eri mieltä, 1 = Täysin erimieltä.

TAULUKKO 30: Opinnot antoivat realistisen kuvan työelämästä (prosenttijakauma)

Täysin samaa mieltä

Joks. samaa mieltä

En osaa sanoa

Joks. eri mieltä

Täysin eri mieltä

yht. N KA

5 4 3 2 1Elokuvataide 25% 50% 0% 25% 0% 100% 4 3,75Graaf.suun. 0% 33% 0% 67% 0% 100% 3 2,67Keramiikka- ja lasitaide

0% 0% 0% 14% 86% 100% 7 1,14

Uusi media 0% 0% 50% 50% 0% 100% 2 2,5Tekstiilitaide 0% 0% 11% 44% 44% 100% 9 1,67Vaatetussuun. ja pukutaide

14% 0% 14% 29% 43% 100% 7 2,14

Sis.arkkiteht. ja huonekalusuun

0% 0% 17% 50% 33% 100% 6 1,83

Kuvaamataidon opetus

0% 12% 19% 63% 6% 100% 16 2,38

Teollinen muotoilu 0% 33% 17% 33% 17% 100% 6 2,67Käsi- ja taideteoll. 0% 33% 0% 67% 0% 100% 3 2,67Valokuvataide 0% 0% 0% 75% 25% 100% 4 1,75yht. 3% 12% 12% 46% 27% 100% 67 2,18

7.2.15 Opinnot antoivat hyvät valmiudet työelämään

Tähän väittämään saatiin 66 vastausta . Kaikkien vastaajien keskiarvo on 2.74 Lavastustaiteesta, Pallas- kuvataiteista ja Design leadership:stä ei ole saatu vastauksia. Vastausten jakauma alla olevissa kaaviossa ja taulukossa.

KAAVIO 18: Opinnot antoivat hyvät valmiudet työelämään

32

Asteikko: 5 = Täysin samaa mieltä, 4= Jokseenkin samaa mieltä, 3 = En osaa sanoa, 2 = Jokseenkin eri mieltä, 1 = Täysin erimieltä.

TAULUKKO 31: Opinnot antoivat hyvät valmiudet työelämään (prosenttijakauma)Täysin samaa mieltä

Joks. samaa mieltä

En osaa sanoa

Joks. eri mieltä

Täysin eri mieltä

yht. N KA

5 4 3 2 1Elokuvataide 25% 50% 0% 25% 0% 100% 4 3,75Graaf.suun 0% 33% 67% 0% 0% 100% 3 3,33Keramiikka- ja lasitaide

0% 29% 0% 43% 29% 100% 7 2,29

Uusi media 0% 0% 50% 50% 0% 100% 2 2,5Tekstiilitaide 0% 22% 22% 11% 44% 100% 9 2,22Vaatetussuun. ja pukutaide

14% 14% 0% 57% 14% 100% 7 2,57

Sis.sarkkiteht. ja huonekalusuun

0% 17% 33% 33% 17% 100% 6 2,5

Kuvaamataidon opetus

0% 37% 25% 25% 13% 100% 16 2,88

Teollinen muotoilu 0% 33% 17% 33% 17% 100% 6 2,67Käsi- ja taideteoll. 33% 67% 0% 0% 0% 100% 3 4,33Valokuvataide 0% 33% 0% 33% 33% 100% 3 2,33yht. 5% 30% 18% 29% 18% 100% 66 2,74

7.2.16 Työelämä on lisännyt arvostustani opintoja kohtaan

Tähän väittämään saatiin 67 vastausta . Kaikkien vastaajien keskiarvo on 3.28 Lavastustaiteesta, Pallas- kuvataiteista ja Design leadership:stä ei ole saatu vastauksia. Vastausten jakauma alla olevissa kaaviossa ja taulukossa.

KAAVIO 19: Työelämä on lisännyt arvostustani opintoja kohtaan

33

Asteikko: 5 = Täysin samaa mieltä, 4= Jokseenkin samaa mieltä, 3 = En osaa sanoa, 2 = Jokseenkin eri mieltä, 1 = Täysin erimieltä.

TAULUKKO 32 Työelämä on lisännyt arvostustani opintoja kohtaan (prosenttijakauma)

Täysin samaa mieltä

Joks. samaa mieltä

En osaa sanoa

Joks. eri mieltä

Täysin eri mieltä

yht. N KA

5 4 3 2 1Elokuvataide 50% 50% 0% 0% 0% 100% 4 4,5Graaf.suun. 0% 33% 0% 34% 33% 100% 3 2,33Keramiikka- ja lasitaide

0% 72% 0% 14% 14% 100% 7 3,29

Uusi media 0% 100% 0% 0% 0% 100% 2 4Tekstiilitaide 0% 56% 33% 0% 11% 100% 9 3,33Vaatetussuun. ja pukutaide

14% 29% 43% 0% 14% 100% 7 3,29

Sis.arkkiteht. ja huonekalusuun

17% 17% 17% 32% 17% 100% 6 2,83

Kuvaamataidon opetus

25% 19% 25% 25% 6% 100% 16 3,31

Teollinen muotoilu 17% 33% 17% 33% 0% 100% 6 3,33Käsi- ja taideteoll. 0% 100% 0% 0% 0% 100% 3 4Valokuvataide 0% 25% 0% 50% 25% 100% 4 2,25yht. 14% 40% 18% 18% 10% 100% 67 3,28

7.2.17 Opettajien opetustaidot olivat keskimäärin hyviä

Tähän väittämään saatiin 67 vastausta . Kaikkien vastaajien keskiarvo on 3.09 Lavastustaiteesta, Pallas- kuvataiteista ja Design leadership:stä ei ole saatu vastauksia. Vastausten jakauma alla olevissa kaaviossa ja taulukossa.

KAAVIO 20: Opettajien opetustaidot olivat keskimäärin hyviä

34

Asteikko: 5 = Täysin samaa mieltä, 4= Jokseenkin samaa mieltä, 3 = En osaa sanoa, 2 = Jokseenkin eri mieltä, 1 = Täysin erimieltä. TAULUKKO 33: Opettajien opetustaidot olivat keskimäärin hyviä (prosenttijakauma)

Täysin samaa mieltä

Joks. samaa mieltä

En osaa sanoa

Joks. eri mieltä

Täysin eri mieltä

yht. N KA

5 4 3 2 1Elokuvataide 0% 60% 0% 40% 0% 100% 5 3,2Graaf.suun. 33% 0% 0% 67% 0% 100% 3 3Keramiikka- ja lasitaide

0% 0% 14% 86% 0% 100% 7 2,14

Uusi media 0% 50% 0% 50% 0% 100% 2 3Tekstiilitaide 12% 44% 0% 44% 0% 100% 9 3,22Vaatetussuun. ja pukutaide

17% 33% 17% 33% 0% 100% 6 3,33

Sis.arkkiteht. ja huonekalusuun

17% 33% 33% 17% 0% 100% 6 3,5

Kuvaamataidon opetus

13% 56% 0% 25% 6% 100 16 3,44

Teollinen muotoilu 0% 17% 0% 66% 17% 100% 6 2,167Käsi- ja taideteoll. 33% 67% 0% 0% 0% 100% 3 4,33Valokuvataide 0% 25% 0% 75% 0% 100% 4 2,5yht. 10% 37% 6% 44% 3% 100% 67 3,09

7.2.18 Opettajat edustivat alansa huippua

Tähän väittämään saatiin 67 vastausta . Kaikkien vastaajien keskiarvo on 2.99 Lavastustaiteesta, Pallas- kuvataiteista ja Design leadership:stä ei ole saatu vastauksia. Vastausten jakauma alla olevissa kaaviossa ja taulukossa.

KAAVIO 21: Opettajat edustivat alansa huippua

35

Asteikko: 5 = Täysin samaa mieltä, 4= Jokseenkin samaa mieltä, 3 = En osaa sanoa, 2 = Jokseenkin eri mieltä, 1 = Täysin erimieltä.

TAULUKKO 34: Opettajat edustivat alansa huippua (prosenttijakauma)

Täysin samaa mieltä

Joks. samaa mieltä

En osaa sanoa

Joks. Eri mieltä

Täysin eri mieltä

yht. N KA

5 4 3 2 1Elokuvataide 0% 50% 25% 25% 0% 100% 4 3,25Graaf.suun. 0% 67% 0% 0% 33% 100% 3 3Keramiikka- ja lasitaide

0% 14% 14% 58% 14% 100% 7 2,29

Uusi media 0% 50% 0% 50% 0% 100% 2 3Tekstiilitaide 0% 45% 22% 22% 11% 100% 9 3Vaatetussuun. ja pukutaide

0% 43% 14% 29% 14% 100% 7 2,86

Sis.arkkiteht. ja huonekalusuun

0% 83% 17% 0% 0% 100% 6 3,83

Kuvaamataidon opetus

12% 45% 31% 6% 6% 100% 16 3,5

Teollinen muotoilu 0% 0% 0% 67% 33% 100% 6 1,67Käsi- ja taideteoll. 33% 33% 0% 34% 0% 100% 3 3,67Valokuvataide 0% 25% 25% 0% 50% 100% 4 2,25yht. 4% 40% 18% 23% 13% 100% 67 2,99

7.3 Opetuksessa kehitettäviä alueita (Kys 34)

Opetuksessa kehitettävistä alueista on yhteenvetotaulukko, joka jälkeen väittämiä on tarkasteltu koulutusohjemittain

TAULUKKO 35: Yhteenveto kehittämisväittämistä vuosilta 1996 ja 1997keskiarvo

Väittämä 97 96Opetusvälineet ja tilat 2,8 3,0Opetuksen käytännön järjestelyt 3,3 3,3

36

Lukujärjestyksen toimivuus 3,0 3,3Opettajavalinnat 3,5 3,7Opettajien toiminnan valvonta 3,7 3,7Osastojen muutosvalmius 3,2 3,8Kurssien muodostamat opintokokonaisuudet 3,2 3,5Opetusmenetelmien sopivuus 3,3 3,5Opetuksen laatu 3,6 3,7Tietojen ja teorian ajanmukaisuus 2,8 3,4Opetuksen keskittyminen olennaisiin asioihin 3,3 3,7Kritiikin laatu 3,9 4,1Kritiikin vähyys 3,8 3,9Vaatimustaso 3,6 3,6Arvioinnin oikeudenmukaisuus 3,0 3,4Yhteisten palautekeskustelujen vähyys 3,8 3,9

7.3.1 Opetusvälineet ja tilat

Tähän saatiin 64 vastausta ja keskiarvo oli 2,78. Alla olevista kaaviosta ja taulukosta selviää vastausten jakauma. Lavastustaiteesta, Pallas- kuvataiteista ja Design leadership:stä ei ole saatu vastauksia.

KAAVIO 22: Opetusvälineet ja tilat

37

Asteikko: 1= ei lainkaan kehitettävää, 5= paljon kehitettävää

TAULUKKO 36: Opetusvälineet ja tilat (prosenttijakauma)

Asteikko: 1= ei lainkaan kehitettävää, 5= paljon kehitettävää1 2 3 4 5 yht. N KA

Elokuvataide 0% 33% 67% 0% 0% 100% 3 2,67Graaf.suun. 0% 67% 33% 0% 0% 100% 3 2,33Keramiikka- ja lasitaide

29% 0% 29% 43% 0% 100% 7 2,86

Uusi media 0% 50% 50% 0% 0% 100% 2 2,5Tekstiilitaide 0% 50% 25% 25% 0% 100% 8 2,75Vaatetussuun. ja pukutaide

43% 29% 29% 0% 0% 100% 7 1,86

Sis.arkkiteht. ja huonekalusuun

0% 33% 33% 17% 17% 100% 6 3,17

Kuvaamataidon opetus

6% 25% 45% 19% 6% 100% 16 2,94

Teollinen muotoilu 17% 50% 17% 0% 17% 100% 6 2,5Käsi- ja taideteoll. 0% 0% 50% 0% 50% 100% 2 4Valokuvataide 0% 0% 75% 0% 25% 100% 4 3,5yht. 11% 30% 37% 14% 8% 100% 64 2,78

7.3.2 Opetuksen käytännön järjestelyt

Tähän saatiin 64 vastausta ja keskiarvo oli 3.30. Alla olevista kaaviosta ja taulukosta selviää vastausten jakauma. Lavastustaiteesta, Pallas- kuvataiteista ja Design leadership:stä ei ole saatu vastauksia.

KAAVIO 23: Opetuksen käytännön järjestelyt

38

Asteikko: 1= ei lainkaan kehitettävää, 5= paljon kehitettävää

TAULUKKO 37: : Opetuksen käytännön järjestelyt (prosenttijakauma)

Asteikko: 1= ei lainkaan kehitettävää, 5= paljon kehitettävää

1 2 3 4 5 yht. N KAElokuvataide 0% 0% 33% 33% 33% 100% 3 4Graafi.suun. 0% 0% 0% 67% 33% 100% 3 4,33Keramiikka- ja lasitaide

0% 0% 29% 57% 14% 100% 7 3,86

Uusi media 0% 0% 50% 50% 0% 100% 2 3,5Tekstiilitaide 0% 37% 13% 37% 13% 100% 8 3,25Vaatetussuun. ja pukutaide

0% 57% 14% 29% 0% 100% 7 2,714

Sis.arkkiteht. ja huonekalusuun

0% 20% 40% 20% 20% 100% 5 3,4

Kuvaamataidon opetus

6% 38% 44% 6% 6% 100% 16 2,69

Teollinen muotoilu 0% 0% 33% 33% 33% 100% 6 4Käsi- ja taideteoll. 0% 0% 50% 50% 0% 100% 2 3,5Valokuvataide 0% 40% 0% 60% 0% 100% 5 3,2yht. 2% 25% 28% 33% 12% 100% 64 3,30

7.3.3 Lukujärjestysten toimivuus

Tähän saatiin 64 vastausta ja keskiarvo oli 2,97. Alla olevista kaaviosta ja taulukosta selviää vastausten jakauma. Lavastustaiteesta, Pallas- kuvataiteista ja Design leadership:stä ei ole saatu vastauksia.

KAAVIO 24: Lukujärjestysten toimivuus

Asteikko: 1= ei lainkaan kehitettävää, 5= paljon kehitettävää

39

TAULUKKO 38: Lukujärjestysten toimivuus (prosenttijakauma)Asteikko: 1= ei lainkaan kehitettävää, 5= paljon kehitettävää

1 2 3 4 5 yht. N KAElokuvataide 0 0 0 67% 33% 100% 3 4,33Graaf.suun. 33% 0 33% 33% 0 100% 3 2,67Keramiikka- ja lasitaide

0 43% 29% 14% 14% 100% 7 3

Uusi media 0 0 50% 50% 0 100% 2 3,5Tekstiilitaide 0 37% 13% 38% 12% 100% 8 3,25Vaatetussuun. ja pukutaide

0 71% 0 29% 0 100% 7 2,571

Sis.arkkiteht. ja huonekalusuun

0 17% 50% 17% 16% 100% 6 3,33

Kuvaamataidon opetus

6% 44% 44% 0 6% 100% 16 2,56

Teollinen muotoilu 0 50% 33% 0 17% 100% 6 2,83Käsi- ja taideteoll. 0 0 100% 0 0 100% 2 3Valokuvataide 0 75 0 25 0 100% 4 3,25yht. 3% 39% 30% 19% 9% 100% 64 2,97

7.3.4.Opettajavalinnat

Tähän saatiin 64 vastausta ja kesiarvo oli 3.53 . Alla olevista kaaviosta ja taulukosta selviää vastausten jakauma. Lavastustaiteesta, Pallas- kuvataiteista ja Design leadership:stä ei ole saatu vastauksia.

KAAVIO 25: Opettajavalinnat

40

Asteikko: 1= ei lainkaan kehitettävää, 5= paljon kehitettävää

TAULUKKO 39:Asteikko: 1= ei lainkaan kehitettävää, 5= paljon kehitettävää

1 2 3 4 5 yht. N KAElokuvataide 0 0 33% 67% 0 100% 3 3,67Graaf.suun. 0 33% 0 34% 33% 100% 3 3,67Keramiikka- ja lasitaide

0 0 0 57% 43% 100% 7 4,43

Uusi media 0 0 50% 50% 0 100% 2 3,5Tekstiilitaide 0 12% 38% 13% 37% 100% 8 3,75Vaatetussuun. ja pukutaide

0 14% 29% 29% 28% 100% 7 3,71

Sis.arkkiteht. ja huonekalusuun

0 17% 50% 33% 0 100% 6 3,17

Kuvaamataidon opetus

6% 31% 38% 13% 12% 100% 16 2,94

Teollinen muotoilu 0 17% 0 83% 0 100% 6 3,67Käsi- ja taideteoll. 0 0 50% 50% 0 100% 2 3,5Valokuvataide 0 0 50% 25% 25% 100% 4 3,75yht. 1% 16% 30% 34% 19% 100% 64 3,53

7.3.5 Opettajien toiminnan valvonta

Tähän saatiin 63 vastausta ja keskiarvo oli 3.65 . Alla olevista kaaviosta ja taulukosta selviää vastausten jakauma. Lavastustaiteesta, Pallas- kuvataiteista ja Design leadership:stä ei ole saatu vastauksia.

KAAVIO 26: Opettajien toiminnan valvonta

41

Asteikko: 1= ei lainkaan kehitettävää, 5= paljon kehitettävää

TAULUKKO 40: Opettajien toiminnan valvonta (prosenttijakauma)Asteikko: 1= ei lainkaan kehitettävää, 5= paljon kehitettävää

1 2 3 4 5 yht. N KAElokuvataide 0 0 67% 33% 0 100% 3 3,33Graaf.suun. 0 0 33% 0 67% 100% 3 4,33Keramiikka- ja lasitaide

0 28% 0 29% 43% 100% 7 3,86

Uusi media 0 0 50% 50% 0 100% 2 3,5Tekstiilitaide 0 14% 14% 15% 57% 100% 7 4,14Vaatetussuun. ja pukutaide

0 0 29% 43% 28% 100% 7 4

Sis.arkkiteht. ja huonekalusuun

0 16% 17% 50% 17% 100% 6 3,67

Kuvaamataidon opetus

6% 13% 44% 25% 12% 100% 16 3,25

Teollinen muotoilu 0 17% 33% 50% 0 100% 6 3,33Käsi- ja taideteoll. 0 0 0 100% 0 100% 2 4Valokuvataide 0 0 50% 50% 0 100% 4 3,5yht. 2% 11% 30% 35% 22% 100% 63 3,65

7.3.5 Osastojen muutosvalmius

Tähän saatiin 63 vastausta ja keskiarvo oli 3.23 . Alla olevista kaaviosta ja taulukosta selviää vastausten jakauma. Lavastustaiteesta, Pallas- kuvataiteista ja Design leadership:stä ei ole saatu vastauksia.

KAAVIO 27: Osastojen muutosvalmius

42

Asteikko: 1= ei lainkaan kehitettävää, 5= paljon kehitettävää

TAULUKKO 41: Osastojen muutosvalmius (prosenttijakauma)

Asteikko: 1= ei lainkaan kehitettävää, 5= paljon kehitettävää

1 2 3 4 5 yht. N KAElokuvataide 0 0 67% 0 33% 100% 3 3,67Graaf.suun. 0 33% 34% 33% 0 100% 3 3Keramiikka- ja lasitaide

0 14% 29% 29% 28% 100% 7 3,71

Uusi media 0 50% 50% 0 0 100% 2 2,5Tekstiilitaide 0 14% 43% 43% 0 100% 7 3,29Vaatetussuun. ja pukutaide

0 0 43% 43% 14% 100% 7 3,71

Sis.arkkiteht. ja huonekalusuun

0 0 100% 0 0 100% 6 3

Kuvaamataidon opetus

6% 19% 19% 44% 12% 100% 16 3,38

Teollinen muotoilu 0 33% 34% 33% 0 100% 6 3Käsi- ja taideteoll. 0 0 100% 0 0 100% 2 3Valokuvataide 0 50% 25% 25% 0 100% 4 2,75yht. 2% 17% 41% 30% 10% 100% 63 3,23

7.3.6 Kurssien muodostamat opintokokonaisuudet

Tähän saatiin 63 vastausta ja keskiarvo oli 3.17 . Alla olevista kaaviosta ja taulukosta selviää vastausten jakauma. Lavastustaiteesta, Pallas- kuvataiteista ja Design leadership:stä ei ole saatu vastauksia.

KAAVIO28: Kurssien muodostamat opintokokonaisuudet

43

Asteikko: 1= ei lainkaan kehitettävää, 5= paljon kehitettävää

TAULUKKO 42: Kurssien muodostamat opintokokonaisuudet (prosenttijakauma)

Asteikko: 1= ei lainkaan kehitettävää, 5= paljon kehitettävää1 2 3 4 5 yht. N KA

Elokuvataide 0 0 0 67% 33% 100% 3 4,33Graaf.suun. 0 0 67% 33% 0 100% 3 3,33Keramiikka- ja lasitaide

0 0 67% 17% 16% 100% 6 3,5

Uusi media 0 0 100% 0 0 100% 2 3Tekstiilitaide 0 12% 63% 25% 0 100% 8 3,13Vaatetussuun. ja pukutaide

0 43% 14% 43% 0 100% 7 3

Sis.sarkkiteht. ja huonekalusuun

0 17% 50% 33% 0 100% 6 3,17

Kuvaamataidon opetus

0 19% 56% 13% 12% 100% 16 3,19

Teollinen muotoilu 0 33% 50% 17% 0 100% 6 2,83Käsi- ja taideteoll. 0 50% 50% 0 0 100% 2 2,5Valokuvataide 0 25% 50% 25% 0 100% 4 3yht. 0 19% 51% 24% 6% 100% 63 3,17

7.3.7 Opetusmenetelmien sopivuus

Tähän saatiin 63 vastausta ja keskiarvo oli 3.27 . Alla olevista kaaviosta ja taulukosta selviää vastausten jakauma. Lavastustaiteesta, Pallas- kuvataiteista ja Design leadership:stä ei ole saatu vastauksia.

KAAVIO 29: Opetusmenetelmien sopivuus

44

Asteikko: 1= ei lainkaan kehitettävää, 5= paljon kehitettävää

TAULUKKO 43: Opetusmenetelmien sopivuus (prosenttijakauma)

Asteikko: 1= ei lainkaan kehitettävää, 5= paljon kehitettävää

1 2 3 4 5 yht. N KAElokuvataide 0 0 33% 67% 0 100% 3 3,67Graaf.suun. 0 33% 34% 33% 0 100% 3 3Keramiikka- ja lasitaide

0 14% 43% 29% 14% 100% 7 3,43

Uusi media 0 0 100% 0 0 100% 2 3Tekstiilitaide 0 25% 50% 25% 0 100% 8 3Vaatetussuun. ja pukutaide

0 14% 43% 43% 0 100% 7 3,29

Sis.arkkiteht. ja huonekalusuun

0 16% 17% 67% 0 100% 6 3,5

Kuvaamataidon opetus

0 27% 33% 33% 7% 100% 15 3,2

Teollinen muotoilu 0 16% 17% 67% 0 100% 6 3,5Käsi- ja taideteoll. 0 50% 0 50% 0 100% 2 3Valokuvataide 0 25% 25% 50% 0 100% 4 3,25yht. 0 21% 35% 41% 3% 100% 63 3,27

7.3.8 Opetuksen laatu

Tähän saatiin 64 vastausta ja keskiarvo oli 3.63 . Alla olevista kaaviosta ja taulukosta selviää vastausten jakauma. Lavastustaiteesta, Pallas- kuvataiteista ja Design leadership:stä ei ole saatu vastauksia.

KAAVIO 30: Opetuksen laatu

45

Asteikko: 1= ei lainkaan kehitettävää, 5= paljon kehitettävää

TAULUKKO 44: : Opetuksen laatu (prosenttijakauma)

Asteikko: 1= ei lainkaan kehitettävää, 5= paljon kehitettävää1 2 3 4 5 yht. N KA

Elokuvataide 0 0 0 100% 0 100% 3 4Graaf.suun. 33% 0 0 34% 33% 100% 3 3,33Keramiikka- ja lasitaide

0 14% 0 72% 14% 100% 7 3,86

Uusi media 0 0 50% 50% 0 100% 2 3,5Tekstiilitaide 0 13% 0 37% 50% 100% 8 4,25Vaatetussuun. ja pukutaide

0 14% 14% 72% 0 100% 7 3,57

Sis.arkkiteht. ja huonekalusuun

0 17% 66% 17% 0 100% 6 3

Kuvaamataidon opetus

0 25% 31% 31% 13% 100% 16 3,31

Teollinen muotoilu 0 0 0 83% 17% 100% 6 4,17Käsi- ja taideteoll. 0 0 100% 0 0 100% 2 3Valokuvataide 0 25% 0 50% 25% 100% 4 3,75yht. 2% 14% 20% 48% 16% 100% 64 3,63

7.3.9 Tietojen ja teorian ajanmukaisuus

Tähän saatiin 64 vastausta ja keskiarvo oli 2.84 . Alla olevista kaaviosta ja taulukosta selviää vastausten jakauma. Lavastustaiteesta, Pallas- kuvataiteista ja Design leadership:stä ei ole saatu vastauksia.

KAAVIO 31: Tietojen ja teorian ajanmukaisuus

46

Asteikko: 1= ei lainkaan kehitettävää, 5= paljon kehitettävää

TAULUKKO 45: Tietojen ja teorian ajanmukaisuus (prosenttijakauma)

Asteikko: 1= ei lainkaan kehitettävää, 5= paljon kehitettävää1 2 3 4 5 yht. N KA

Elokuvataide 0 33% 67% 0 0 100% 3 2,67Graaf.suun. 0 67% 33% 0 0 100% 3 2,33Keramiikka- ja lasitaide

0 14% 72% 0 14% 100% 7 3,14

Uusi media 0 0 50% 50% 0 100% 2 3,5Tekstiilitaide 0 38% 25% 12% 25% 100% 8 3,25Vaatetussuun. ja pukutaide

14% 43% 14% 29% 0 100% 7 2,57

Sis.arkkiteht. ja huonekalusuun

0 33% 50% 17% 0 100% 6 2,83

Kuvaamataidon opetus

6% 44% 13% 25% 12% 100% 16 2,94

Teollinen muotoilu 0 67% 0 17% 16% 100% 6 2,833333Käsi- ja taideteoll. 0 100% 0 0 0 100% 2 2Valokuvataide 0 75% 25% 0 0 100% 4 2,25yht. 3% 44% 28% 15% 9% 100% 64 2,84

7.3.10 Opetuksen keskittyminen olennaisiin asioihin

Tähän saatiin 63 vastausta ja keskiarvo oli 3.33 . Alla olevista kaaviosta ja taulukosta selviää vastausten jakauma. Lavastustaiteesta, Pallas- kuvataiteista ja Design leadership:stä ei ole saatu vastauksia.

47

KAAVIO 32: Opetuksen keskittyminen olennaisiin asioihin

Asteikko: 1= ei lainkaan kehitettävää, 5= paljon kehitettävää

TAULUKKO 46: Opetuksen keskittyminen olennaisiin asioihin (prosenttijakauma)

Asteikko: 1= ei lainkaan kehitettävää, 5= paljon kehitettävää1 2 3 4 5 yht. N KA

Elokuvataide 0 0 33% 67% 0 100% 3 3,67Graaf.suun. 0 0 67% 0 33% 100% 3 3,67Keramiikka- ja lasitaide

0 29% 14% 43% 14% 100% 7 3,43

Uusi media 0 0 50% 50% 0 100% 2 3,5Tekstiilitaide 0 12% 50% 38% 0 100% 8 3,25Vaatetussuun. ja pukutaide

0 14% 29% 43% 14% 100% 7 3,57

Sis.arkkiteht. ja huonekalusuun

0 40% 20% 40% 0 100% 5 3

Kuvaamataidon opetus

0 31% 19% 38% 12% 100% 16 3,31

Teollinen muotoilu 0 17% 33% 50% 0 100% 6 3,33Käsi- ja taideteoll. 0 50% 0 50% 0 100% 2 3Valokuvataide 0 25% 50% 25% 0 100% 4 3yht. 0 22% 30% 40% 8% 100% 63 3,33

7.3.11 Kritiikin laatu

Tähän saatiin 63 vastausta ja keskiarvo oli 3,90 . Alla olevista kaaviosta ja taulukosta selviää vastausten jakauma. Lavastustaiteesta, Pallas- kuvataiteista ja Design leadership:stä ei ole saatu vastauksia.

KAAVIO 33: Kritiikin laatu

48

Asteikko: 1= ei lainkaan kehitettävää, 5= paljon kehitettävää

TAULUKKO 47: Kritiikin laatu ( prosenttijakauma)

Asteikko: 1= ei lainkaan kehitettävää, 5= paljon kehitettävää

1 2 3 4 5 yht. N KAElokuvataide 0 0 0 67% 33% 100% 3 4,33Graaf.suun. 0 33% 0 0 67% 100% 3 4Keramiikka- ja lasitaide

0 0 29% 28% 43% 100% 7 4,14

Uusi media 0 0 50% 0 50% 100% 2 4Tekstiilitaide 0 0 25% 50% 25% 100% 8 4Vaatetussuun. ja pukutaide

0 0 29% 43% 28% 100% 7 4

Sis.arkkiteht. ja huonekalusuun

0 0 60% 20% 20% 100% 5 3,6

Kuvaamataidon opetus

0 6% 38% 37% 19% 100% 16 3,69

Teollinen muotoilu 0 17% 0 50% 33% 100% 6 4Käsi- ja taideteoll. 0 0 0 100% 0 100% 2 4Valokuvataide 0 25% 0 50% 25% 100% 4 3,75yht. 0 6% 25% 40% 29% 100% 63 3,90

7.3.12 Kritiikin vähyys

Tähän saatiin 63 vastausta ja keskiarvo oli 3,83 . Alla olevista kaaviosta ja taulukosta selviää vastausten jakauma. Lavastustaiteesta, Pallas- kuvataiteista ja Design leadership:stä ei ole saatu vastauksia.

KAAVIO 34: Kritiikin vähyys

49

Asteikko: 1= ei lainkaan kehitettävää, 5= paljon kehitettävää

TAULUKKO 48: Kritiikin vähyys (prosenttijakauma)

Asteikko: 1= ei lainkaan kehitettävää, 5= paljon kehitettävää

1 2 3 4 5 yht. N KAElokuvataide 0 0 0 67% 33% 100% 3 4,33Graaf.suun. 0 33% 0 0 67% 100% 3 4Keramiikka- ja lasitaide

0 0 14% 72% 14% 100% 7 4

Uusi media 0 0 50% 0 50% 100% 2 4Tekstiilitaide 0 0 25% 38% 37% 100% 8 4,13Vaatetussuun. ja pukutaide

0 0 43% 14% 43% 100% 7 4

Sis.arkkiteht. ja huonekalusuun

20% 0 20% 40% 20% 100% 5 3,4

Kuvaamataidon opetus

6% 12% 44% 25% 13% 100% 16 3,25

Teollinen muotoilu 0 0 17% 50% 33% 100% 6 4,17Käsi- ja taideteoll. 0 0 50% 50% 0 100% 2 3,5Valokuvataide 0 0 0 50% 50% 100% 4 4,5yht. 3% 5% 27% 36% 29% 100% 63 3,83

7.3.13 Vaatimustaso

Tähän saatiin 62 vastausta ja keskiarvo oli 3,58 . Alla olevista kaaviosta ja taulukosta selviää vastausten jakauma. Lavastustaiteesta, Pallas- kuvataiteista ja Design leadership:stä ei ole saatu vastauksia.

KAAVIO 35: Vaatimustaso

50

Asteikko: 1= ei lainkaan kehitettävää, 5= paljon kehitettävää

TAULUKKO 49: Vaatimustaso (prosenttijakauma)

Asteikko: 1= ei lainkaan kehitettävää, 5= paljon kehitettävää

1 2 3 4 5 Yht. n KAElokuvataide 0 0 33% 34% 33% 100% 3 4Graaf.suun. 0 0 33% 0 67% 100% 3 4,33Keramiikka- ja lasitaide

0 33% 0 50% 17% 100% 6 3,5

Uusi media 0 0 50% 0 50% 100% 2 4Tekstiilitaide 0 13% 25% 37% 25% 100% 8 3,75Vaatetussuun. ja pukutaide

0 14% 14% 29% 43% 100% 7 4

Sis.arkkiteht. ja huonekalusuun

0 20% 40% 40% 0 100% 5 3,2

Kuvaamataidon opetus

0 31% 38% 25% 6% 100% 16 3,06

Teollinen muotoilu 0 33% 17% 33% 17% 100% 6 3,33Käsi- ja taideteoll. 0 0 100% 0 0 100% 2 3Valokuvataide 0 0 0 25% 75% 100% 4 4,75yht. 0 19% 28% 29% 24% 100% 62 3,58

7.3.14 Arvioinnin oikeudenmukaisuus

Tähän saatiin 62 vastausta ja keskiarvo oli 3,02 . Alla olevista kaaviosta ja taulukosta selviää vastausten jakauma. Lavastustaiteesta, Pallas- kuvataiteista ja Design leadership:stä ei ole saatu vastauksia.

KAAVIO 36: Arvioinnin oikeudenmukaisuus

51

Asteikko: 1= ei lainkaan kehitettävää, 5= paljon kehitettävää

TAULUKKO 50: Arvioinnin oikeudenmukaisuus (prosenttijakauma)

Asteikko: 1= ei lainkaan kehitettävää, 5= paljon kehitettävää

1 2 3 4 5 yht. N KAElokuvataide 0 33% 67% 0 0 100% 3 2,67Graaf.suun. 0 0 67% 33% 0 100% 3 3,33Keramiikka- ja lasitaide

0 17% 33% 33% 17% 100% 6 3,5

Uusi media 0 0 100% 0 0 100% 2 3Tekstiilitaide 0 38% 50% 12% 0 100% 8 2,75Vaatetussuun. ja pukutaide

0 43% 43% 0 14% 100% 7 2,86

Sis.arkkiteht. ja huonekalusuun

0 20% 40% 0 40% 100% 5 3,6

Kuvaamataidon opetus

6% 25% 19% 44% 6% 100% 16 3,19

Teollinen muotoilu 16% 50% 0 17% 17% 100% 6 2,67Käsi- ja taideteoll. 0 100% 0 0 0 100% 2 2Valokuvataide 0 50% 25% 25% 0 100% 4 2,75yht. 3% 32% 34% 21% 10% 100% 62 3,02

7.3.15 Yhteisten palautekeskustelujen vähyys

Tähän saatiin 62 vastausta ja keskiarvo oli 3,76 . Alla olevista kaaviosta ja taulukosta selviää vastausten jakauma. Lavastustaiteesta, Pallas- kuvataiteista ja Design leadership:stä ei ole saatu vastauksia.

KAAVIO 37 : Yhteisten palautekeskustelujen vähyys

52

Asteikko: 1= ei lainkaan kehitettävää, 5= paljon kehitettävää

TAULUKKO 51: Yhteisten palautekeskustelujen vähyys (prosenttijakauma)

Asteikko: 1= ei lainkaan kehitettävää, 5= paljon kehitettävää1 2 3 4 5 yht. N KA

Elokuvataide 0 0 33% 34% 33% 100% 3 4Graaf.suun. 0 33% 0 0 67% 100% 3 4Keramiikka- ja lasitaide

0 0 33% 50% 17% 100% 6 3,83

Uusi media 0 0 50% 50% 0 100% 2 3,5Tekstiilitaide 0 0 13% 50% 37% 100% 8 4,25Vaatetussuun. ja pukutaide

0 29% 14% 29% 28% 100% 7 3,57

Sis.arkkiteht. ja huonekalusuun

0 0 60% 20% 20% 100% 5 3,6

Kuvaamataidon opetus

6% 19% 19% 25% 31% 100% 16 3,56

Teollinen muotoilu 0 33% 17% 17% 33% 100% 6 3,5Käsi- ja taideteoll. 0 0 0 50% 50% 100% 2 4,5Valokuvataide 25% 0 0 25% 50% 100% 4 3,75yht. 3% 13% 21% 31% 32% 100% 62 3,76

7.4 Tutkinnosta puuttuvat työelämän taidot ja valmiudet (kys 35 ja 36) Vastaajista 80 % oli sitä mieltä, että heiltä puuttui valmistuttuaan sellaisia työelämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja, jotka tutkinnossa olisi pitänyt antaa. Vastaajista 7%:lta ei näitä tietoja ja taitoja puuttunut . Vastaajista 12% antoi ”en osaa sanoa” -vastauksen tähän kysymykseen (N=67).

Puuttuvia tietoja ja taitoja kysyttäessä eniten katsottiin puuttuvan tietokonetaitoja (44%). Yrittäjätaitoja kaipasi 43% ja markkinointiosaamista 37%. Oman alan käytännön taitoja ja valmiuksia opetustyöhön kaipasi molempia 36%. Valmiuksia tutkijan työhön ja

53

suunnittelutyöhön kaipasi kumpaakin 30% vastaajista. Viidennes vastaajista nimesi oman alan teoriataidot puutelistalle. Tietoja tuotantomenetelmistä ja prosesseista puuttui 18 %:lta vastaajista. Sivuaineopintoja puuttui 11%:lta. Puuttuvien tietojen ja taitojen luettelon loppupäässä ovat kielitaidot. Sekä äidinkielen, että vieraiden kielten taitoja puuttui yhtä suurelta joukolta , 5%:lta vastaajia..Vaihtoehtoon” muuta ” vastasi 44%.Vastaukset ovat liitteessä 10.Kysymykseen puuttuvista tiedoista ja taidoista saatiin 61 vastausta.

TAULUKKO 52 Tutkinnosta puuttuvat työelämän taidot ja valmiudet

Tietokonetaitoja 44% (n=61)Yrittäjätaitoja 43% (n=61)Markkinointiosaamista 37% (n=61)Oman alan käytännön taitoja 36% (n=61)Valmiuksia opetustyöhön 36% (n=61)Valmiuksia tutkijan työhön 30% (n=61)Valmiuksia suunnittelutyöhön 30% (n=61)Oman ammattialan teoriataitoja 20% (n=61)Tietoja tuotantomenetelmistä ja prosesseista 18% (n=61)Sivuaineopintoja 11% (n=61)Vieraiden kielten taitoja 5% (n=61)Äidinkielen taitoja 5% (n=61)

7.5 Mistä opintojaksosta on eniten ja vähiten hyötyä työelämässä? (kys 37 ja 38)

Opintojaksoksi, josta on ollut eniten hyötyä työelämässä mainittiin yleisimmin jokin aine tai kurssi 43%. Taideaineet mainittiin 18%:ssa, jonkin työtekniikan oppimisen mainitsi 13% vastauksista, lopputyön 12%, ATK:n 10%, projektit 8%, harjoittelun tai työharjoittelun 8%, teoriaopinnot 3%, yhteys yrityksiin 3% ja ulkomailla opiskelun 2% (N=60).Kaikki kysymyksen 37 vastaukset ovat liitteessä 11.

Vähiten hyötyä työelämässä vastaajien mielestä oli taideaineista ja taidehistoriasta 13%, kieliopinnoista 11%. Jokin aine tai kurssi mainittiin 33% vastauksista.Neljännes tähän kysymykseen vastaajista sanoi, että kaikesta on hyötyä tai ei osannut sanoa mistä opintojaksosta olisi vähiten hyötyä työelämässä. (N=45)Kaikki kysymyksen 38 vastaukset liitteessä 12.

54

7.6 Suunnittelijan työn aspektien painotukset koulutusohjelmien opetuksessa (kys.39)

Puolet vastaajista olisi toivonut , että heidän koulutusohjelmansa opetuksessa olisi painotettu enemmän kokonaisvaltaista tuotenäkemystä ja oma tyyliä , muodikkuutta. Uusiutumiskykyä ja tuotteen räätälöimistä asiakkaan tarpeisiin olisi pitänyt painottaa vajaan kolmanneksen mielestä. Käytännöllisyys, toimivuus ja ergonomisuus olisi ollut neljännekselle vastaajista enemmän painotettavia alueita. Lisää designin ajattomuutta ja ajan hengen ilmentymistä, muodikkuutta jäi kaipaamaan 11 % vastaajista Enemmän taiteellista painotusta olisi kaivannut 8% vastaajista. Muita mielipiteitä kirjasi ylös viidennes vastaajista. Ne löytyvät liitteestä 13. (N=61)

TAULUKKO 53: Olisiko koulutusohjelmasi opetuksessa pitänyt painottaa enemmän jotakin seuraavista suunnittelijan työn aspekteista?(prosenttijakauma) (N=61)

aihe %Taiteellisuus 8Oma tyyli, persoonallisuus, erilaisuus 48Uusiutumiskyky 31Ajan hengen ilmentyminen, muodikkuus 11Designin ajattomuus 11Kokonaisvaltainen tuotenäkemys 49Tuotteen räätälöiminen asiakkaan tarpeisiin 31Käytännöllisyys toimivuus ergonomisuus 25Muu, mikä 21

7.7 Muita mielipiteitä saamastasi koulutuksesta

Vastaajien kirjaamat plussat ja miinukset koulutuksesta löytyvät liitteestä 14. (N=35)

8 UUDEN OPPIMINEN JA TÄYDENNYSKOULUTUS

8.1 Valmistumisen jälkeen kehitetty osaaminen ja taidot (kys. 41 ja 42)

Noin puolet vastaajista ilmoitti valmistumisensa jälkeen kehittäneensä paljon osaamistaan tai hankkineensa paljon uusia taitoja. Saman suuruinen osuus vastaajista on kehittänyt taitojaan tai hankkinut uutta osaamista jonkin verran. Vain yksi vastaaja ilmoitti, ettei ole lainkaan kehittänyt uusia taitoja valmistumisen jälkeen. (N=67)

TAULUKKO 54: Tärkeimpiä osaamisen kehittämisen tapoja (prosenttijakauma, N= 65)

% Luet ammattilehtiä 71Luet ammattikirjallisuutta 66 Mentorointi eli auttamis- ja keskustelusuhde vanh. kollegaan 42Täydennyskoulutus 42Tutkintoon tähtäävä opiskelu(ei jatkokoulutus) 12

55

Työpaikkakoulutus 28Yhteydenpito kollegoihin ja alan ihmisin 68Järjestötoiminta 23Seuraat tv:tä sanomalehtiä internetiä 65Käyt näyttelyissä elokuvissa tms. tilaisuuksissa 71Itse työnteko on opettanut eniten uutta 65Muu tapa 17

N=65

Kohdan ”Muu tapa” vastaukset löytyvät liitteestä 15

8.2 TaiK:n järjestämä täydennyskoulutus (kys 43 – 44)

Kolmekymmentä prosenttia vastaajista oli osallistunut TaiK:n järjestämään jatkokoulutukseen. (N=64)

Täydennyskoulutustarpeista suurimmaksi ryhmäksi nousi oman ammattialan kehittäminen ja taitojen päivittäminen, joita toivoi joka kolmas vastaaja.

Yritystoiminnan tuntemisen tarpeet tuli esille niissä vajaassa viidenneksestä vastauksia, joissa toivottiin markkinoinnin opetusta. Yrittäjyystaitoja toivoi 16% vastaajista ja laskentatointa melkein joka kymmenes vastaaja. Yrittäjyyteen liittyy monella myös noin joka kymmenennessä vastauksessa ollut toivomus esiintymiskoulutuksesta. Yrittäjän arkeen kuuluvat myös sopimusten teko, johon toivoi opastusta joka kahdeskymmenes vastaaja.

Oman ryhmänsä muodostavat tietokonetaidot. Niiden tarve jakautui selkeästi kahtia: kuvankäsittelyyn 16% ja muuhun ATK-opetukseen 14% vastaajista. (N=44).Kaikki tämän kysymyksen vastaukset ovat liitteessä 16.

8.3 Taiteiden maisterin Työnkuvan, työmenetelmien ja toimintaympäristön muutos

TaM:n työnkuvan, työmenetelmien ja toimintaympäristön muuttumisesta vastaajat antoivat kuvan, jota hallitsivat sanat tietojenkäsittely, kauppa, markkinointi, monipuolisuus. Kilpailun koveneminen on myös nähtävissä. Vastauksissa mainitaan myös yhteistyön ja verkottumisen tarve. Kuvaamataidon opettajat odottavat lyhyiden työsuhteiden yleistyvän. Kaiken kaikkiaan työelämän vaatimustaso on nousussa.Kaikki vastaukset liitteessä 17.(N=42)

9 VUOSITULOT (kys 48)Keskimäärin vastaajat ansaitsevat 100 000 – 120 000 mk vuodessa (N=66)Vastaajien vuosituloluokkien jakauma näyttää seuraavalta:

KAAVIO 38: Vuosituloluokat (prosenttijakauma ,N=66)

56

KAAVIO 39: vuosituloluokat koulutusohjelmittain

Asteikko: 1 = alle 60 000 mk/v, 2= 60 001- 80 000 mk/v, 3= 80 001 – 100 000 mk/ v, 4= 100 001 – 120 000 mk/v, 5 = 120 001 – 140 000 mk/v, 6 = 140 001 – 160 000 mk/v, 7= 160 001 – 180 000 mk/v, 8 = yli 180 000 mk/v.

TAULUKKO 55: Vuosituloluokat tämänhetkisen työsuhdetyypin mukaan(11B)1 2 3 4 5 6 7 8 yht. N

palkkatyö vastaa koul.

6 6 0 28 17 17 17 11 100 18

ptyö EI 0 0 25 25 25 0 0 25 100 4

57

vastaa koul.Freelancer

vastaa koul.33 0 67 0 0 0 0 0 100 3

yrittäjä vastaa koul,

43 0 0 14 14 0 0 29 100 7

työtön 25 75 0 0 0 0 0 0 100 4muu työ tai

toiminta100 0 0 0 0 0 0 0 100 1

kaikki 19 11 8 18 14 8 8 14 100 37 Asteikko: 1 = alle 60 000 mk/v, 2= 60 001- 80 000 mk/v, 3= 80 001 – 100 000 mk/ v, 4= 100 001 – 120 000 mk/v, 5 = 120 001 – 140 000 mk/v, 6 = 140 001 – 160 000 mk/v, 7= 160 001 – 180 000 mk/v, 8 = yli 180 000 mk/v.

TAULUKKO 56: vuosituloluokat sukupuolen mukaan (prosenttijakauma)1 2 3 4 5 6 7 8 yht. % keskiarvo N

Nainen 22 16 13 13 13 7 7 9 100 3,71 45Mies 5 5 5 10 19 24 5 29 100 5,67 21kaikki 17 12 11 12 15 12 6 15 100 4,33 66Asteikko: 1= alle 60 000 mk/v, 2= 60 001- 80 000 mk/v, 3= 80 001-100 000 mk/v, 4= 100 001- 120 000 mk/v, 5 = 120 001- 140 000 mk/v, 6 = 140 001- 160 000 mk/ v, 7 = 160 001- 180 000 mk/v , 8 = yli 180 000 mk

TAULUKKO 57: Vuosituloluokat sivuaineopintojen mukaan(prosenttijakauma)sivuaine 1 2 3 4 5 6 7 8 Yht. % keskiarvo N

KYLLÄ 20 30 10 10 0 10 0 20 100 3,7 10EI 17 9 6 15 19 13 6 15 100 4,49 47

18 12 7 14 16 12 5 16 100 4,35 57Asteikko: 1= alle 60 000 mk/v, 2= 60 001- 80 000 mk/v, 3= 80 001-100 000 mk/v, 4= 100 001- 120 000 mk/v, 5 = 120 001- 140 000 mk/v, 6 = 140 001- 160 000 mk/ v, 7 = 160 001- 180 000 mk/v , 8 = yli 180 000 mk

TAULUKKO 58: Vuosituloluokat työtehtävän mukaan (prosenttijakauma)1 2 3 4 5 6 7 8 yht.% keskiarvo N

Suunnittelu 6 0 25 19 12 13 12 13 100 4,81 16Opetus 14 0 21 14 30 21 0 0 100 4,07 14Tutkimus 0 0 0 33 33 33 0 0 100 5 9Muu 22 0 22 12 22 0 0 22 100 4,22 9kaikki 12 0 21 17 21 14 5 10 100 4,45 42Asteikko: 1= alle 60 000 mk/v, 2= 60 001- 80 000 mk/v, 3= 80 001-100 000 mk/v, 4= 100 001- 120 000 mk/v, 5 = 120 001- 140 000 mk/v, 6 = 140 001- 160 000 mk/ v, 7 = 160 001- 180 000 mk/v , 8 = yli 180 000 mk

TAULUKKO 59: vuosituloluokat työsektorin mukaan (prosenttijakauma)1 2 3 4 5 6 7 8 yht. % keskiarvo N

Vain yksityinen

27 9 5 14 0 14 9 23 100 4,41 22

vain julkinen

0 10 10 10 30 15 10 15 100 5,2 20

58

Molemmat 19 19 19 10 14 10 0 10 100 3,57 21kaikki 16 13 11 11 14 13 6 16 100 4,38 63Asteikko: 1= alle 60 000 mk/v, 2= 60 001- 80 000 mk/v, 3= 80 001-100 000 mk/v, 4= 100 001- 120 000 mk/v, 5 = 120 001- 140 000 mk/v, 6 = 140 001- 160 000 mk/ v, 7 = 160 001- 180 000 mk/v , 8 = yli 180 000 mk

TAULUKKO 60: vuosituloluokat vaihto-oppilas/ ei vaihto-oppilas (prosenttijakauma)

1 2 3 4 5 6 7 8 yht.% keskiarvo NKYLLÄ 22 28 6 11 11 11 11 0 100 3,39 18EI 14 5 11 14 18 14 5 20 100 4,80 44KAIKKI 16 12 10 13 16 13 6 15 100 4,39 66

Asteikko: 1= alle 60 000 mk/v, 2= 60 001- 80 000 mk/v, 3= 80 001-100 000 mk/v, 4= 100 001- 120 000 mk/v, 5 = 120 001- 140 000 mk/v, 6 = 140 001- 160 000 mk/ v, 7 = 160 001- 180 000 mk/v , 8 = yli 180 000 mk

LIITTEET

LIITE 1Kysymys 10 Oletko tällä hetkellä työssä ja jos olet niin millaisissa tehtävissä?Muu, mikä?

Elokuvataide”AV-tuotanto””Ohjaaja/toimittaja””Elokuvatuotanto”

Keramiikka- ja lasisuunnittelu”Jatko-opinnot””Sales””Suunnittelu + valmistus”

Vaatesuunnittelu pukutaide”Vaatekauppa palvelupäällikkönä ja sisäänostajan assistenttina, esimiehenä 20 työntekijälle””Toimitus””Sisäänostaja”

Sisustusarkkitehtuuri ja huonekalusuunnittelu”Tuotanto”

59

”Museo”

Kuvaamataidon opetus”Rehtori””Toiminnanjohtaja””Kuvataiteilija”

Teollinen muotoilu”Teollisuus”

Käsi- ja taideteollinen ala”Yliopettaja”

Valokuvataide”Freelance, eli työkeikkoja silloin tällöin.” ”Toteutus”

LIITE 2Kysymys 20

Mitä kautta suhdeverkkosi nykyisiin työnantajiin/asiakkaisiin on syntynyt?Muuta kautta, miten?

Elokuvataide”30 vuoden työkokemus”

Vaatesuunnittelu pukutaide”Naisverkostot”

LIITE 3Kysymys 21

Mitkä tavat hankkia uusia työnantajia / asiakkaita ovat osoittautuneet tuloksellisimmiksi?

Elokuvataide”Toisten suositukset ja aikaisemmat työsuhteet””Hyvin tehdyt duunit”

Keramiikka- ja lasisuunnittelu”One lucky break with well known person.””Entiset asiakkaani, rekrytointipalvelu, ystäväpiiri”

60

Tekstiilitaide”henk. Koht. Kontakti””Oma työpaikkahakemus, työnvälityksen kautta”

Vaatesuunnittelu pukutaide”Postitus, puhelinsoitto käynti.”

Kuvaamataidon opetus”lähestyä kirjeitse ja soittamalla perään + ystävä/kollegaverkosto, portfolio””Henkilökohtaiset yhteydenotot, portofolion on oltava kunnossa! Hyvin tehty työ poikii uutta Pitäisi valottaa opiskelijoille mahdollisten työnantajien koko kirjo (ettei ole vain puh.luettelon ja omien tuntosarvien varassa) Taikista lähtiessä en tiennyt miten hyvä työhakemus tehdään. Kaiken kaikkiaan kantapään kautta liian moni asia jää opittavaksi””Minun on yl. Otettu yhteyttä / suhdeverkosto””Ystäväni suositeltua minua työhön ei ole tarvinnut mainostaa itseäni – työni on puhunut puolestaan ja tuonut lisää työtä.””Osasto & ystävät””Oma aktiivisuus, ammatissa toimivat ystävät.”

Teollinen muotoilu”kahvikeskustelut tms. vapaamuotoiset”

Valokuvataide”Työskentelen suomalaisen toimittajan kanssa yhteistyössä (työparina) täällä Ranskassa ja ehdotamme artikkeleita suomalaisiin ja ruotsalaisiin lehtiin e-mailin välityksellä.”

Liite 4Kysymys 23

Mitä kautta suhdeverkkosi nykyisiin asiakkaisiisi on syntynyt?Muuta kautta, miten

Graafinen suunnittelu”Hyvät työt puhuvat puolestaan!”

Keramiikka- ja lasisuunnittelu”Näyttelyt, lehtiartikkelit, tv-haastattelu”

Tekstiilitaide”Kilpailun voittamisella”

61

Sisustusarkkitehtuuri ja huonekalusuunnittelu”Tuotteet ovat olleet mukana erilaisissa julkaisuissa taide / designlehdissä, naistenlehdissä sanomalehdissä, televisiossa”

Vaatetussuunnittelu ja pukutaide”Naisverkostot”

LIITE 5Kysymys 24

Mitkä tavat hankkia uusia asiakkaita ovat osoittautuneet tuloksellisimmiksi?

Graafinen suunnittelu”Laatu!!! Kaikki työt on tehtävä niin hyvin kuin mahdollista.””Näyttelyt, lehtiartikkelit, ent. asiakkaat”

Keramiikka- ja lasisuunnittelu”Word of mouth / self publicity -> magazine press”

Tekstiilitaide”Minun on ollut hyvin vaikea hyväksyä, että vaikka tekisin mitä, en omin voimin saa synnytettyä uusia työkontakteja , Kaikki toimivat ja tuottoisatkin suhteet ovat alunperin syntyneet jonkun toisen ystävän tai työsuhteen, suosituksen kautta. Vaikka toisaalta voin olla tyytyväinenkin: on ollut katkeraa todeta sattuman dominoiva osuus työhöni. Täytyy vain toivoa, että joku jossain joskus mainitsee minut. Jos itse näen vaivaa ja pistän panosta peliin, hyvin todennäköisesti näytetään ovea, tavalla tai toisella.””Itse yhteyttä ottamalla mielenkiintoisiin yrityksiin”

Sisustusarkkitehtuuri ja huonekalusuunnittelu”Entiset asiakkaani ovat suositelleet minua eteenpäin””Hyviä tuotteita, jotka ovat saatu myyntiin hyville jälleenmyyjille”

Teollinen muotoilu”Tuotteitani on jatkuvasti näkyvillä kaupoissa, lehdistössä ja näyttelyissä”

Käsi- ja taideteollinen ala”Itse lähestyä yrityksiä käyttäen referenssinä muita asiakkaita.”

LIITE 6Kysymys 27

Kuvaa muutamalla sanalla paras kokemuksesi työelämässä

Elokuvataide

62

”Tehdä työtä josta edes toisinaan pitää””Oman idean pohjalta toteutettu elokuvatuotanto”

Graafinen suunnittelu”Projekti, jossa itselle jää vastuu ulkoasusta ja projektin budjetti on sellainen että se kattaa ajankäytön. Jos saa ansaittua kiitosta niin se tuntuu hyvältä.””Vastuu, mielenkiinto; loistava ja mielenkiintoinen lopputulos ja tyytyväinen asiakas.””Yleensä : onnistuneen neuvottelun jälkeen tuleva tunne siitä, että on hyvä suunnittelija”

Keramiikka- ja lasisuunnittelu”Haasteellisuus ja itsenäisyys, positiivinen palaute asiakkailta””Työskentely omalla työhuoneella. Olen itsellinen. Teen itse sitä mitä mielestäni osaan parhaiten, mihin koulutukseni antoi alun.””Being able to carry on work, being poor but free, Sales seem to come when I am desperate!””Olen työskennellyt Hackman-Arabialla muotoilijana” ”To be able to apply yours capacity””Olen saanut monta suunnittelemaani tuotekokoelmaa tuotantoon ja markkinoille, ne myyvät hyvin””Oma taiteellinen työ”

Uusi media”Osaamisen ilo ja kiitokset.””Vapaus toteuttaa omia ideoita”

Tekstiilitaide”Suunnittelua Marimekolle –95-99.””Sain ison toimeksiannon, jonka tuottamisen ja toteuttamisen valvoin itse. Kaikki meni nappiin, työ syntyi ajallaan ja tilaajat olivat ylpeitä, että tilasivat työn” ”Kyky tuottaa elämänintoa taiteen välityksellä””Kun työyhteisö puhaltaa samaan hiileen. Kun omaa työtä arvostetaan ( kun se on tuonut positiivista tulosta).””Katajanokan Tulli- ja pakkahuoneen suuren varastotilan lavastaminen sambakarnevaaleiksi Dava oy:n juhliin””Usean eri taiteilijan poikkitaiteellinen projekti””Kun tajusin että oli ihmisiä jotka aidosti ihailevat taitojani, en vain minä joka ihailen muiden taitoja. Huippuhetki.””Työni ei vastaa saamaani koulutusta ja parasta siinä on ollut täysin uusien haasteiden kohtaaminen – uuden opettelu ja erittäin haastava työ yleensä.”

Vaatesuunnittelu pukutaide

63

”Esim. hyvä esteettinen taju ja materiaalituntemus ovat auttaneet ratkaisevasti sisäänosto asioissa.””Nyk. työ kaupan sis.ostajana kattaa paremmin koko osaamiseni skaalan kuin teollisuuden mallisuunnittelijana toimiminen. Huomion arvoista yrityksessämme on, että ostajina ja ostojohtajana on Taikista valmistuneita, mutta 7 suunnittelijan joukossa ei yhtään!””Tällä hetkellä kiitos hyvin tehdystä työstä arvonanto ja osaaminen ja uuden oppiminen.””Se, että yleensä tietää, mitä tekee ja tekee sen hyvin.””Tuen saaminen työtovereilta ja yhteistyökumppaneilta. Hyvän palautteen saaminen.”

Sisustusarkkitehtuuri ja huonekalusuunnittelu”Positiivinen vastaanotto lanseeratulle tuotteelle tai pidetylle näyttelylle.””Neuvottelut Martin Saarikankaan kanssa.””Writing bills””That the work are reality, and the people are proffecional, to be able to realice some of your ideas.””Saada rahallinen korvaus työstä, jota jollain tavoin tekisi kuitenkin.”

Kuvaamataidon opetus”Opettajana: kuvista vieroksuvan eksyneen lampaan silmien loiste, kun omista käsistä avautuu jotain upeaa. Luottamuksen syntyminen.Kuvittajana: oman kehityksen huomaaminen, uuden avautuminen omassa kuvan tekemisessä.””Opetustilanteen onnistuminen emotionaalisen siis elämyksellisellä tasolla.””Nykyisessä työssäni oppiminen/ vuorovaikutus taiteellisten kollegoiden ja aktiivisten oppilaiden kautta (graafisen suunnittelun opetus PHA:ssa)”” Kun huomaa, että oppilaat oppivat jotain.””Itsenäinen ja haastava työ.””Oppilaiden arvostus ”Olet ammattitaitoisin kuvisope tähän mennessä” ja se kun on jaksanut (yleensä ylimääräisenä – palkattomassa työssä ) hoitaa ison projektin juhla-esitykseen ja homma on onnistunut. Eli oma taiteellisuus ja luovuus tulee esille näkyväksi.””Omalla ajalla järjestämäni luova yö lukiossa -> Kaikilla oli mielekästä, kiinnostavaa ja hauskaa tekemistä 10 tunnin ajan.””Onnistuneet koulutuskeikat.””Innostunut opiskelijaryhmä.””Pitkät, itsenäiset opetusprojektit””Onnistuneet näyttelyprojektit. Työskentely lasten parissa.””Ammattitaidon mukana tuoma vastuu.””Olen saanut ikäihmisiä innostumaan kuvallisesta ilmaisusta.””Arvomaailmani kohdakkain kenttätyöni, opetusvirkani kanssa. Yksikään päivä ei ole samanlainen!””Paras kokemus lienee, vaikka eka vuosi on kantapään kautta oppimista ja opiskelua työhön, minulla on ollut silti paljon annettavaa.”

64

Teollinen muotoilu”Luottamuksen osoittaminen nuorelle TAM:lle””Hyvin aikataulussaan ja tarjouksen mukaan sujunut projekti, johon asiakas on ollut tyytyväinen.””Hikeä roiskuva kova työpäivä lasitusstudiossa. Olen saanut paljon onnistuneita töitä puhalletuksi. Kesäkaupassa on myyty paljon töitäni ja pari asiakasta on maksanut laskunsa tililleni.””Hyvä palkka ja muut edut””Nautinnollista esittää insinööriseurassa hyvän näköisiä kalvoja.””Kun vaikean painotyön yhteydessä sain alihankkijan edustajan sitoutumaan työhön henkilökohtaisella tasolla niin, että hän tuli kesken kesäloman hoitamaan painotyön kuntoon. Myin asian ja sain alihankkijan innostumaan minimaalisella osaamisella ja kokemuksella olemalla, oppimishaluinen ja innokas, nöyrä.”

Käsi- ja taideteollinen ala”Kannustava työyhteisö ja esimieheni ja minun välinen luottamus, kunnioitus. Oma-aloitteisuus hyväksytään””Asiakkaan täydellinen luottamus näkemyksiini tuotteen muotoilussa.”

Valokuvataide”Haasteellinen, merkittävä, mielenkiintoinen yhteistyö ammattilaisten kanssa.” ”Palkankorotus ja se, että työtäni ja työpanostani arvostettiin.””Onnistuminen ja siitä saatu rehti kiitos.””Vuorovaikutus jonkun alalla jo pitkään olleen henkilön kanssa, oppiminen puolin ja toisin.”

LIITE 7Kysymys 28

Kuvaa muutamalla sanalla huonoin kokemuksesi työelämässä.

Elokuvataide”Hakiessani mm. opettajan virkaa TaiK:ssa jatkokoulutus/erikoistumisella ei ollut mitään merkitystä.””Suullinen sopimus kumottiin epämiellyttävällä tavalla.””Jatkuva kiire””Väärin perusteluin saadut laittomat potkut”

Graafinen suunnittelu”Asiakas ei ymmärtänyt mitä grasu on: Käsitti, että tilauksen (urakkahinta) jälkeen suunnittelua (tilausta voi loputtomasti muuttaa: Hän kutsui tätä syventämiseksi””Tein taik:n konferenssille/lasi/keram. laitokselle työtä, jossa minua kusetettiin – eli tehtiin oharit. Olin jo tehnyt hyväksytyn tuotteen joka tietämättäni tehtiin

65

uusiksi, eikä sovittua palkkiota suostuttu maksamaan. Työelämässä en ole joutunut vastaavan käytöksen kohteeksi.””Ennakkoluulo; asiakas ei osaa selittää mitä haluaa; hämärä toimeksianto”

Keramiikka- ja lasisuunnittelu”Taloudellinen epävakaisuus (sesongit)””Kello 6 lasittelemassa mainoksia, ulkona on 20 astetta pakkasta ja täydellisen pimeä.””- tein yhtä aikaa töitä kolmelle eri työnantajalle- kaikki työsuhteet olivat määräaikaisia, enkä tiennyt mikä tai mitkä niistä jatkuisivat-töitä aivan liikaa, mutta en uskaltanut sanoa kenellekään, että lopetan-työuupumuksesta paraneminen vei minulta monta kuukautta tiivistettynä; liikaa määräaikaisia töitä, työuupumus””When they say call us in one year.””Työtä keramiikka- ja lasimuotoilun parissa ei Suomessa tällä hetkellä ole tarjolla. Koen, ettei ammattitaitoni riitä siirtymiseen muille aloille tai toisiin materiaaleihin.””Työ siistijänä””Being poor so long time.”

Uusi media”Monotoniset työtehtävät””Koulutusta ja osaamista vastaavan työn puuttuminen -> motivaation puute.”

Tekstiilitaide”No ei nyt niin huonoja ole””Vuodevaatefirma haki suunnittelijaa laadukkaille vuodevaatteille. Näytin töitäni, sovittiin jatkosta ja tein omalla kustannuksellani lisäluonnoksia (tapa alalla!!) Työn tilaaja peruutti esitystilaisuuden 3 kertaa eikä aina edes ilmoittanut, ettei tapaaminen sovi. Irtisanouduin yhteistyöstä -> työt jäivät minulle, mutta jäin myös ilman korvausta käytetystä ajasta. Tämä on kyllä valitettavan tavallinen tarina””Liian vähän aikaa syventyä opetuksen aiheeseen””Kuvitelma siitä että työelämä jollainlailla arvostaisi nimen omaisesti MA-tutkintoa on pelkkä huuli.””Epäyhtenäisyys työyhteisössä, ongelmien (yksit.) vatvominen.””Eräs yksityinen siivousfirma, joka yritti nyhtää kaiken irti työntekijöistään.””Kahden viikon sijaisuus (kuvaamataidonop.) yläasteella”

Vaatesuunnittelu pukutaide”Henkilöstöhallintoon liittyvät asiat ovat vaikeimpia.””Mallisuunnittelijana toimiminen ”munattoman” tuotepäällikön, juopon myyntimiehen ja sovinisti-toimitusjohtaja vierellä ”tiimissä”””Uusmedia-alalla pikkufirmat, jotka eivät maksa palkkoja”

66

””Riidat” palkkioista. Pukusuunnittelijalle harvoin maksetaan edes Liiton mukaista minimipalkkiota!””Se, että jatkuvan kiireen vuoksi ei ole pystynyt tekemään parastaan, eikä pysty vaikuttamaan kiireeseen johtaviin olosuhteisiin.”

Sisustusarkkitehtuuri ja huonekalusuunnittelu”Pienten ammattipiirien ahdasmielisyys , kateus ja kykenemättömyys yhteistyöhön omalla alalla ja erityisesti poikkitaiteellisesti. Tosin nämä asiat myös helpottavat kilpailutilannetta(siis vähemmän kykeneviä kilpailijoita alalla) uudet näkökulmat ja yhteistyökumppanit avaavat uusia mahdollisuuksia.””Raha ratkaisee, ei ulkonäkö eikä laatu””Loosing projects/clients””Suorituspaine, saada hyväksyntää näkemykselle”” Not always have enough time to make experiments.

Kuvaamataidon opetus”Kuvikselta valmistuneena kuvittajana olen ollut täydellisen tietämätön ja avuton palkkio- ja tekijänoikeusasioissa ja siksi myin itseni alkuun halvalla surkeisiin sopimuksiin. Oli koulutusohjelma mikä hyvänsä, näiden perusasioiden pitäisi olla jokaisella hallinnassa. Muuten maisteria viedään kuin pässiä narussa!””Toimiessani sivuaineopintojani vastaavassa työssä luokanopettajana koin etten todellakaan hallitse alaa.””Sijaisuus ylä-asteella Keravalla: opettajanhuoneen välinpitämättömyys, tuntimäärien vähyys = turhauttavaa opettaa 45 min/viikko””Jos työjohtaja ei luota / aliarvioi minua””Tympäisevä, ei haastava työ””Työtoverit tyrmäsivät usein minut innokkaan optimisen uusia kehittelevän jne. open ”Sinä se jaksat vielä, kyllähän totakin kokeiltiin 70-luvulla ei siitä mitään tullut. Kunhan nyt muutaman vuoden olet niin tiedät…” Kouluissa osittain kovin pessimistinen suhtautuminen opettajan mahdollisuuksiin vaikuttaa.””Ensimmäinen työpaikkahaastatteluni, jossa kuvataitelijuuteni oli iso miinus ja ihmeteltiin kasvatustieteiden arvosanan puuttumista (Kävin taiteilijan pedagogiset opinnot, minne ei em. opinnot ympätty?)””Freekouluttajan epävarma elämä.””Vastaanhangoittelevia idiootteja opetettavana””Ennen pätevöitymistä epäpätevien opettajien ”syyttely””Kunnallispolitiikan taholta tuleva epäasiallinen arvostelu””Epäpätevänä lamavuosina jouduin ajojahtiin.””En ole saanut ikäihmisiä innostumaan kuvallisesta ilmaisusta.””Työ tekijäänsä opettaa, ekana vuonna on paljon huonompi ope kuin vuosien päästä.”

Teollinen muotoilu””vittuilujohtaminen” Metallialalla”

67

”Kun jouduin myymään saman itsestäänselvyyden ensin työkavereille, sitten esimiehelle, toimitusjohtajalle, uudelle toimitusjohtajalle ja johtoryhmälle ennen hyväksymistä””Asiakkaan päättämättömyyden tai liian vahvojen ”väärien” päätösten vuoksi tyrehtynyt projekti, jossa ei ole itse osannut tarpeeksi selkeästi tuoda esille ”oikeita” näkemyksiä.””Kyynärpää murtunut ja se on leikattava. Edessä kahden kuukauden sairasloma. Pystynkö koskaan enää kunnolla puhaltamaan lasia? Mistä minä saan korvaukset menetetystä ansioista?””Huono työaika ja palkka.””TaiK:n opinnot eivät valmista tutkijan työhön - kaikki on opeteltava.”

Käsi- ja taideteollinen ala”Ei tule mieleen tosi huonoja kokemuksia.””Ei ole!”

Valokuvataide”panostasi ei arvosteta””Asiakkaan puolelta huonosti suunniteltu, sietämätön aikataulu.””Epäluottamus. Kerran eräs toimittaja haukkui minut tavattuaan kaikki TaiK:sta valmistuneet kelvottomiksi. Pyysi minua kuitenkin kuvaamaan, mutta nähtyään kuvat totesi ne kelvottomiksi ja lisäsi, että tätä hän odottikin. No, aika kului ja sain käsiini kyseisen lehden, johon kuvien olisi kuulunut mennä. Siellähän ne olivatkin aivan kelvollisina ( niissä ei todellakaan ollut mitään vikaa):Toimittaja vaan ei kertonut minulle, että päättikin käyttää kuvia.””Kun joutui tekemään yhteistyötä tyhmien, ammattitaidottomien työntekijöiden kanssa.”

LIITE 8Kysymys 30

Mitkä luonteenpiirteet tai henkilökohtaiset ominaisuudet ovat tärkeimpiä työelämässä pärjäämisen kannalta?

Elokuvataide”Johtamistaidot, kyky tulla toimeen erilaisten persoonallisuuksien kanssa.””Pitkäjänteisyys, innostuminen, luotettavuus organisointikyky.””Innovatiivisuus, itsekritiikin puute.””Päättäväisyys, avoimuus, kärsivällisyys, joustavuus, nopeus, tehokkuus, varmuus.””Yhteistyökyky, ammattitaito”

Graafinen suunnittelu”Eläytymiskyky, kyky myös luopua omasta näkemyksestä””Vastuuntunto ammattitaito””Asianmukaisuus, ammattitaito, ystävällisyys/huomaavaisuus, varmuus.”

68

Keramiikka- ja lasisuunnittelu”Yhteistyökyky, sopeutuvuus, laaja yleissivistys, ammattitaito”Oma-aloitteisuus, luovuus, selvät päämäärät, joustavuus, oman työn arvostus, organisointikyky ””Rohkeus, yritteliäisyys, lannistumattomuus. Hyvä unohtamaan ikäviä asioita. Nopea siirtymään uusiin asioihin.””Sosiaalisuus, avoimuus, hyvä itsetunto, yhteistyökyky, luovuus.””Itsepintaisuus””Thick skin, determination, confidence (sometimes dangerous behaviour), hard work, faith in self and work.”

Uusi media”Ryhmätyötaito””Asenne. Hyvät sosiaaliset valmiudet. Vahva ammattitaito”

Tekstiilitaide”Vahva itseluottamus , neuvottelutaito, joustavuus, hyvä huumori! Yhteistyökyky””Aktiivisuus ja itsensä kehittäminen, uudistuminen, ajan seuraaminen, ennakkoluulottomuus, itseluottamus””Kyky keskittyä olennaiseen niin asiakohta päämäärissä kuin itse taiteellisessa työssäkin . Empaattisuus rohkeus esittää omia näkemyksiä myös tuotteentasolla.””Innostamisen taito, myötämielinen asenne””Minun työssäni tärkeimpiä ominaisuuksia ovat pikkutarkkuus, pitkäjänteisyys ja keskittymiskyky, hyvä visuaalinen hahmotuskyky.”

”Empaattisuus ja sympaattisuus. Näissä hommissa pitää tulla toimeen toisten kanssa aidosti.””Avoimuus, rehellisyys, joustavuus, vuorovaikutustaidot, halu kehittyä””Ammattitaito (omalla alalla), rehellisyys, taiteellisuus/ ”visuaaliset” osaamisen tasot, pitkäjännitteisyys.””Kyky yhteistyöhön, tehtävien jakaminen.”

Vaatesuunnittelu pukutaide”Sosiaalisuus, analyyttisyys, kokonaisuuksien ripeä hallinta, vastuuntuntoisuus””Positiivisuus, innostuneisuus, arkiluovuus, organisointitaidot, ihmistuntemus””Työpaikalla vallitsee hierarkia. Asiaa helpottaa paljon jos ymmärtää paikkansa ja pysyy hiljaa kun ei kysytä.””Yhteistyökyky, sitkeys kärsivällisyys, luovuus ”palava halu”, ahkeruus, ammattitaito, kielitaito , suvaitsevaisuus.” ”Yhteistyökyky, positiivisuus, itseensä uskominen, ahkeruus””Ulospäinsuuntautuneisuus””Itseluottamus ja tuntemus. Yhteistyökyky ja päämäärätietoisuus.””Vahva itsetunto, nöyryys toisen työn kunnioittaminen. Vuorovaikutustaito.”

69

Sisustusarkkitehtuuri ja huonekalusuunnittelu”Uusien ratkaisujen löytäminen, kiinnostus laajasti eri aloihin(jollain muulla alalla ratkaisu omaan ongelmaan on jo löydetty), poikkitaiteellisuus””Tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa, ymmärtää toisten pyrkimyksiä.””Rohkeus avoin mieli yhteystyökyky, uusien asioiden omaksuminen sinnikkyys, röyhkeys””To be open for serious discusion, and to give and take good ideas.”

Kuvaamataidon opetus”Sinnikkyys, intohimoinen suhtautuminen työhön, sosiaaliset kyvyt, itseluottamus, halu kehittyä””Joustavuus, yhteistyökyky huumori, jämäkkyys, itsearvostus, lempeys””Rohkeus varmuus omasta osaamisesta, rauhallisuus, kielitaito / ulkomainen kokemus, taiteellinen osaaminen.””Suvaitsevaisuus””Luotettavuus, innovatiivisuus, sosiaalisuus””Sosiaalisuus, itseluottamus, oman työn arvostaminen””Välittäminen, kuunteleminen, avoimuus, jousto””Rohkeus, ryhtymiskyky & esiintymisvarmuus””Hyvä itsetuntemus ja itsetunto, sosiaalisuus, yrittäväisyys, positiivisuus””Jatkuva kiinnostus omasta työstä, ihmissuhdetaidot””Joustavuus, johdonmukaisuus, kärsivällisyys, uusiutumiskyky (luovuus), ammattitaito.””Uteliaisuus, luovuus, rohkeus, aikuisuus.””Vuorovaikutustaidot, positiivisuus, empaattisuus, innostamiskyky, yhteistyökyky.””Pitkäjänteisyys= stressinsietokyky, yhteistyökykyisyys, omatoimisuus.””Selkeä kyky selittää konkreettisesti asioita, yhteistyökyky työyhteisössä, kyky oppia omista virheistä, halu kehittyä opettajana ja kehittää oppiainettaan.”

Teollinen muotoilu”Maltti, pitkäjänteisyys, tavoitteiden asettelu ja niihin pyrkiminen, yhteistyökyky.””Itsetunto, osaaminen, small talk, argumentointi- ja keskustelutaito, empaattisuus ja muiden huomioon ottamisen taito, kyky ja halu oppia uutta.””Avoimuus, kommunikaatiotaidot, ongelmanratkaisutaidot, ideointimetodit.””Optimistisuus ja sitkeys. Pienistä vastoinkäymisistä ei pidä masentua.” Yhteistyökyky ja ahkeruus. Yksin ei pärjää ja laiska kuolee nälkään.”Sietokyky, sopeutuminen, yhteistyökyky, ymmärrys.””Itseluottamus, ahkeruus, yhteistyökyky”

Käsi- ja taideteollinen ala”Innovatiivisuus, rohkeus, sosiaalisuus””Oma-aloitteisuus, sosiaaliset taidot, terve itsetunto.””Joustavuus, tulevaisuuden haistelija, olla luottamuksen arvoinen”

70

Valokuvataide”Oma-aloitteisuus, myönteisyys, rentous, röyhkeys, sanavalmius Puhu asiaa. Kuuntele asiakasta -> ymmärrä. Ole oma itsesi , rehellinen.””Joustavuus, neuvottelutaidot. Yleensäkin hyvä viestintäkyky.””Yhteistyökyky, oma-aloitteisuus, innostuneisuus.””Älä koskaan joudu paniikkiin, hermoile. Kun esiinnyt tee se uskottavasti.”

LIITE 9Kysymys 31

Minkä luonteenpiirteiden tai ominaisuuksien näet eniten haittaavan työelämässä menestymistä?

Elokuvataide”Suoraan sanomisen””Markkinoinnin hallitsemisen puute””Sulkeutuneisuus, jääräpäisyys, kiihtyminen, arkailu, vitkuttelu””Yhteistyökyvyn ja ammattitaidon puute.”

Graafinen suunnittelu”Suurpiirteisyys, laiskuus, joustamattomuus herkkänahkaisuus””Hermostuneisuus”

Keramiikka- ja lasisuunnittelu”Ehdottomuus, leväperäisyys, negatiivisuus” ”liikemies” ominaisuuksien puute (arvomaailma)””Ujous. Äärimmäinen omapäisyys. Ylimielisyys””Ujous, itsensä vähättely tai aliarvioiminen, suuri itsekritiikki””Ideat””Lack of faith, sleeping + drinking too much.”

Uusi media”Negatiivinen asenne. Epäsosiaalisuus. Laiskuus.”

Tekstiilitaide”Itsepäisyys, loukkaantuminen, vaativa suhtautuminen toisiin ja itseen (henkinen ”puristus”)””Hällä väliä- asenne”” Masennun herkästi vastoinkäymisistä. Minun on vielä vaikea käsittää sitä, että vaikka itse teen 100%:sti työn niin toinen osapuoli saattaa yrittää esim. tinkiä pyrkii olemaan sitoutumatta taloudellisesti yhteistyöhön Olen luullut, että hyvästä työstä maksetaan hyvä palkka, mutta taidan olla siinä idealisti tai muuten vanhanaikainen.”

71

”Työssäni haittaavimmat ominaisuudet ovat mm. ennakkoluuloisuus, huolimattomuus ja epätarkkuus. Välinpitämättömyys työnlaadusta.””Olen liian sinisilmäinen. Pahastun aina sydänjuuriani myöten kun huomaan keplottelua. Ei se sinänsä haittaa työelämässä menestymistä muuten kuin että koiruuteen pitäisi osata varautua ja jos mahdollista olla itse tuplasti ovelampi minut vain täyttää halu iskeä hanskat kehään.””Jääräpäisyys, mustavalkoisuus, jumiutuminen, itsekkyys””Pikkumaisuus, epäolennaisuuksiin tuijottaminen, itsekeskeisyys, kateus.”

Vaatesuunnittelu pukutaide”Liika säännöissä pysyminen, liika omanarvontunne, liika suurpiirteisyys, liika ystävällisyys””Motivaation puute, urautuminen””Laiskuus, hitaus ja huomiota herättävyys””Eristäytyminen, arkuus, passiivisuus, laiskuus, yhteistyökyvyttömyys, kielitaidottomuus, ennakkoluuloisuus” ”Omaan napaan tuijottaminen” eli toisten mielipiteiden huomiotta jättäminen, itsekkyys.””Liiallinen itsepäisyys, epävarmuus, huono itsetunto””Itsekkyys, laiskuus””Toisten jyrääminen, liika itsekkyys + liika alistuminen. Järjestelmällisyyden puute.”

Sisustusarkkitehtuuri ja huonekalusuunnittelu”Lyhytjännitteisyys, liiallinen itsekriittisyys, pedanttisuus””Pyrkimys täydellisyyteen, usko oman näkemyksen paremmuuteen””Itseensä käpertyminen, kateus, ujous, arkuus, kiltteys””Not being able to discus problems and communicate with others.”

Kuvaamataidon opetus”Ei tiedä läheskään kaikkia tahoja, jotka voisivat käyttää osaamistani (kuvittajana); lyhyt pinna murrosikäisten kanssa ( opettajana).””Epäjärjestelmällisyys, bohemius, heikot ryhmätyökyvyt ja epäempatia.””Satunnainen epävarmuus, kokemattomuus.””Liika itsekriittisyys.””Vetäytyminen, , eristäytyminen epäluuloisuus arkuus.” ”Umpimielisyys, itsekkyys, puhumattomuus.””Markkinointihaluttomuus.””Ujous, kaapissa elämisen haluaminen.””Jaksaminen on rajallista.””Liiallinen innostuminen, voisin myös selkeyttää ilmaisutapaani””Eristäytyminen muista, liika teoreettisuus, ” teen aina niin kuin olen ennenkin tehnyt”, - asenne, ei saa yrittää selvitä liian helpolla.””Työsuunnittelujen jääminen viime tippaan””Kiinnostus liikaa muualle, huonot ihmissuhdetaidot””Itsekkyys, epäaktiivisuus.”

72

”Laiskuus, pysähtyneisyys.”

Teollinen muotoilu”Liian suuri ego””Sankarimuotoilijakultti (jota Taikissa vielä viljellään) – se eristää, lokeroi ja estää yhteistyön rakentumisen. Luova ja persoonallinen saa olla, mutta kukaan ei pärjää yksin.””Kommunikaatiotaitojen puute, liian vahvat henk. koht. ambitiot.””Epävarmuus ja huono itsetunto””Taiteellisuus, luovuus, (taiteellinen koulutus) Muut arvot vallitsevat, jos ei kulttuurialan töissä .””Itsepäisyys, individualismi”

Käsi- ja taideteollinen ala”Muotoilijan ylimielisyys (yleistä!), liika erikoisuus.””Haluton ja passiivinen ihminen””Liiallinen itsekritiikki”

Valokuvataide”Ujous, hienotunteisuus, liika myötäily, arkuus, itsetunnon puute, vakavuus””Ylimielisyys – se on aina katteetonta. Itseluottamuksen puute. Passiivisuus.””Vastuuttomuus tai sitten liian suuri vastuuntunto, kyvyttömyys luottaa toisiin.””Flegmaattisuuden”

LIITE 10Kysymys 36

Jos puuttui, niin millaisia? Tarkenna vastaustasi alla oleville tyhjille riveille.Muuta, kirjoita mitä.

Graafinen suunnittelu”Hinnoitteluperusteet”

Keramiikka- ja lasisuunnittelu” 1) koristelutekniikat laajasti2) asiakas / markkinalähtöisyys, suunnittelumetodeja laajasti, idean esittely kokonaisvaltaisesti3) laajemmin teollisuuden prosesseista mm. prässäys painevalu yms.””Working field”

Tekstiilitaide”Sopimusasiat (työ ja malli) verotus, eläkkeet, hinnoittelu! ! !””Tietoa alan todellisista työtilaisuuksista, työtilanteesta. Tekst.taiteen alalla eivät tunnu pätevän mitkään sopimuskäytännöt luonnoskorvaukset jne. eivät mitkään,

73

jotka suojaisivat taiteilijaa. Kuten muilla taidet. Aloilla. Luulin pitkään, että vain minä en osaa hankkia nimiä sopimuksiin , mutta tekemäni kierroksen pohjalta tilanne tuntuu olevan kaikilla sama. Siksi ei ole mitään hyötyä vaikka tuntisi sopimuskäytännöt etc. Kun niitä ei ole ollut tapana alalla soveltaa. Turhauttavaa. Tämä ala on irti arjesta. Olen kuullut itse kuinka alan konkarit kertovat, että tyypit jotka vaativat kirjallisia sopimuksia mallien käyttöoikeuksista, leimataan "”hankaliksi" ja yhteistyöt vähenevät. Korkeakoululla olisi tärkeä tehtävä opettaa tekijät vastaamaan myös töidensä juridista oikeuksista ja vastuista.””Kirjallisten tuotosten tekemiseen olisi voinut olla mahdollisuuksia, opastusta ja pakkoa (ei vaadittu omien töiden kirjallista esittämistä, ennen lopputyötä).””Työelämä on niin konkreettista, että huitelevia hyperkuvitelmaprojekteja ei kannata edes portofolioina kaikille näyttää. Saa muuten liian omituisen maineen. Omat openi ovat olleet liian kauan pois työelämästä, eivät he oikeastaan tiedä mitä kentällä tapahtuu.””Taiteilijan selviytymiskurssi””Esim. hyvien kustannusarvioiden laadinta julkisen taidetekstiiliteoksen kulujen laskemiseen. Ajanmukaisen Portofolion tekeminen jne.””Valmiuksia itsenäiseen työskentelyyn, eritotenkin kun tekstiiliteollisuudessa ei ole töitä, ainakaan minulle.”

Vaatesuunnittelu pukutaide”Selvänä puutteena oli työsuhteeseen liittyvä laintuntemus työaikalaki ym. Ammattiin liittyvä oikeusturva.””Työn tahtiin teollisuudessa ei olla totuttu!Mitä muuta suunnittelijan työ sisältää kuin malliston piirtämistä teollisuudessa (yht.työ, mallimestarin kanssa, toim. Annot ulkomaalaisille tehtailla, työn tarkkuus ja yksityiskohdat)” ”Konkreettinen teollisen vaatteen suunnitteluprosessi lopputyöni keimalla tapahtui virheistä oppien , kukaan ei varsinaisesti neuvonut minua suunnittelussa ja toteutuksessa.””Näimme esim. vain 1 töissä olevan suunnittelijan portofolion, Teatterihistorianopettaja ei suostunut kertomaan patinoinnista mitään, koska se oli ammattisalaisuus! ”Kyllä te sen sitten opitte.””

Sisustusarkkitehtuuri ja huonekalusuunnittelu”Sisustusarkkitehdeille olisi pakko saada pakollinen toimistoharjoittelu (pitkä sellainen) opetusohjelmaan. Vain siten käytännöt; sopimusasiat, asiakirjojen laatiminen, asiakkaan kanssa neuvottelut jne. voi oppia!”

Kuvaamataidon opetus”Monilla kursseilla ei ollut yhteyttä opettamiseen, esim. kritiikit omasta tekemisestä SURKEITA! Omakohtaista ohjausta opintojen laatimiseen ei ollut, markkinointitaitoja korostettiin, muttei opetettu mielekkäästi! ””Työelämän peruslainsäädäntöä (vakuutukset, työsopimukset, palkkaus jne.).”

74

”Oppi hajanaista””Ryhmädynamiikka””Syventäviä oman ammattialan tietoja””Pieni yksityiskohta osaamattomuudestani: vain synnynnäiset värimestarin kykyni estävät minua nolaamasta itseäni ammatissani: Taikista saamani ”värioppi” on lähinnä vitsi! (olisi pitänyt valita värihahmotus Ove Ek, mutta väriopin pitäisi olla kunnollinen pakollinen kurssi).”

Teollinen muotoilu”Realistista kuvaa työelämästä””Käsitteelliset työkalut vähäisiä””Suunnittelun ja ideointi metodologia, aikataulujen ja tarjoustentekoa, tarvittavan työpanoksen/määrän ennakointia, talous & tulos painotteista ajattelua.””Eniten kaipaan sujuvaa tietojen hankkimiseen liittyvää taitoa. Kirjaston hyväksikäyttötaitoni on TaiK:n jälkeen samalla tasolla kuin lukion jälkeen. Myös rutiini alan kirjallisuuden seuraamiseen on nolla.””Koulutus peruskoulutusta – Taidot työelämästä. Ei voida olettaa koulutuksen olevan täydellistä. Työelämä täydentää.”

Valokuvataide”Opiskeluaikana ei voi tietää minkälaiset tehtävät todella odottavat työelämässä.”

LIITE 11Kysymys 37

Mistä opintojaksoista on ollut eniten hyötyä työelämässä?

Elokuvataide”Lopputyö, käsikirjoituskurssit,(Hyviä!), kuvauksen kurssit (kaikki)””Mahdoton sanoa””Suomenkielestä, käsikirjoituksen perustiedoista”

Graafinen suunnittelu”Graafinen teknologia””Tietokoneavusteinen suunnittelu (kaikki kurssit).”

Keramiikka- ja lasisuunnittelu”Ulkomailla opiskelu (Ruotsi/Kanada): tekniset taidot, deskriptiivinen geometria (opettaja oli valmis kertomaan omasta työstään suunnittelijana ja kohtaamistaan vaikeuksista).””Computer, many theoretical courses.”

75

”Materiaaliopista. Peruskeramiikan tehtävistä, lopputyön teosta kokonaisvaltaisena ja vastuullisena projektina.””Orrefors, and all I had in UIAH.””Kipsioppi””Seminaarit

Uusi media”Kuviksen antamat perusvalmiudet ja yleissivistävä koulutus. IMI:stä sain hyviä teknisiä valmiuksia.”

Tekstiilitaide”Painokangassuunnittelun kaikki kurssit, sisustuksen kurssit.””Paino & värjäystekniikasta. Taideaineista.””Tutkinnolla yleensä on ollut hyötyä tutkielmien teon osaamisella ja oppimistekniikoiden hallitsemisella.” ”Lopputyöstä””Taiteellisesti, - visuaalisesti painottuneista(tekstiilitaide- aine, kuvalliset aineet)”Näyttelyprojekteista””Olen voinut hyötyä kaikesta.””Tekstiilitaide I –IV, Estetiikka, Taide jälkeen 1945.”

Vaatesuunnittelu pukutaideTietokoneisiin liittyvät opintojaksot. Materiaaliopeista. Nykyisessä työssä on suuresti vienyt eteenpäin oma tutkinto yhdistelmäni eli tait.maist, yo-merkonomi.”” CAD, vaatetekniikka, (ja raaka-aineet, kuidut, sidokset),Koulutuskeskus: suunnittelupalvelujen markkinointi.”

”Lopputyöstä kuitenkin. Tutkiva osuus ja vaatteiden oma toteutus kaavoituksesta lähtien kuitenkin opettivat.””Käytännön työharjoittelusta””Pima/ - 5 (ehkä CAD) mutta asiat vanhenee niin nopeasti, mitä opin TaiK:ssa oli ehkä hyvä pohja. ””Syventävistä projekteista. Tekemällä oppii.”

Sisustusarkkitehtuuri ja huonekalusuunnittelu”Sivuaineopinnot, taideaineet, keskustelut Verwijnen kanssa.””Ammattiaineiden perus- ja syventymisjaksot”Huonekalusuunnittelu””Where companies have been involt”Diploma work”

Kuvaamataidon opetus”Kaiken ydin opetus- ja suunnittelutyössä: oma taiteellinen osaaminen.

76

Yl. Opetuksen laitoksen taideopetus pääosin hyvää ja innostavaa. Huippuja: Tapio vapaasalo, Levanto Yrjänä ja Marjatta(pitäisi olla enemmän) , Sakari Marila, Pekka Jylhä, (plastisen maikat muutenkin).””Harjoittelut, taidehistoria, työpajat””Yleisen opetuksen taidekursseista jotka opettavat myös ajattelua, taidehistoria +++, GR. Suunnittelusta, elokuvahistoriasta(+++), valokuvauskurssista, Meri-Helga Mantereen ympäristökasvatus +++ !””Laaja-alaisista taideaineiden(piirustus, maalaus) sekä kankaanpainon valokuvauksen ym. Opinnoista. Oman laitoksen didaktiikat ( Kira Outinen ja yliopisto)””Taiteiden välinen opintokokonaisuus (TaiK, TeaK, Siba)””Kursseista, joissa opeteltiin käytännön tekemistä syvällisesti ja pitkään = jonkun tietyn tekniikan / taiteen alan kurssit.””Kaikki tulee käyttöön ennemmin tai myöhemmin.””Käytännön taidot, taideterapian syventymisjaksot, jotkin opetusharjoittelut, taidehistoria.””Syventävistä opinnoista, lopputyöprosessista.””Kokonaisuus hyvä, samoin harjoitteluiden hajauttaminen antoi pohjaa teorialle.””Taideaineet, taideosaston teoria-aineet, lopputyöseminaari””(Yl.)taidehistoria, Kuvakulttuurit (Elsa Ytti), yl. puhe taiteesta.””Työharjoittelu””Tietokonetaidoista””Kudi IV + päättöharjoittelu, valokuvaus, ATK.”

Teollinen muotoilu”Pajakurssit ja teollisen muotoilun aineopinnot””Lasistudio, puupaja ja metallipaja. TM:n suunnittelukurssit ja Brita Flandenin vetämät lasisuunnittelukurssit.””Peruskoulutus kokonaisuudessaan.””Syventävät projektit.””TM””Tuotesemantiikka workshop kesällä Savitaipaleella, tietokonetaidot, taideaineet, TM-projektit”

Käsi- ja taideteollinen ala”Modernin taideteollisuuden historia 2 ov””Projektit teollisen muotoilun puolelta!!””Kansainvälisen korunäyttelyn järjestäminen”

Valokuvataide”Studiokurssi, ilmaisukurssit””Tekniikkaopetuksesta”Ammattiaineista”CAP-opinnoista”

77

LIITE 12Kysymys 38

Mistä opintojaksoista on ollut vähiten hyötyä työelämässä?

Elokuvataide”Kaikista on ollut hyötyä”

Graafinen suunnittelu”Svyp, värioppi”43 Kirjojen teko (nidonta)”Värihahmotus”

Keramiikka- ja lasisuunnittelu”Suurin osa kritiikeistä oli höpinää vailla pohjaa””Koneoppi( köyhä anti)””Finnish language. (But I love it).””Ruotsin opinnot, taidehistoria”

Tekstiilitaide”Kaikenkarvaiset ruotsin ja äidinkielen opinnoista””Olen voinut hyötyä kaikesta””Ammattiaineiden hallitsemisesta ei sanottavasti hyötyä, koska työskentelen täysin eri alalla.” ”En osaa sanoa””Tuote ja tieto, SVYP””Tutkimusmenetelmät”

Vaatesuunnittelu pukutaide”Taidehistoria, yl. Opinnot, portofolioiden teko!””Nahka- ja turkiskurssi ja teatteri puvustus. Vanhaa suomalaista elokuvaa katsottiin videolta ja opettaja lähti 2 tunniksi kahville?””Ruotsi, ergonomia.””Kulttuuripsykologia. Taidehistoria vaikka pidinkin ko. opintojaksoissa.””Vaikea sanoa, en toimi vaatesuunnittelijana vaan uusmedia AD:na.”

Sisustusarkkitehtuuri ja huonekalusuunnittelu”Mahdoton sanoa””Art history””Deskriptiivinen geometria””Finnish courses”

Kuvaamataidon opetus”Kuvaamataidon didaktiikat, kuviksen historia, seminaarit ja kaikki lyhyet pintapuoliset kuviskurssit eivät ole jättäneet mitään jälkiä muistiini. Ne ovat

78

vain ajantäytettä olleet, vaikka olisi pitänyt aukoa ajatuksia uusille urille, saada rautaisia eväitä kannustusta””Svyp”” Tietotekniikkakurssi 1””Kaikesta on ollut jotain hyötyä””Taidekasvatusseminaari””Kasvatustieteen perusteisiin kuuluvista kursseista.””Kaikesta on hyötyä kokonaisuuden kannalta.””Ei ollut mitään turhaa””Monista ainedidaktiikan kursseista, kuvaamataidon op. Historiasta, antiikkisista kursseista, kuviksen pakollisista””Kasvatustieteen opinnot menivät hieman ohi todellisuuden. Historia on hyvä tuntea, mutta nykyisyys tärkeämpi.””Yleishyödyllisistä puhutaan ja vatvotaan-kurssit = oman osaston järjestämät.”

Teollinen muotoilu”Mekaaninen teknologia””Kaikki on hyödyllistä””Kaikistahan jotakin hyötyä on. Ehkä vanhentuneet tekniikat kuten reprokameran käyttö, rapido-tusseilla teknisten piirustusten puhtaaksi hinkkaaminen tms. on ollut turhaa.””Yleisesti koulutuksen merkityksettömyys työelämässä. Arvostuksen puute. Taideteol. korkeakoulu on kuin ”halpahalli”-> Imagon kehitystä tarvittaisiin, tällä olisi merkitystä tutkintojen arvostukseen työelämässä. Imago työtä Korkeakoululle systemaattista panostusta julkikuvaan ja tutkintoon.””Sähkö””Huonosti johdetut TM-projektit, kulttuuripsykologia”

Käsi- ja taideteollinen ala”Kaikista on hyötyä””Käta:n omista!”

Valokuvataide”Taidehistoriasta konkreettisesti, mutta epäsuorasti siitä on hyötyä yleissivistyksen kautta””Taideaineista””Vaikea sanoa”

LIITE 13

Kysymys 39

Olisiko koulutusohjelmasi opetuksessa pitänyt painottaa enemmän jotakin seuraavista suunnittelijan työn aspekteista?Muu, mikä

79

Elokuvataide”Yhteistyö”

Keramiikka- ja lasisuunnittelu”Asiakkaiden kanssa tehtävät kirjalliset sopimukset””Suunnittelijan työn käytännönläheiset osiot: todellisuus”

Tekstiilitaide”Tietoa alan todellisista työtilaisuuksista, työtilanteesta. Tekst.taiteen alalla eivät tunnu pätevän mitkään sopimuskäytännöt luonnoskorvaukset jne. eivät mitkään, jotka suojaisivat taiteilijaa. Kuten muilla taidet. Aloilla. Luulin pitkään, että vain minä en osaa hankkia nimiä sopimuksiin , mutta tekemäni kierroksen pohjalta tilanne tuntuu olevan kaikilla sama. Siksi ei ole mitään hyötyä vaikka tuntisi sopimuskäytännöt etc. Kun niitä ei ole ollut tapana alalla soveltaa. Turhauttavaa. Tämä ala on irti arjesta. Olen kuullut itse kuinka alan konkarit kertovat, että tyypit jotka vaativat kirjallisia sopimuksia mallien käyttöoikeuksista, leimataan "”hankaliksi" ja yhteistyöt vähenevät. Korkeakoululla olisi tärkeä tehtävä opettaa tekijät vastaamaan myös töidensä juridista oikeuksista ja vastuista.””Merkitys, valinnat, prosessi”

Vaatesuunnittelu pukutaide”Markkinatuntemus””Teollisuus””Käytännön työ”

Sisustusarkkitehtuuri ja huonekalusuunnittelu”Poikkialainen tuotenäkemys””Teknisiä tietoja, lait ja säädökset omaa alaa koskien.”

Kuvaamataidon opetus”Opetussuunnitelman (koko vuoden + tuntisuunnitelman) laatiminen realistiseksi suhteessa käytettävään aikaan ja oppilaiden tasoon. Miten saavutan opetussuunnitelman tavoitteet? Nykyisin koulukohtaisia, mutta arvosteluperusteista valtakunnallinen suositus.”

Teollinen muotoilu”Ekologia””Henkisten resurssien/työkalujen antaminen= suunnittelun/ ideoinnin metodit. Vain yksi tapa tehdä asiat ei riitä.””Koulutuksen yleinen taso, laatu, arvostus.”

80

LIITE 14

Kysymys 40

Muita mielipiteitä saamastasi koulutuksesta:

Elokuvataide

”MA-tutkinnosta tuntuu valmistuvan ilman paneutumista lopputyöhönsä ja se tuntuu ikävältä, koska itse paneuduin siihen.”

Graafinen suunnittelu”Proffien läsnäolo pöyristyttävän huonoa ja kritiikki tyyliä ”ihan kiva” eli välttelevä. Juho on mainio samoin Reunanan + Vapaasalo””Enemmän valinnanvaraa (korkeakoulu ei ole lukio).”

Keramiikka- ja lasisuunnittelu”Koulutuksen aikana: 1) ei saanut käsitystä tulevasta ammatista(käytännön asiat : markkinointi, verotus ym.). 2)ei oikeita työprojekteja tai kontakteja mahd. tuleviin työnantajiin.”

”Keramiikan opetus on äärimmäisen tärkeää ja aina on parantamisen varaa. Tulevaisuuden työtilanteita pitäisi ajatella jo opiskeluaikana. Koulutuksen tulisi tähdätä siihen, että opiskelijat tulevaisuudessa työskentelisivät valitsemallaan alalla saaden toimeentulon.””Koulutuksella ei ole todellista yhteyttä työelämään eikä visiota siitä, mitä opiskelijat tekevät elääkseen opintojen jälkeen. Pysyvät lehtoraatit ovat jymäyttäneet opetuksen vuoteen 1975. Materiaalisidonnaiset koulutusohjelmat eivät ole maisteritasolla nykyaikaa. Koulutuksella tehdään nyt korkeakoulutettuja käsityöläisiä.”

”Pidän edelleen tärkeänä, että valmistuin juuri ker & lasi-osastolta enkä esim. teollisesta muotoilusta. Kuitenkin laajempi yhteistyö(opiskelumashd.) eri osastojen välillä olisi suotavaa ja varmasti antaisi opisk. mahd. erikoistua laaja-alaisesti!””Suuret linjaukset lienevät tarpeen””Foreign students need stimulation cold showers and strong coffee.”

Tekstiilitaide”Opintokokonaisuudet hatarat, aineopinnot eivät linkity toisiinsa (kudonta, neulonta, painokangas), liian vähän keskustelua ja rakentavaa kritiikkiä.””Tällä hetkellä tuntuu, että koulutuksestani oli minulle vähän hyötyä. Olen masentunut ja työtön. Tuntuu, että olen täysin tämän yhteiskunnan ulkopuolella. Tipahtanut jonnekin...””Olen seminaari koulutukseen hyvin tyytyväinen tiedon & taidon osalta. Mutta kuinka saada palkkaa osaamisestaan on minulle edelleen mysteeri.”

81

Vaatesuunnittelu pukutaide”Kaupallinen osaaminen välttämättömäksi osaksi koulutusta. Varsinaisesta suunnittelijakoulutuksesta olisi luovuttava ja siirryttävä suunnittelija-tuotepäällikkö, suunnittelija-ostaja koulutukseen.””Upeaa aikaa! Oli hienoa hetken ”leikkiä suurta designeria ennen työelämään menoa.””Lähdin TaiK:iin opiskelemaan teatteripukusuunnittelua. Vasta kouluun päästyäni selvisi, että ko. opintoja oli mahdollisuus suorittaa vaatetuksen puolella vain 4 ov. Jouduinkin itse etsiskelemään kursseja (mm. Teatterikorkeakoulusta), joista olisi ollut hyötyä opinnoissani. Koulutukseen olisi ollut hyödyllistä kuulua opintoja lavastuksen puolelta. Hain useille lavastustaiteen osaston kursseille, mutta monesti ne olivat jo täynnä. Eli tulevaisuudessa teatteripukusuunnittelun ja lavastustaiteen yhteistyötä pitäisi ehdottomasti kehittää. Omat opintoni jäivät näin mielestäni vaillinaisiksi ja tunsin oloni ”huijatuksi”, sillä hakiessani TaiK:iin mainitsin useita kertoja haluavani keskittyä vain teatteripukusuunnitteluun.””Leikkaa, liimaa...””Olen tyytyväinen lopputyöni tutkimuspuoleen sekä taiteelliseen painotukseen opetuksessa.”

Sisustusarkkitehtuuri ja huonekalusuunnittelu”Kritiikin palaute oli ala-arvoista, siis välinpitämätöntä. Suosittiin tiettyjä oppilaita.””Too narrow on design lacking skills to communicate to other professionals.”

Kuvaamataidon opetus”Taiteellisten taitojen kurssit hyödyllisimpiä, tosin niihin tulisi sisällyttää arviointi + opetustaito osuutta esim. jatkokursseilla. Oman osaamisen korostaminen hukassa, didaktikot vanhoja, tylsiä, harjoittelut kaipaavat uutta järjestelyä! Henk. Koht ohjaus olematonta . Lopputyön ohjaus persoonatonta, tavoitteet jäsentymättömiä, vain raha tuntuu ratkaisevan! Tarvitaan myös jo alalla olevia erilaisia ihmisiä kertomaan kokemuksistaan, koulun puolelta seurantaa, mihin opiskelijat hakeutuvat koulun jälkeen, emme ole pelkkiä markkoja!””Hyvä täydentävä koulutus””Aikuisopinnoissa kokoonpano muodostui varsin erilaiseksi kuin perusopinnopissa. Yl.Ottaen hyvää!” ”Koulutuksesta jäänyt mielikuva on pääosin kiitettävän puolella. Opettajat ovat ammattimaisen osaavia ja ansioituneita, mutta aina kiireisiä! Paitsi Martti Raevaara!! Liika tarjonta kursseista sai aikaan hätäännystä: tuotakin varmaan tarvitsisin, mutta minne sen saa mahtumaan?””Opinto-ohjausta pitäisi olla, ainakin alussa. Olisi parempi oppia jotain itselle sopivaa hyvin = osata syventyä kuin harhailla eksyksissä kaikkien maailman mahdollisuuksien keskellä lähes 10 vuotta.””Koulutus oli innostavaa ja joustavaa”

82

”Jouduin lopputyöni tekemään jokseenkin ilman ohjausta.””Lopputyötä valmistellessa ja lopputyön eri vaiheissa sai olla kiitollinen kannustavasta, tukevasta ja asiallisesta lopputyöohjaajani Liisa Piirosen työpanoksesta.””Kuvis on luvattoman innoton, lattea koulutusohjelma. Hymistelevää päähän taputtelua . Kaipaa kipeästi uutta verta, innostuneita, alastaan ylpeitä taidekasvattajia, paneutuvaa otetta opiskelijoihin. Yleisen opetuksen laitos on koulun sydän, sen asemaa (varoja!) ei saa kyseenalaistaa, taideopetus on kaiken ydin, ilman sitä ei voi opettaa, ei suunnitella. Millä ihmeen perusteella on valittu harjoittelukoulut, niiden ohjaavat opettajat ovat korkeintaan keskitasoa, jälleen sama innottomuus, rimaa hipoen tehtävät, opiskelijat tarvitsevat hyviä esikuvia!””Paljon hyviä aineita, joista vaikea valita. Keskustelua taiteesta jäin kaipaamaan.”

Teollinen muotoilu”Hyvä itsetunto on ehkä koulun paras anti. Uskallan heittäytyä mihin hyvänsä liemeen.””Koulutus oli monipuolinen ja laaja. Kovin sivistynyt olo siitä ei jäänyt. Käytännön läheisyys sai koulun tuntumaan leikkikoululta. Työelämässä olen törmännyt yllättäviin perusasioihin, joista Taik:ssa olin vieraantunut: täsmällisyyteen ja siihen, että ihmiset aloittavat työpäivänsä klo 8- 9. TaiK:ssa opettajat ja oppilaat ovat aina myöhässä. Millään kurssilla ei tainnut olla läsnäolopakkoa. Joskus paikalla oli vain pari ihmistä.””Koulutus varmaan vertailukelpoinen muihin korkeakouluihin, mutta käytännönelämässä Tait. Maist. tutkinnolla ei kyllä paljoa merkitystä – ikävä kyllä! Toisaalta hyvin olen pärjännyt ilman koulutuksen tarjoamaa nostettakin.”

Käsi- ja taideteollinen ala”Erinomainen koulutus , koska opiskelut onnistuivat osittain työn ohella.”

Valokuvataide”1) Enemmän yksilöllistä, henkilökohtaista opastusta, etenkin syventävissä opinnoissa2) tieteellistä opetusta ei annettu lainkaan, vaikka sitä tarvitaan/vaaditaan lopputyön kirjallisessa osuudessa.””Kurssien sisällöt liian vapaasti valittavista, koulutus liian taidepainotteinen, ei realistinen toimeentulon hankkimisen suhteen.”

LIITE 15Kysymys 42

Millä tavoilla?Muu tapa, mikä

Elokuvataide”Jatkokoulutuskurssit”

83

Keramiikka- ja lasisuunnittelu54 Doing short business course

Uusi media”Konferenssit”

Tekstiilitaide”Tietokone”

Kuvaamataidon opetus”Oma taiteellinen työprosessi””Jatko-opinnot””Omat kokeilut minulle uusien välineiden ja tekniikoiden kanssa (oma, yksityinen taiteellinen työskentely).””Taidekasvatus elämäntapana”

Teollinen muotoilu”Yrittäjäkurssit”

Valokuvataide”Omat taiteelliset projektit”

LIITE 16Kysymys 44

Jotta TaiK :n täydennyskoulutus vastaisi nykyisiin ja tuleviin tarpeisiisi , mitä asioita kursseilla tulisi opettaa?

Elokuvataide”Esim. yhteen kokonaisuuteen syventävä opintokokon.”

Graafinen suunnittelu”Esiintymiskoulutus, asiakkaan kohtaaminen, hintatietoisuus.””Markkinointi, yrittäjyys + kaikki tarvittavat tiedot” Keramiikka- ja lasisuunnittelu”Markkinointi, ostotoiminta, verkostoituminen, yrittäjyys.””Markkinointi, yrittäjätaidot””Markkinointi, yrittäjyys””Oman työn/ osaamisen markkinointi/ tuotteistaminen freelanceriys, sopimukset, kansainväl. yrityksille suunnittelu(kontaktit jne.) - en tiedä kenelle kuuluisi ”tiedon päivittäminen” eli uuden tiedon

päivittäminen jo valmistuneille vuoden tai kahden välein!”

84

”Ideally there should be balance between pure creativity and experimentation. + some business skills – marketing cashflow planing. In education the first subject is the most important. It should not be squashed by the second.””The real working issues.””Digitaalista kuvankäsittelyä”

Tekstiilitaide”Olen ollut luennoilla freelance-työstä ja sopimusasioista. Taikissa ei käytännön työskentelyyn liittyviä paperiasioita paljon opeteta, joten sellaiset kurssit ovat erinomaisia. Huom. kädestä pitäen opetettava. Esim. tässä mallisopimus, täytämme tämän nyt yhdessä.” ”Tuotesuunnittelua””Olen perustanut yrityksen vaikken tiedä yrityksen perustamisesta, toiminnasta, markkinoinnista yms. mitään onneksi kumppani tietää.””Tietokonetaitoja (muuttuvat koko ajan), taiteellista prosessia, näyttelyn rakentamista, suunnittelua, töiden valaisemista. Töiden valokuvaamista.””Portofolion suunnittelu/ toteutus. Rahoituksen laadintaa esim. tilaustyöhön, projektin rahoitusarvion suunnitteluun. Tekstiilitaiteeseen sovel. tietokoneavust. suunnitteluopetusta.””Kuvankäsittelyä tietokoneella””Voisi olla hyvä joku sellainen ”rinki” jossa voisi kohdata muotoilun & markkinoinnin ammattilaiset. Silloin voisi kyetä paremmin tajuamaan toistensa mentaliteettia ja ehkä järjestyisi toimivia työpajoja.”

Vaatesuunnittelu pukutaide”Niin kuin esim. ”kaupan sisäänostajan”- koulutuksessa. Tarkkaan räätälöityä opetusta ja painotusta käytännön työelämän tarpeisiin!””Ihan hyvä jo nyt.””Yrityshallintoa, tuloslaskelman ymmärtämistä ja simulointia, kustannuslaskentaa, henkilöstöhallintoaSisustusarkkitehtuuri ja huonekalusuunnittelu”Suhdetoiminta, yhteistyöverkot””ATK- suunnittelijan apuvälineenä Esiintymis- ja ilmaisutaitoja””More unconventional teching eg. filosofi/reality””Miten kehittää voimakas itseluottamus. Esiintymistaito-kurssi (Miten esitellä omat ideansa vakuuttavasti)”

Kuvaamataidon opetus”Oman erityisosaamisen taitoja; niiden hyödyntämistä, markkinointia, työkentän kartoittamista ja sinne hakeutumista, konkreettisia projekteja koulun ulkopuolella””Markkinointia, talouselämän tuntemusta, tietokonetaitoja.””Raha ja irrottautuminen työstä suurin este tulla – kesällä tulisin. Tietokoneen käyttöön liittyvät kurssit kiinnostavat sekä taideterapia.””Tietotekniikan syventäviä opintoja, esimerkiksi””Nykytaiteen tuntemus & oppilaiden siihen tutustuttaminen.”

85

”Opetustaitoa, itseilmaisua””Kuvankäsittely, digitaalikameran käyttö, sovellukset opetukseen. Käytännön taideterapia kouluissa, (levottomat yläasteelaiset & masentuneet)””Taidekasvatuksen sisällöllisistä tavoitteista, taidekasvatuksentehtävistä nykymaailmassamme mm. (luennot, esitelmät, keskustelut, työpajamuotoisuus).””ATK: kuvankäsittely ja editointi tietokoneella – myös vaatimattomiin puitteisiin sopivia sovelluksia.””Kuvankäsittelyohjelmien hallintaa””Didaktiikkaa”

Teollinen muotoilu”Käytännöllisiä asioita, ei mitään ”Löydä sisäinen sankarisi ”- kursseja. Ehkä jotain työpaja tyylistä, jotain missä tuotetaan asioita.””Ideointi metodeja.””Tietotekniikkaa (Corel Draw, MS Word) opiskelin ohjelmat itse kouluaikana, jokin kurssi voisi lisätä ohjelmien kaikkien ominaisuuksien hyödyntämistä.””Peruskoulutuksen taso ja näin arvostus ylös. ”Hihhulimainen” koulutuskulttuuri ja julkikuva täytyisi saada kehityksen alle!””Vuorovaikutteisten tuotteiden mallintamista.”Käsi- ja taideteollinen ala”Tutkimus- ja hallintotehtäviin valmentavaa.”

Valokuvataide”Uusimmat menetelmät, tekniikat. Luentokokonaisuudet, (työpajat), joissa kansainvälisestikin arvostettuja huippuosaajia.””Ehkä tulisi auttaa löytämään oma vahva puoli ja kiinnostuksen kohde ammattilaisena, suuntautuminen.””Esim. erittäin syventäviä (teoria + käytäntö) jatkokursseja aineopinnoille esim. syventävät studiokurssit: henkilö, esine etc. kuvaus ja valaistus.”

LIITE 17Kysymys 45

Miten uskot alallasi toimivan TaM:n työnkuvan, työmenetelmien ja toimintaympäristön muuttuvan tulevaisuudessa?

Elokuvataide”Tietotekniikan käyttö lisääntyy erityisesti elokuvien levityksessä. Sähköiset yhteydenpitovälineet arkipäivää.””Tietotekniikan tarpeet yleistyvät.”

Graafinen suunnittelu”Työmenetelmät, toimintaympäristö”

Keramiikka- ja lasisuunnittelu

86

”Tietokoneen käyttö eri tasoilla itsestäänselvyys. Liikutaan pois materiaalisidonnaisuudesta. Alan TaM:it siirtyvät mukaan myös markkinoinnin tuonti- ja vientikaupan palvelukseen, jos koulutus vastaa työelämän tarpeita.””Siirtyminen käytännöntyöstä teorian puolelle””Muuttuvan markkinointikeskeisemmäksi ja käytännönläheisemmäksi. Keskitytään enemmän käyttökeramiikkaan.””Yhteistyön merkitys korostuu sekä oman alan (keram& lasi) että muiden taideteollisten alojen sisällä/välillä.””Uusmedia työllistää leijonan osan.””It will definitely improve as I gain experience + confidence.””It will change in the future, as the enviroment.”

Tekstiilitaide”Asiakkaat ostavat palveluksia, eivätkä palkkaa suunnittelijoita.””Toivon, että tulevaisuudessa voisi myös keskittyä asiantuntijan ottein enemmän siihen mihin on motivaatiota, tietoja ja taitoa syntyisi pysyvämpää jälkeä.” ”Yhä vaativampi, monipuolisempi työkuva, työmenetelmien kehittyminen , toimintaympäristön jatkuva verkottuminen.””Koska kokemukseni on osoittanut, että jonkun toisen pitää aina suositella minua, ennenkuin mitään tapahtuu, voisiko ajatella. että koulun opet aktiivisesti haalisivat, aivan siis työkseen kontakteja työelämästä myös ulkomailta, järjestäisivät partyja ja kalaretkiä ulkomaislle Suomen eksoottisessa luonnossa, olisivat sympaattisia ja empaattisia omalta osaltaan ja suosittelisivat oikeita ihmisiä oikeisiin paikkoihin. Nimittäin vaikka olis mikä paperit ja portofoliot, on lähes mahdoton saada edes 5 min. audienssia. Maailma on niin täynnä ihmisiä.””Virtuaalistuu – valitettavasti””En tiedä”

Vaatesuunnittelu pukutaide”Pelkkiä ”disainereita ei tarvita” teollisuus siirtyy entistä enemmän ulkomaille, sen sijaan tarvitaan visualista näkemystä omaavia ihmisiä eri yrityksiin eli kaupan, palvelujen ym. Alueella tarvitaan tuotteistajia ja elämyksen tuottajia.””Uusmedia ala on uusi, ei varmaan kovin paljon lähitulevaisuudessa. En tiedä vaatesuunnittelusta, koska en ole ollut alalla.””En tiedä””Laaja-alaisemmaksi yl. tutkinnoksi, TaM voi toimia menestyksekkäästi vaikka kuinka monella eri alalla, jopa markkinointi, bisnes jne.”

Sisustusarkkitehtuuri ja huonekalusuunnittelu”Innovaatiokykyä tarvitaan enemmän, oman markkinasegmentin löytäminen vaikeutuu.””Verkottuminen syvenee, tieto uusiutuu.””Even more competors. Often so, but also a turning back to one – off products as well as right quality products. Not least I hope so.”

87

Kuvaamataidon opetus”Lyhyitä työsuhteita näköpiirissä. Koulujen kuvaamataidonopetus huolestuttaa tässä Nokia-maassa.””Täydellisesti! Taideopettajien turvalliset virat katoavat. Tullaan tarvitsemaan dynaamisia osaajia, jotka vakuuttavat ammattitaidolla ja toimivat myös yksityisellä saralla, ei vain valtion palkoilla.””Enemmän tietotekniikkaan / mediaan suuntautuvaa.””Työnkuva tulee muuttumaan nopeammin ajan hengessä.””- Erityisoppilaiden, käytöshäiriöisten määrä luokissa lisääntyy- Mediakasvatuksen tarve lisääntyy, kuvankäsittely, multimedia, videokuvaus.- ”kilpailu” valinnaisaineoppilaista vaatii raflaavia kursseja.””Toivottavasti ei liian tekniseksi!””Etätyötä, pirstalemaisuus, projektimallinen työskentely””Kilpailu kasvaa, vaatimukset myös.””Monipuolistuu, vaatii kykyä luoda uusia työpaikkoja.””Tietotekniikka tulee valtaamaan alaa, en usko peruskuviksen suuriin muutoksiin.””Työtehtävät laajenevat koko yhteiskuntaa koskettaviksi.””Siinäpä kysymys: taideaineiden opetuksen osalta luulisin, että yht. työ eri taiteiden- ja niitä edustavien korkeakoulujen välillä tiivistyy ja paranee. Mahd. yksi opettaja pätevöityy useamman alueen hallitsijaksi ja opettajaksi”

Teollinen muotoilu”Olen taidekäsityöläinen. Uskon, että moni kaltaiseni joutuu jatkossa palkkaamaan lisää henkilökuntaa ja laajentamaan. Ehkä nettikauppa tulee ajankohtaiseksi meillekin, ehkä ei. En usko suuriin muutoksiin. Tällä alalla on työskennelty vuosituhansia kädet savessa läheisessä kontaktissa lopullisen kuluttajan kanssa.”” Jos koulutuksen taso ja tunnettavuus lisääntyy – saattaa TAM. työnkuva kehittyä merkittävämmäksi, korkeakoulun tutkinnon laadun ja merkittävyyden kehitys loisi tutkinnolle ”pohjaa”, vrt. muut maist. tutkinnot.””Ehkä menetelmät ” kehittyvät” , mutta itse asia pysyy samana, kilpailu kovenee, luovuus ei ole meidän yksinoikeutemme.”

Käsi- ja taideteollinen ala”Tutkimus ja opetus”

Valokuvataide”Toiminta kansainvälisillä markkinoilla””Tietokoneympäristö tullee entistä tutummaksi kaikille.””Alani painopiste siirtyy enemmän tietokoneavusteiseen tekemiseen.”

88

LIITE 18

T A I D E T E O L L I N E N K O R K E A K O U L UOpintoasiainpalvelutHämeentie 135 C00560 HELSINKI 10.11.1999

MILLAISET VALMIUDET TAITEEN MAISTERIN TUTKINTO ANTOI SINULLE TYÖELÄMÄÄN?

Taideteollisessa korkeakoulussa haluamme jatkuvasti parantaa opetuksen laatua ja kehittää koulutusohjelmiemme antamia työelämävalmiuksia. Siksi keräämme nyt palautetta Sinulta ja muilta vuonna 1997 valmistuneilta taiteen maistereilta.

89

Vastauksesi on meille arvokas juuri siksi, että taiteen maisterina Sinulla on ainutlaatuista kokemusta sekä opetuksestamme että korkeakoulumme antamien valmiuksien riittävyydestä työelämässä.

Vastatessasi voit halutessasi osallistua kahden 1000 mk:n rahalahjan arvontaan. Täytä silloin oheinen arpalippu ja pane se oheiseen palautuskuoreen. Voit myös halutessasi palauttaa kyselyn nimettömänä ja olla osallistumatta arvontaan. Vastauskuoren voit postittaa ilman postimerkkiä.

Kaikki antamasi tiedot ovat luottamuksellisia, ja vastaukset käsitellään siten, että yksittäisen vastaajan henkilöllisyys ei ole tunnistettavissa.

Vastaathan mahdollisimman pian, odotamme vastaustasi viimeistään 10.12.99 mennessä!

Jos haluat tiedustella jotakin kyselyyn liittyvää asiaa, Sinua auttaa Olavi Jetsonen, puh. (09) 7563 0432.

Kiitos etukäteen vastauksestasi!

Ystävällisin terveisin

Marjo ImmonenOpintoasiainpäällikkö

Osoitelähde: Taideteollinen korkeakoulu / opiskelijarekisteri ja Vantaan Maistraatti.

LIITE 19

TAITEEN MAISTERIT TYÖELÄMÄSSÄKysely vuonna 1997 valmistuneille

Kädessäsi on lomake, jonka kysymykset käsittelevät opintojasi TaiK:ssa sekä kokemuksiasi työelämästä. Etene lomakkeessa olevien ohjeiden mukaan, ja vastaa huolellisesti kaikkiin kysymyksiin. Rastita vastauksesi tyhjään ruutuun tai kirjoita se tyhjälle riville. Seuraa annettuja erityisohjeita. Lähetä vastauksesi 28.2.2000 mennessä oheisessa vastauskuoressa, jonka voit lähettää ilman postimerkkiä. Vastauksesi käsitellään täysin luottamuksellisesti.

OPINTOSI TAIK:SSA

1. Mikä oli koulutusohjelmasi TaM:n tutkinnossa?

Elokuvataide Kuvaamataidon opetus

90

Graafinen suunnittelu PALLAS kuvataiteet Keramiikka- ja lasisuunnittelu Teollinen muotoilu Lavastustaide Käsi- ja taideteollinen ala Uusi Media Design Leadership Tekstiilitaide Valokuvataide Vaatetussuunnittelu ja pukutaide Sisustusarkkitehtuuri ja huonekalusuunnittelu

2. Suorititko myös taiteen kandidaatin tutkinnon TaiK:ssa? Kyllä En

3. Kuinka pitkä opiskeluaikasi oli TaiK:ssa? _____ vuotta ja _____ kuukautta.

4. Millaisilla arvosanoilla valmistuit maisteriksi?

Keskimääräistä paremmilla arvosanoilla Arvosanani olivat keskitasoa Keskimääräistä alemmilla arvosanoilla En osaa sanoa

5. Oliko sinulla sivuaine? Jos oli, niin missä korkeakoulussa? Kyllä Ei TaiK:ssa Toisessa

korkeakoulussa

6. Olitko vaihto-opiskelijana ulkomaisessa korkeakoulussa? Kyllä En

7. Saitko opiskeluaikanasi kesällä ja lukukausien aikana työkokemusta taideteollisen alan työtehtävissä?

Paljon Melko paljon Jonkin verran Vähän Ei lainkaan

KOKEMUKSESI TYÖELÄMÄSSÄ8. Oletko valmistuttuasi työskennellyt oman alasi töissä ulkomailla? Kyllä En

9. Oletko työskennellyt valmistuttuasi yksityisellä vai julkisella sektorilla? Vain yksityisellä sektorilla Vain julkisella sektorilla Molemmilla En ole tehnyt töitä

10. Oletko tällä hetkellä työssä ja jos olet niin millaisissa tehtävissä? Kyllä En

Suunnittelu Opetus Tutkimus Muu, mikä _________________

11. Millaisia työtilanteita Sinulla on ollut valmistumisesi jälkeen? Mikä niistä on pää- asiallinen työtilanteesi (antaa päätoimeentulosi) tällä hetkellä? A) Rastita yksi tai useampi vaihtoehto (kaikki työsi, myös sivutoimiset) ja täytä työaika. B) Rastita näistä vain yksi pääasialliseksi työtilanteeksesi tällä hetkellä ja käy vastaamassa

jatkokysymysryhmään.

91

B) Ja jos se on myös pää-

A) Olen ollut … asiallinen työtilanteesi

tällä hetkellä (rasti), niin koulutustani vastaavassa palkkatyössä ______kk. - - - - - - - - - - - siirry

kysymykseen 12. koulutustani vastaamattomassa palkkatyössä ______kk. - - - - - - siirry

kysymykseen 12. freelancer koulutustani vastaavissa töissä ______kk. - - - - - - - - - siirry

kysymykseen 19. freelancer koulutustani vastaamattomissa töissä _____kk. - - - - siirry

kysymykseen 19. yrittäjä koulutustani vastaavissa töissä _____kk. - - - - - - - - - - - - siirry

kysymykseen 22. yrittäjä koulutustani vastaamattomissa töissä ______kk. - - - - - - siirry

kysymykseen 22. työtön ______kk. - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - siirry

kysymykseen 25.

Muu työ tai toiminta (varusmiespalvelu, opiskelu, jne.) _____kk.

Jatka kysymyksestä 26. eteenpäin.

KYSYMYKSET 12.-18. OVAT PALKKATYÖNTEKIJÖILLE (PÄÄASIALLINEN TYÖTILANNE TÄLLÄ HETKELLÄ).

12. Kuinka monta työnantajaa sinulla on ollut valmistuttuasi? Yhteensä ______ kappaletta.

13. Minkä tyyppisestä työsuhteesta saat tällä hetkellä päätoimeentulosi?

Vakituisesta Määräaikaisesta

14. Kyseinen työ on Kokopäivätyötä Osa-aikatyötä Tuntityötä

15. Kuinka moneen työnantajaan olit yhteydessä, ennen kuin löysit nykyisen työpaikkasi? Yhteensä ______ työnantajaan.

16. Tunsitko nykyisen työnantajasi entuudestaan esim. kesätyön kautta? Kyllä En

17. Oliko työpaikkasi julkisessa haussa? Kyllä Ei En osaa sanoa

18. Teetkö työtä myös sivutoimisesti palkkatyösi rinnalla? Kyllä En

Palaa takaisin kysymykseen 11.

92

KYSYMYKSET 19.-21. OVAT FREELANCEREILLE (PÄÄASIALLINEN TYÖTILANNE TÄLLÄ HETKELLÄ).

19. Kuinka monta työnantajaa / asiakasta sinulla on ollut? Yhteensä _____ kappaletta.

93

20. Mitä kautta suhdeverkkosi nykyisiin työnantajiin / asiakkaisiin on syntynyt? Rastita yksi tai useampi vaihtoehto.

Työsuhteesta opiskeluaikana Työsuhteesta opiskeluaikaa ennen / jälkeen Harjoittelusta tai projektista opiskeluaikana Osaston välityksellä Rekrytointipalvelujen välityksellä Olen itse lähestynyt tuntemattomia yrityksiä Olen hakenut julkisessa haussa olevia avoimia työpaikkoja Entiset asiakkaani ovat suositelleet minua eteenpäin Ystäväni ovat suositelleet minua eteenpäin Muuta kautta, miten ________________________________________________________ Minulla ei ole suhdeverkkoa

21. Mitkä tavat hankkia uusia työnantajia / asiakkaita ovat osoittautuneet tuloksellisimmiksi?

Palaa takaisin kysymykseen 11.

KYSYMYKSET 22.-24. OVAT YRITTÄJILLE (PÄÄASIALLINEN TYÖTILANNE TÄLLÄ HETKELLÄ).

22. Kuinka monta asiakasta sinulla on ollut? Yhteensä _____ kappaletta.

23. Mitä kautta suhdeverkkosi nykyisiin asiakkaisiin on syntynyt? Rastita yksi tai useampi vaihtoehto.

Työsuhteesta opiskeluaikana Työsuhteesta opiskeluaikaa ennen / jälkeen Harjoittelusta tai projektista opiskeluaikana Osaston välityksellä Rekrytointipalvelujen välityksellä Olen itse lähestynyt tuntemattomia yrityksiä Olen hakenut julkisessa haussa olevia avoimia työpaikkoja Entiset asiakkaani ovat suositelleet minua eteenpäin Ystäväni ovat suositelleet minua eteenpäin Muuta kautta, miten ________________________________________________________ Minulla ei ole suhdeverkkoa

24. Mitkä tavat hankkia uusia asiakkaita ovat osoittautuneet tuloksellisimmiksi?

94

Palaa takaisin kysymykseen 11.

KYSYMYS 25. ON TYÖTTÖMILLE (PÄÄASIALLINEN TYÖTILANNE TÄLLÄ HETKELLÄ).

25. Mistä arvelet työnsaannin vaikeuden johtuvan? Rastita yksi tai useampi vaihtoehto.

Alan yritysten heikko taloudellinen tilanne Alalla on ylitarjontaa työntekijöistä Työkokemuksen puute Henkilökohtaiset syyt Sukupuoli Asuinpaikkakunta Oma (epä)aktiivisuus työnhaussa

Palaa takaisin kysymykseen 11.

KOKO LOPPUOSAN KYSYMYKSET TÄSTÄ ETEENPÄIN OVAT KAIKILLE VASTAAJILLE.

26. Arvioi, miten seuraavat opiskeluun liittyvät asiat vaikuttavat työnsaantiisi. Ympyröi mielipidettäsi parhaiten kuvaava vaihtoehto.

Täysin Joks. En Joks. Täysin

samaa samaa osaa eri eri

mieltä mieltä sanoa mieltä mieltä1. Opintojen laaja-alaisuus auttaa työn löytämisessä. 5 4 3

2 12. Opintojen ripeä suorittaminen hyvin arvo-sanoin auttaa mielekkään työn saamisessa. 5 4 3 2 13. Ulkomailla opiskelu edesauttaa työn löytämistä. 5 4 3 2

14. Hyvä kielitaito on perusedellytys hyvän työpaikan saamisessa. 5 4 3 2 15. Tasokas portfolio edesauttaa työpaikan löytämistä.5 4 3 2

16. Taiteellinen näkemys vaikuttaa ratkaisevastityönsaantiin. 5 4 3 2 17. Opintoihin sisältyvä harjoittelu/projekti on tuottanut työpaikan myöhemmin. 5 4 3 2 18. TaiK:n maine on helpottanut työn saamista. 5 4 3 2

1

27. Kuvaa muutamalla sanalla paras kokemuksesi työelämässä.

95

28. Kuvaa muutamalla sanalla huonoin kokemuksesi työelämässä.

96

29. Kuinka tärkeitä seuraavat tiedot ja taidot ovat Sinulle työelämässä menestymisen kannalta? Ympyröi vastauksesi asteikolla yhdestä viiteen.

Erittäin Ei lainkaantärkeä tärkeä

1. Yhteistyökyky ja vuorovaikutustaidot 5 4 3 2 12. Yrittäjyystaidot 5 4 3 2 13. Tietokonetaidot 5 4 3 2 14. Suhdeverkko ja kontaktit 5 4 3 2 15. Laaja-alainen ammattitaito 5 4 3 2 16. Kapea, mutta syvä ammattiosaaminen 5 4 3 2 17. Markkinointitaidot 5 4 3 2 18. Hyvä tuotantomenetelmien ja -prosessien tuntemus 5 4 3 2 19. Itsensä kehittäminen, kouluttautuminen 5 4 3 2 110. Kielitaito 5 4 3 2 1

30. Mitkä luonteenpiirteet tai henkilökohtaiset ominaisuudet ovat tärkeimpiä työelämässä pärjäämisen kannalta?

31. Minkä luonteenpiirteiden tai ominaisuuksien näet eniten haittaavan työelämässä menes- tymistä?

TAIK:N OPETUS

32. Oletko tyytyväinen TaiK:ssa saamaasi koulutukseen?

Hyvin tyytyväinen Melko tyytyväinen En osaa sanoa Melko tyytymätön Hyvin tyytymätön

97

33. Mitä mieltä olet seuraavista koulutusohjelmasi opintoja koskevista väittämistä? Ympyröi valitsemasi vaihtoehto.

Täysin Joks. En Joks. Täysin

samaa samaa osaa eri eri

mieltä mieltä sanoa mieltä mieltä1. Opetus oli motivoivaa. 5 4 3 2 12. Opetus kannusti luovuuteen. 5 4 3 2 13. Opintojaksot olivat sisällöllisesti vaativia. 5 4 3 2 14. Opiskeluilmapiiri oli hyvä. 5 4 3 2 15. Opintoihin sisältyi riittävästi taideaineita. 5 4 3 2 16. Opintoihin sisältyi riittävästi ammatillisia aineita. 5 4 3 2 17. Opintoihin sisältyi riittävästi yleissivistäviä opintojaksoja. 5 4 3 2 18. Opintoihin sisältyi riittävästi vaihtoehtoisia/ vapaasti valittavia opintojaksoja. 5 4 3 2 19. Harjoittelu/projekti oli niin hyödyllinen, että suosittelen sitä muillekin. 5 4 3 2 110. Portfoliosta on tullut työn kehittämisen väline. 5 4 3 2 111. Opintoihin pitäisi sisällyttää pakollinen sivuaine. 5 4 3 2 112. Toivoisin enemmän numeroarviointia. 5 4 3 2 113. Opinnot antoivat valmiudet tehdä taideteollisen alan tutkimusta. 5 4 3 2 114. Opinnot antoivat realistisen kuvan työelämästä. 5 4 3 2 115. Opinnot antoivat hyvät valmiudet työelämään. 5 4 3 2 116. Työelämä on lisännyt arvostustani opintoja kohtaan. 5 4 3 2 117. Opettajien opetustaidot olivat keskimäärin hyviä. 5 4 3 2 118. Opettajat edustivat alansa huippua. 5 4 3 2 1

34. Onko koulutusohjelmasi opetuksessa mielestäsi kehitettävää seuraavissa asioissa? Ympyröi vastauksesi asteikolla yhdestä viiteen.

Ei lainkaan Paljon

kehitettävää kehitettävää1. Opetusvälineet ja -tilat 1 2 3 4 52. Opetuksen käytännön järjestelyt 1 2 3 4 5

98

3. Lukujärjestysten toimivuus 1 2 3 4 54. Opettajavalinnat 1 2 3 4 55. Opettajien toiminnan valvonta 1 2 3 4 56. Osastojen muutosvalmius 1 2 3 4 57. Kurssien muodostamat opintokokonaisuudet 1 2 3 4 58. Opetusmenetelmien sopivuus 1 2 3 4 59. Opetuksen laatu 1 2 3 4 510. Tietojen ja teorian ajanmukaisuus 1 2 3 4 511. Opetuksen keskittyminen olennaisiin asioihin 1 2 3 4 512. Kritiikin laatu 1 2 3 4 513. Kritiikin vähyys 1 2 3 4 514. Vaatimustaso 1 2 3 4 515. Arvioinnin oikeudenmukaisuus 1 2 3 4 516. Yhteisten palautekeskustelujen vähyys 1 2 3 4 5

35. Puuttuiko sinulta valmistuttuasi joitakin työelämässä tarpeellisia taitoja ja valmiuksia, jotka tutkinnon olisi mielestäsi pitänyt antaa?

Kyllä Ei En osaa sanoa

99

36. Jos puuttui, niin millaisia? Tarkenna vastaustasi alla oleville tyhjille riveille.

Oman ammattialan käytännön taitoja Sivuaineopintoja Oman ammattialan teoriataitoja Vieraiden kielten taitoja Valmiuksia tutkijan työhön Äidinkielen taitoja Valmiuksia opetustyöhön Markkinointiosaamista Valmiuksia suunnittelutyöhön Yrittäjätaitoja Tietokonetaitoja Muuta, kirjoita mitä Tietoa tuotantomenetelmistä ja prosesseista

37. Mistä opintojaksoista on ollut eniten hyötyä työelämässä?

38. Mistä opintojaksoista on ollut vähiten hyötyä työelämässä?

39. Olisiko koulutusohjelmasi opetuksessa pitänyt painottaa enemmän jotakin seuraavista suunnittelijan työn aspekteista? Rastita yksi tai useampi vaihtoehto.

Taiteellisuus Oma tyyli, persoonallisuus, erilaisuus Uusiutumiskyky Ajan hengen ilmentäminen, muodikkuus Designin ajattomuus Kokonaisvaltainen tuotenäkemys Tuotteen räätälöiminen asiakkaan tarpeisiin Käytännöllisyys, toimivuus, ergonomisuus Muu, mikä _______________________________________________________________ Eri aspektien painotuksia opetuksessa ei tarvitse mielestäni muuttaa

40. Muita mielipiteitä saamastasi koulutuksesta:

UUDEN OPPIMINEN JA TÄYDENNYSKOULUTUS41. Oletko valmistumisesi jälkeen kehittänyt osaamistasi lisää tai opetellut uusia taitoja?

Paljon Jonkin verran En lainkaan

100

42. Millä tavoilla? Rastita tärkeimmät käyttämäsi tavat.

Luet ammattilehtiä. Luet ammattikirjallisuutta. Mentorointi eli auttamis- ja keskustelusuhde vanhemman alalla olevan

henkilön kanssa. Täydennyskoulutus. Tutkintoon tähtäävä opiskelu (ei jatkokoulutus). Työpaikkakoulutus. Yhteydenpito kolleegoihin ja alan ihmisiin. Järjestötoiminta. Seuraat tv:tä, sanomalehtiä, radiota, internetiä. Käyt näyttelyissä, elokuvissa tms. tilaisuuksissa. Itse työnteko on opettanut eniten uutta. Muu tapa, mikä ___________________________________________________________

43. Oletko osallistunut TaiK:n järjestämään täydennyskoulutukseen? Kyllä En

44. Jotta TaiK:n täydennyskoulutus vastaisi nykyisiin ja tuleviin tarpeisiisi, mitä asioita kurs- seilla tulisi opettaa?

45. Miten uskot alallasi toimivan TaM:n työnkuvan, työmenetelmien ja toimintaympä- ristön muuttuvan tulevaisuudessa?

TAUSTATIEDOT46. Sukupuolesi Nainen Mies

47. Asuinmaasi ja -paikkakuntasi Suomi Ulkomailla Pääkaupunkiseutu Muu suuri kaupunki

Pikkupaikkakunta

48. Vuositulosi

Alle 60 001 mk 120 001-140 000 mk 60 001-80 000 mk 140 001-160 000 mk 80 001-100 000 mk 160 001-180 000 mk 100 001-120 000 mk Yli 180 000 mk

Kiitos vastauksestasi!

101

Toivotamme Sinulle onnea ja menestystä! Täytä arvontalippu ja aseta se palautuskuoreen, jos haluat osallistua

rahalahjan arvontaan!

LIITE 20 MA GRADUATES IN WORKING LIFEInquiry for Graduates of 1997

You are holding a questionnaire the questions of which are on your studies at UIAH and your expriences in working life. Follow the special instructions and answer the questions carefully. Tick your answer in an empty box or write it in a blank space. Send your answer in the attached return envelope by the 29th of Feb 2000. All information you give will be confidential.

YOUR STUDIES AT UIAH

1. What was your degree programme at UIAH?

Film and Television Art Education Graphic Design and Illustration PALLAS Fine Arts Ceramic and Glass Design Industrial Design Design for Theatre, Film and TV Craft Design New Media Design Leadership Textile Art and Design Art Oriented Photography Fashion and Clothing Design Interior Architecture and Furniture Design

2. Did you also receive a Bachelor’s degree at UIAH? Yes No

3. How long did you study at UIAH? _____ years and _____ months.

4. What kind of grades did you graduate with?

Above average grades Average grades Below average grades Don’t know

5. Did you have a minor subject? If you had one, at which university? Yes No At UIAH At some other university

6. Were you an exchange student at a foreign university? Yes No

102

7. Did you work in art and design jobs during your studies in the summer or during the terms?

Much Fairly much To a degree Little Not at all

YOUR EMPLOYMENT8. Have you been employed in jobs in your field of study outside of Finland after graduation? Yes No

9. Have you been employed in the private or public sector after graduation?

Only in the private sector Only in the public sector In both sectors I have not been employed at all

10. Are you employed at the moment and if you are what are your duties? Yes No

Design Teaching Research Other, what _______________

11. What kinds of employment situations have you had after graduation? Which of those is your main employment situation (gives your primary living) at the moment?

A) Tick one or more options (all your jobs, also part-time ones) and fill up the lenght of

employment.B) Tick only one of those for your main employment situation at the moment and go to answer the subquestion group.

B) And if that is also your A) I have been … main employment situation

at the moment (a tick), then

a paid labourer in jobs in my field of study ____months. - - - - continue with question 12.

a paid labourer in jobs not in my field of study ____months. continue with question 12.

a freelancer in jobs in my field of study ____months. - - - - - - continue with question 19.

a freelancer in jobs not in my field of study ____months. - - - continue with question 19.

an entrepreneur in jobs in my field of study ____months. - - - continue with question 22.

an entrepreneur in jobs not in my field of study ____months. continue with question 22.

unemployed ____months. - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - continue with question 25.

Other job or activity (army, study, etc.) ____months. - - - - - -

103

Continue with question 26.

QUESTIONS 12.-18. ARE FOR PAID LABOURERS (THE MAIN EMPLOYMENT SITUATION AT THE MOMENT).

12. How many employers have you had after graduation? Altogether ______ employers.

13. What type of an employment are you getting your primary living from at the moment? Regular Periodic

14. The employment in question is A full-time job A part-time job Timework

15. How many employers were you in contact with before you found the current job? Altogether ______ employers.

16. Were you previously familiar with the employer e.g. through a summer job? Yes No

17. Was the job publicly advertised as vacant? Yes No Don’t know

18. Do you also have a part-time job? Yes No

Return back to the question 11.

QUESTIONS 19.-21. ARE FOR FREELANCERS (THE MAIN EMPLOYMENT SITUATION AT THE MOMENT).

19. How many employers / customers have you had? Altogether _____ 20. How has your network with current employers / customers formed? Tick one or more options.

Through a job during studies Through a job before / after studies Through a practice or project during studies Through the department Through Recruiting Services at UIAH I have contacted new companies on my own I have applied for publicly advertised vacancies Old customers have recommended me My friends have recommended me By other way, how _________________________________________________________ I don’t have a network

21. Which methods of finding new employers / customers have proved most effective?

104

Return back to the question 11.

QUESTIONS 22.-24. ARE FOR ENTREPRENEURS (THE MAIN EMPLOYMENT SITUATION AT THE MOMENT).

22. How many customers have you had? Altogether _____

23. How has your network with current customers formed? Tick one or more options.

Through a job during studies Through a job before / after studies Through a practice or project during studies Through the department Through Recruiting Services at UIAH I have contacted new companies on my own I have applied for publicly advertised vacancies Old customers have recommended me My friends have recommended me By other way, how _________________________________________________________ I don’t have a network

24. Which methods of finding new customers have proved most effective?

Return back to the question 11.

QUESTION 25. IS FOR UNEMPLOYED (THE MAIN EMPLOYMENT SITUATION AT THE MOMENT).

25. What do you think is causing difficulties in the job search? Tick one or more options.

Poor financial conditions in the employing companies Oversupply of workers Lack of work experience Personal reasons Sex District of residence Own (in)activity in the job searching

105

Return back to the question 11.

ALL QUESTIONS IN THE REMAINING SECTION ARE FOR ALL RESPONDENTS.

26. Evaluate how the following aspects of studies affect finding a job. Circle the option that describes your opinion best.

Strongly Agree Don’t Disagree Strongly

agree Know disagree

1. Extensive studies help to find a job. 5 4 3 2 12. Prompt graduation with good grades helps to find a meaningful job. 5 4 3 2 13. Studying abroad facilitates finding a job. 5 4 3 2

14. Good language skills are a basic preconditionfor getting a good job. 5 4 3 2 15. Portfolio of a high level helps in job search.5 4 3 2 16. Artistic ideas are a crucial factor in job search. 5 4 3 2

17. Practice/project within studies has given a job later on. 5 4 3 2 18. The reputation of UIAH has helped to find work. 5 4 3 2

1

27. Describe your best experience in working life in a few words.

28. Describe your worst experience in working life in a few words.

106

29. How important are the following skills and know-how for success at work? Circle your answer on a scale one to five.

Very Not at all important important

1. Cooperative and interactive skills 5 4 3 2 12. Entrepreneurial skills 5 4 3 2 13. Computer skills 5 4 3 2 14. Network and contacts 5 4 3 2 15. Wide professional skills 5 4 3 2 16. Narrow but deep professional skills 5 4 3 2 17. Marketing skills 5 4 3 2 18. Familiarity with production methods and processes 5 4 3 2 19. Improving one’s skills, further training 5 4 3 2 110. Language skills 5 4 3 2 1

30. Which qualities or personal characteristics are most important for success at work?

31. Which qualities or personal characteristics are hindering success most at work?

EDUCATION AT UIAH32. Are you content with the education you received at UIAH?

Very content Fairly content Don’t know Fairly discontent Very discontent

107

33. How well do the following statements describe studies in your degree programme? Circle the appropriate choice.

Strongly Agree Don’t Disagree Strongly

agree Know disagree1. Education was motivating. 5 4 3 2 12. Education stimulated creativity. 5 4 3 2 13. The contents of courses were demanding. 5 4 3 2 14. The studying atmosphere was good. 5 4 3 2 15. There were sufficiently studies in art subjects. 5 4 3 2 16. There were sufficiently subject studies. 5 4 3 2 17. There was sufficiently all-round education. 5 4 3 2 18. There were sufficiently optional courses. 5 4 3 2 19. The practice/project was so useful that I recommend it to others. 5 4 3 2 110. The portfolio has become a tool for work improvement. 5 4 3 2 111. A compulsory minor subject should be included in the studies. 5 4 3 2 112. I would like more numeric grades. 5 4 3 2 113. Studies gave me an ability to do research in art and design. 5 4 3 2 114. Studies gave me a realistic picture of working life.5 4 3 2 115. Studies gave me the necessary skills and know-how for working life. 5 4 3 2 116. Work experience has increased my appreciation of the studies. 5 4 3 2 117. The teachers’ ability to teach was good on the average. 5 4 3 2 118. The teachers were tops of their profession. 5 4 3 2 1

34. Is there room for improvement in the following aspects of your degree programme? Circle your answer on a scale one to five.

Nothing to Much to

improve improve1. Teaching equipment and facilities 1 2 3 4 52. The practical arrangements of teaching 1 2 3 4 5

108

3. The functionality of timetables 1 2 3 4 54. The recruitment of teachers 1 2 3 4 55. The supervision of teachers 1 2 3 4 56. The department’s willingness to change 1 2 3 4 57. The curriculum 1 2 3 4 58. The choice of teaching methods 1 2 3 4 59. The quality of teaching 1 2 3 4 510. Up-to-datedness of information and theory 1 2 3 4 511. The focusing of teaching in the essentials 1 2 3 4 512. The quality of critique 1 2 3 4 513. Lack of critique 1 2 3 4 514. Standard 1 2 3 4 515. The fairness of grading 1 2 3 4 516. Lack of common feedback discussions 1 2 3 4 5

35. Did you lack any necessary skills or know-how after graduation that the degree should have provided?

Yes No Don’t know

109

36. If you did, what kind of skills or know-how? Specify your answer in the empty space below.

Practical skills in your own field of study Minor subject studies

Theoretical skills in your own field of study Foreign language skills

Abilities for research work Native language skills

Abilities for teaching jobs Marketing skills Abilities for design jobs Entrepreneurial skills Computer skills Something else,

write what Information on production methods and processes

37. Which courses have been most useful at work?

38. Which courses have been least useful at work?

39. Should any of the following aspects of a designer’s work have been emphasised more in your degree programme? Tick one or more options.

Artistry Personal style, uniqueness Ability to change and renew Expressing spirit of the times, trends Timeless design Comprehensive view of a product Tailoring a product to the customer’s needs Practicality, functionality, ergonomy Other, what ______________________________________________________________ The emphases of different aspects of a designer’s work need not to be

changed

40. Other opinions on education at UIAH:

LIFELONG LEARNING AND FURTHER EDUCATION

110

41. Have you improved your skills or learned new ones after graduation?

Many A few None

111

42. How? Tick the most important methods you have used.

Reading trade magazines Reading professional literature Mentoring in other words getting helped and consulted by an older

colleague Further education Studying for another degree (not post-graduate studies) On-the-job training Contacts with colleagues and people in the same line of business Organisational activities Following tv, newspapers, the radio, the Internet Going to art exhibitions, movies or other happenings Working has so far taught new most Other way, what __________________________________________________________

43. Did you study in some of the further education programs at UIAH? Yes No

44. In order to meet your current and future needs, what kind of things should be taught

in further education?

45. How do you believe duties, working methods and environment in your line of work will change in the future?

DEMOGRAPHICS46. Sex Female Male

47. Country and district of residence Finland Other country Capital area Other big city Small town

48. Income (please convert into FIM)

Less than 60 001 FIM 120 001-140 000 FIM 60 001-80 000 FIM 140 001-160 000 FIM 80 001-100 000 FIM 160 001-180 000 FIM 100 001-120 000 FIM More than 180 000 FIM

Thank You for Your Response!

112

Fill up the (draw) ticket and put it into the return envelope, if you want to participate in the draw of FIM 1000!

113